Synkällä elämällä pitää olla vastapaino. Ja paras sellainen on rakkaus. Tätä mieltä on toisen runokirjansa Tuli taivaanrannalla tänä vuonna julkaissut merikarvialainen Seppo Wikström. Rakkaus tekee rosoisesta ja vaikeuksien täyttämästä arjesta elämisen arvoisen. Toisen tärkeän aihepiirin runoilevalle Wikströmille tarjoaa luonto.
Kirjoittamisen ohessa hän suorastaan ahmii muiden kirjoittamia runoja, koska niiden lukeminen parantaa omaa kirjoittamista. Wikström sanoo runojen kirjoittamisen tuottavan myös hyvän mielen. Se on oiva keino pitää oma pää kunnossa.
– Runouden löysin ihan vahingossa, ja runojen kirjoittajana olen itseoppinut, Wikström paljastaa.
Aivoja pitää ja kannattaa rasittaa eläkkeelläkin!
Hän ei runoile siksi, että hänen elämänsä olisi synkkää. Päinvastoin. Elämän perusasiat ovat kunnossa, ja mieskin on terve. Hän kertoo olevansa onnellinen ihminen. Ja mikä on ollessa, kun koti on metsänreunassa meren rannalla.
Mutta ilmastonmuutoksesta on merkkejä Merikarviallakin. Wikström kirjoitti havainnoistaan kahden lauseen runon tuoreimpaan runokirjaansa: Ihminen, mitä olet tehnyt luonnolle? Kohta meiltä puuttuu yksi vuodenaika.
Pelkistäminen kiehtoo
Runoudessa Seppo Wikströmiä kiinnostaa sanojen kanssa nuukailu. Tiiviisti pakatussa lauseessa ei ole mitään ylimääräistä, mutta silti siinä on kaikki olennainen. Häntä kiehtoo sanottavan pelkistäminen, ja siitähän runoudessa on kysymys.
Wikström nostaa esiin myös asian, jossa kirjoittamisesta on suuri apu. Se liittyy itsensä löytämiseen. Yleensä siitä selviää omin avuin, joskus siihen tarvitaan toisen ihmisen apua. Kriittisiä solmukohtia ihmisen mittaiseen elämään mahtuu useita, yksi sellainen on eläkkeelle jääminen.
– Moni eläkeläinen heittäytyy kenenkään tai minkään pakottamana passiiviseksi sohvaperunaksi ja sitten nollaa aivonsa. Aivoja pitää ja kannattaa rasittaa eläkkeelläkin! Hyvä ja halpa konsti on kirjoittaminen, muutaman vuoden eläkkeellä ollut Wikström neuvoo.
Tuoreimman runokirjansa ensimmäisen runon Seppo Wikström kirjoitti metsätöiden lomassa kannolla istuen. Rakkaus on hänelle tärkeä, mutta niin ovat meri ja metsäkin. Runojen kirjoittamisen hän aloitti työelämässä ollessaan. Ensimmäinen runokirja Ajatuksia ja ajopuita ilmestyi vuonna 2008.
Maaseutu tarjoaa vaihtoehdon
Vaikka Seppo Wikström on viettänyt valtaosan elämästään kaupungeissa, hän on maaseudun vankkumaton puolustaja. Samaa hän toivoo vasemmistoliitolta. Politiikkaa pitää tehdä siellä, missä on ihmisiä. Ilman toimivaa maaseutua Suomi on lirissä.
Moni seikka nostaa maaseudulla asuvan asumiskustannuksia. Toisaalta maaseutu tarjoaa paljon sellaisia asumiseen ja elämiseen liittyviä myönteisiä asioita, joista kaupungissa asuva voi vain haaveilla. Maalla elämä sujuu niin pitkään, kun ihminen on fyysisesti kunnossa.
– Jos lompsa on kunnossa, niin kyllä kädetönkin täällä pärjää, kun voi ostaa kaiken tarvitsemansa. Mutta pienituloisen ihmisen pitää olla kohtuullisen hyväkuntoinen, oma-aloitteinen, hoksaava ja käsistään taitava, Wikström tietää.
Hän kehottaakin muutosta maaseudulle haaveilevia kylmästi unohtamaan höpinät maaseuturomantiikasta. Maalle muuttoa ei ole syytä pelätä, mutta realisti pitää olla.
Takaisin
Merikarvialle
Kun Merikarvialla syntynyt Wikström oli hyödyntänyt kotikuntansa koulutustarjonnan kokonaisuudessaan, edessä oli työelämään siirtyminen. Hän teki metsätöitä, oli kalastajaenon apuna merellä, ja varusmiespalvelun hän suoritti luonnollisesti merivoimissa.
Sen jälkeen elämä jatkui tehdastöitä tehden ja opiskellen. Sitten alkoikin lähes 34 vuotta kestänyt toimitsijan ura ammattiliitoissa. Se päättyi SAK:n Lapin-aluejohtajana Rovaniemellä. Siitä pyörähti käyntiin runoilevan eläkeläisen arki.
Ay-liikkeen tekemisiä Wikström seuraa edelleenkin. Hän sanoo liittojen antaneen viime vuosina liikaa siimaa työnantajille. Ay-liikkeen pitäisi olla tiukempi ja näyttää voimaansa, että vielä sitäkin löytyy. Sillähän Teollisuusliiton perustamista perusteltiin.
Wikströmin mukaan nykyiset työehtosopimukset mahdollistavat paikallisen sopimisen jo varsin kattavasti. Tästä huolimatta työnantajat ruinaavat koko ajan vain lisää paikallista sopimista. Nyt ay-liikkeen pitäisikin päättäväisesti vaatia työnantajia kertomaan, mitä ne oikein haluavat. Jos ja kun niiden tavoitteena on sopimusten yleissitovuudesta luopuminen ja sitä kautta palkkojen alentaminen, se pitää kertoa avoimesti ja rehellisesti kaikille suomalaisille. Mutta tuskin kertovat.
– Jos työnantajien hanke toteutuu, niin sitten tähän maahan tarvitaan minimipalkkalaki, Merikarvialle palannut Seppo Wikström pohtii.
lehti 