Euroopan unionissa otettiin vuonna 2005 päästökauppajärjestelmä, jonka tavoitteena on seurata kasvihuonepäästöjä ja vähentää ilmakehään päätyvän hiilidioksidin määrää.
Suomessa päästökaupan piiriin kuuluvat polttolaitokset, joiden lämpöteho on yli 20 megawattia ja niiden kanssa samaan verkkoon kytketyt pienemmät polttolaitokset, öljynjalostamot ja eräät muut laitokset. Tällaisia laitoksia on Suomessa kuutisensataa.
Laitosten, joita päästökauppa koskee, on haettava päästölupaa. Sen saaminen edellyttää riittäviä suunnitelmia päästöjen tarkkailemiseksi.
Päästölupien lisäksi päästökaupan alaisten laitosten on hankittava päästöoikeuksia, jotka määrittelevät sen, kuinka paljon laitoksella on vuosittain lupa tuottaa päästöjä.
Päästökauppajärjestelmän idean mukaisesti oikeuksista pitäisi maksaa, ettei saastuttaminen olisi ilmaista. Käytännössä EU:n jäsenmaat ovat kuitenkin jakaneet oikeuksia ilmaiseksi kotimaisen teollisuuden käyttöön.
Yli jääneet päästöoikeudet laitos voi säästää seuraavan vuoden varalle tai myydä eteenpäin. Päästöoikeuksia saavat ostaa ja myydä kaikki organisaatiot ja yksityishenkilöt. (KU)