Maistraatti on päättänyt, että EU-parlamenttiin viime kesäkuussa valittu Riikka Manner (kesk.) on ollut 1.8. 2009 kirjoilla Varkaudessa, kuten myös häneen puolisonsa.
Asiaa jouduttiin selvittämään sen jälkeen, kun Varkauden kaupunginvaltuuston kristillisdemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja Marja Kiljunen ja Jarmo Ihalainen jättivät alkukesällä pyynnön sen selvittämiseksi, mikä on Mannerin todellinen asuinkunta. Ihalainen työskentelee kristillisdemokraattien varkautelaisen kansanedustajan Kari Kärkkäisen avustajana.
Ennen maistraatin päätöksen julkistamista Varkaudessa on käyty keskustelua siitä, asuuko Riikka Manner todellisuudessa Varkaudessa vai Nurmijärvellä, ja voiko hän toimia Varkaudessa kunnallisena luottamushenkilönä. Keskustelu on jatkunut maistraatin päätöksen julkistamisen jälkeenkin.
Manner kertoi muun muassa Kansan Uutisten Viikkolehden haastattelussa (17.7.) ja Länsi-Savo-lehden haastattelussa (14.6.) olevansa kirjoilla Varkaudessa mutta asuneensa perheineen viime huhtikuusta lähtien Nurmijärvellä.
Ennen Nurmijärvelle muuttoaan Riikka Manner asui puolitoista vuotta Helsingissä.
Riikka Manner toimi ennen tuloaan valituksi EU-parlamenttiin ministeri Paavo Väyrysen avustajana.
Mannerin EU-vaalikampanjaa näyttävästi tukenut Väyrynen luovutti Mannerin käyttöön myös oman tukiyhdistyksensä. Menettely on melko poikkeuksellinen.
Julkisuudessa ei ole kerrottu, kuinka suuri osa Mannerin Väyrysen tukiyhdistyksen välityksellä saamasta vaalituesta oli sellaista, joka kerättiin ennen EU-vaaleja, ja kuinka suuri osa tuesta oli mahdollisesti jo entuudestaan tukiyhdistyksen tilillä ollutta rahaa.
Manner käytti EU-vaalikampanjaansa rahaa runsaat 110 000 euroa. Useat itäsuomalaiset keskustajärjestöt tukivat melko suurilla summilla hänen vaalikampanjaansa.
Syksyllä äitiyslomalle jäävä Manner aikoo jatkaa Varkauden kaupunginvaltuuston jäsenenä myös EU-parlamentissa toimiessaan, mutta luopuu kaupunginhallituksen jäsenyydestä.