Metallityöväen liiton sihteeri Matti Mäkelä (vas.) kummeksuu EK:n hallituksen puheenjohtaja Sakari Tamminen puheita. Rautaruukin toimitusjohtajana työskentelevä Tamminen on alkanut uhkailla toimintojen siirtämisellä ulkomaille.
Mäkelän mukaan on selvää, että monet yritykset ovat tällä hetkellä taloudellisesti ja tuotannollisesti hankalassa tilanteessa. Hänen mielestään on väärin, että vastuuta sysätään jälleen kerran henkilöstön päälle.
– Työntekijät ovat jo joutuneet maksamaan kovan hinnan lomautuksin ja irtisanomisin. Ei ole työntekijöiden vika, että pankkiirit ja keinottelijat ovat laittaneet finanssimaailman sekaisin, sanoo Mäkelä.
Uhkailun ja mustamaalaamisen sijaan nyt pitäisi hänen mielestään luoda myönteistä henkeä ja uskoa tulevaisuuteen, koska jo nyt alkaa näkyä varovaisen myönteisiäkin merkkejä maailmantaloudessa.
Mäkelä muistuttaa Suomen teollisuuden olevan kilpailukykyinen maailman markkinoilla.
– Näyttää siltä, että yritysten johdolla ei tunnu olevan muita keinoja pohdittavana kuin työntekijöiden aseman heikentäminen. Tälläkö motivaatio ja tuottavuus nousevat?
Mäkelän mukaan yritysten henkilöstö on sitoutunutta ja motivoitunutta työhönsä. He tekevät parhaansa, jotta Suomessa tehtäisiin jatkossakin laadukkaita tuotteita.
– Tätä pitää kannustaa jatkossa enemmän.
Mäkelän mukaan tuotannon siirtämisellä uhkailun sijaan nyt tarvitaan aitoa vuoropuhelua työelämän kehittämisen suunnasta.
– Yhteistyöllä Suomi on ennenkin selvinnyt vaikeista tilanteista, miksei nytkin?
Osaaminen, laatu ja monipuolinen tuotekehittely ovat Mäkelän mukaan niitä valtteja, joilla suomalainen vientiteollisuus pärjää. (KU)