Oikeutta siivoojille on siivoojien oikeuksia puolustava suoran toiminnan liike. Tarkoitus on saada siivoojat taistelemaan palkkojen ja muiden etuuksiensa puolesta.
Liike vaatii siivoojille 10 euron minimituntipalkkaa, palkkojen ja asianmukaisten lisien maksun lainmukaistamista sekä työtaakan keventämistä.
Liikkeen juuret ovat yhdysvaltalaisessa Justice for Janitors -kampanjassa, joka alkoi Denverissä vuonna 1985 ja kehittyi sittemmin ammattiliitoksi.
Kansainvälisesti liikkeen keskeisiä toimintatapoja ovat mielenosoitusten järjestäminen, lakot ja kansalaistottelemattomuus. Suomessa toiminta on vielä aluillaan, mutta liike on ollut aktiivisesti mukana mielenosoituksissa ja muussa toiminnassa.
Suomeen liike saapui syksyllä 2007. (KU)