Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen lähtee mukaan keskustan puheenjohtajakisaan. Pekkarinen on valmis ryhtymään myös pääministeriksi. Keskustan puheenjohtaja valitaan ensi kesäkuun puoluekokouksessa.
Pekkarinen sanoo, että mahdollisuudet innostavat. Maan nostamiseksi uuden menestyksen tielle Suomi tarvitsee hänen mukaansa ”innostavan liikkeelle panijan, tekijän, jolla on näkemystä ja särmää”.
– Minua on kovasti kannustettu pyrkimään Suomen Keskustan puheenjohtajaksi. Tämän haasteen olen valmis ottamaan vastaan, totesi Pekkarinen järjestämässään tiedotustilaisuudessa.