Paperi- ja selluteollisuudelle erilaisia komponentteja ja laitteita valmistavan AFT:n Varkauden yksikön toiminta ei pääty kokonaan, kuten aikaisemmin on uutisoitu, vaan jatkuu supistettuna. Varkauden yksikköön jää yhtensä noin 75 työntekijää ja toimihenkilöä. Työpaikkansa menettää Varkaudessa noin 55 ihmistä.
AFT:n johdon ja Varkauden yksikön työntekijöiden ja toimihenkilöiden edustajien käymissä neuvotteluissa päästiin sopimukseen siitä, että Varkauden yksikkö jatkaa toimintaansa toistaiseksi.
Kansainvälisessä omistuksessa olevan AFT:n johto suostui jatkamaan Varkauden yksikön toimintaa sen jälkeen kun työntekijöiden ja toimihenkilöiden edustajat olivat laatineet selvityksen, jossa osoitettiin, että kaikkia Varkauden yksikön lopettamisesta aiheutuvia vaikutuksia ei otettu huomioon, kun aikaisemmin tehtiin päätös Varkauden yksikön lopettamisesta.
Neuvottelut Varkauden yksikön irtisanottavista alkavat elokuun alkupuolella.
Yksi tehokas lenkki Varkauden yksikön ja sen työpaikkojen pelastusoperaatiossa oli Varkauden kaupunki.
On päästy sellaiseen neuvottelutulokseen, että yhtiön kustannusten alentamiseksi Varkauden kaupungin omistama kiinteistöosakeyhtiö Keski-Savon Teollisuuskylä Oy lunastaa itselleen osan AFT:n Varkauden yksikön toimitiloista. Niiden kauppahinnaksi on neuvoteltu 3.5 miljoonaa euroa.