Jyväskylän kaupungintalossa alkaa lähes kolme vuotta kestävä laaja peruskorjaustyö, jonka kokonaiskustannukset nousevan reiluun kymmeneen miljoonaan euroon.
Vuonna 1899 valmistunut kaupungintalo on Jyväskylän historiallisesti merkittävimpiä rakennuksia. Lääninarkkitehti Karl Viktor Reiniuksen suunnittelema uusrenessanssityylinen rakennus oli aikoinaan kaupungin mittavin rakennushanke, joka toteutettiin Carl Ludvig Engelin laatiman ruutuasemakaavan tärkeimmän korttelin kirkkotorin reunaan.
Rakennukseen sijoittuivat maistraatti, raastuvanoikeus, rahatoimikamari, kirjasto ja lukusali, Suomen pankki ja huutokauppakamari. Lisäksi rakennukseen tuli tiloja yhdistyksille ja seuroille. Rakennukseen saatiin myös pitkään kaivattu kaupunkilaisten juhlasali ja ravintola.
Reilun vuosisadan aikana kaupungintalossa on tehty useita peruskorjauksia, viimeisin niistä vuosina 1979–1980. Nyt valmistuneen hankesuunnitelman mukaisesti talo peruskorjataan ja entisöidään arvoiseensa kuntoon perustuksiaan myöten. Korjauksen suunnittelu käynnistettiin usean vuoden ajan jatkuneiden sisäilmaongelmien vuoksi. Kaupungintalo ei enää myöskään toiminnallisesti eikä teknisesti vastannut nykyajan vaatimuksia eikä nykyisiä palo- ja poistumistiemääräyksiä. Lisäksi tekniset järjestelmät olivat vanhentuneet.
Kulttuurihistoriallisesti arvokas kaupungintalo on suojeltu rakennus ja se on Valtioneuvoston viime vuonna tekemän päätöksen mukaisesti osa Jyväskylän Kirkkopuiston ja hallintokeskuksen valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä.
Peruskorjaustyön on määrä valmistua Jyväskylän kaupungin 175-vuotisjuhlavuonna syksyllä 2012. ku