Missä ovat ministerit, kyselivät Vasemmistoliiton kansanedustajat taas tiistaina, kun harvalukuisena kokoontunut eduskunta keskusteli useasta työelämään ja työttömyysturvaan liittyvästä lakiesityksestä.
Ministeriaitio ammotti tyhjyyttään.
Listalla olivat hallituksen esitykset laeiksi kuntouttavasta työtoiminnasta, työttömyysetuuksien rahoituksesta, työttömyysturvan muutoksesta ja julkisesta työvoimapalvelusta.
– Olisin toivonut tässä työttömyystilanteessa, että paikalla olisi ollut vastuuministereitä, Merja Kyllönen (vas.) sanoi.
– Nämä eivät ole mitättömiä asioita, sillä tänään on käsittelyssä monta isoa lakipakettia.
Kyllösen mielestä ministereille olisi tehnyt hyvää kuulla, mitä kansanedustajilla on sanottavana hallitukselle.
Erityisesti työministeri Anni Sinnemäkeä (vihr.) kaivattiin. Vasemmistoliiton Markus Mustajärvi on jo pitempään halunnut kuulla ministerin näkemyksiä työllisyysasioista. Sinnemäkeä ei ole juuri syksyn mittaan näkynyt.
– Tänään käsittelyssä on neljä hänen alaansa koskevaa asiaa ja yksi, joka sivuaa hänen alaansa varsin oleellisesti.