Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kirjoitti uudenvuodenaaton ”plokissaan” nettisivuillaan pitävänsä vuoden alussa pari viikkoa lomaa. ”Minä palaan kaupunkiin tammikuun puolivälissä – Coltit vyöllä”, Soini jatkoi.
Soini kirjoitti nettikolumninsa ennen viime viikonloppuna tapahtunutta amerikkalaisen kansanedustajan ampumista Arizonassa USA:ssa.
USA:ssa on huomiota kiinnitetty siihen, että republikaanien varapresidenttiehdokas edellisissä vaaleissa ja äärikonservatiivisen Teekutsu-liikkeen kärkihahmo Sarah Palin julkaisi Facebook-sivuillaan ennen viime marraskuun edustajainhuoneen vaaleja kartan, missä aseen tähtäimen kuvilla oli osoitettu ne demokraattikansanedustajat, jotka hänen toimintakomiteansa pyrki pudottamaan.
Ampumisen kohteeksi joutunut amerikkalaiskansanedustaja oli yksi Palinin merkitsemä kohde.