Talvella vuonna 2009 saatoin itseni liemeen. 1970-luvun poliittisen laululiikkeen maineikkain säveltäjä Kaj Chydenius julkaisi muistelmansa Muistin juuri. Menin haastattelemaan häntä Kansan Uutisten viikkolehteen uteliaana juuri siitä 1970-luvusta. Sen sijaan hänen valtavasta ja monipuolisesta tuotannostaan sen jälkeen en tiennyt mitään, eikä silloin ollut suoratoistopalveluita, joista siihen olisi voinut tutustua.
Tilanne oli nolo, koska Chydenius teki selväksi, että ei halua politiikasta, poliittisesta musiikistaan eikä etenkään taistolaisuudesta. On pelkästään hänen ansiotaan, että jutusta tuli kuitenkin ihan hyvä. Chydenius intoutui puhumaan häntä innoittaneista runoista ja yhteistyöstään uusien runoilijoiden kanssa.
Hankala tilanne muistui mieleen, kun luin Annina Holmbergin kirjoittamaa Kaj Chydeniuksen elämäkertaa Kalliolle kukkulalle. Säveltäjän tuotteliaisuus ja monipuolisuus hakevat vertaistaan. Sävellyksiä syntyi tuhansia, studioalbumeita 29 vuosien 1966 ja 2017 välillä. Siellä on voimaiskelmää, laulelmia, lastenlauluja, oratorioita, oopperaa ja teatterimusiikkia – ja tietysti myös ne suurimmat poliittisen laulun klassikot.
Eniten elämään ovat jääneet uran alkuvaiheen rakkauslaulut. Niiden ansiosta Chydenius on yksi toivotuimmista säveltäjistä Ylen huippusuositussa Elämäni biisi -ohjelmassa.
Annina Holmbergkin sivuuttaa Chydeniuksen aktiivisen taistolaisajan nopeasti kirjassaan, ja antaa siitä puheenvuoron miehelle itselleen hänen omista muistelmistaan: ”En ole muuttanut maailmankatsomustani 60-luvusta. Olen reilusti sama mies edelleen.”
Ikuiseksi arvoitukseksi on jäämässä, miksi 1960-luvun raikkaan vasemmistolaisuuden edelläkävijöistä tuli 1970-luvun totisia ja dogmaattisia kommunisteja, koska muistelija toisensa jälkeen on vaiennut asiasta.
Annina Holmberg on etsinyt ihminen Kaj Chydeniusta, ja löytänyt. Kiitettävän tiiviisti hän käsittelee uran alkuajat Lapualaisoopperoineen ja kabareineen. Ne ovat yleisessä tiedossa, käsitelty lukemattomissa kirjoissa ja lehtijutuissa.
Hypertuotteliaasta säveltäjästä paljastuu koko inhimillisen elämän kirjo. Hän vähätteli omia tekemisiään, mutta oli äärimmäisen pettynyt, kun Suomen säveltäjien liitto hylkäsi jäsenanomuksensa. Itsekriittisyydestään huolimatta hän ei sietänyt itseensä kohdistunutta pilaa eikä arvostelua.
Chydeniuksen huumori tuntuu lukijasta todella tylyltä, ja poikiaan hän varoi kehumasta, mutta yleisöön suhde oli lämmin ja mutkaton. 80-vuotisjuhlakonsertissaan Finlandia-talolla hän ei välittänyt pönöttää paikalla olleiden presidenttien Tarja Halosen ja Sauli Niinistön kanssa, vaan seurusteli tavisyleisön kanssa ja myi halukkaille levyjään.
Omaa työtään hän ei halunnut kohottaa. Chydenius vertasi tekevänsä lauluja siinä kuin leipuri pullaa.
Kaj Chydenius kuului Kom-teatteriin perustajiin. Sieltä alkaneet ystävyyssuhteet kantoivat loppuun asti. Heihin kuuluivat Annina Holmbergin vanhemmat Ritva ja Kalle Holmberg, vaikka Chydenius jossain vaiheessa kokikin Kallen hylänneen itsensä ryhtyessään ohjaamaan oopperoita. Omia muistojaan Kaj Chydeniuksesta Annina Holmberg olisi voinut kertoa enemmän.
Yksi, mutta vain yksi, Holmbergin kirjan parhaita puolia on vuosikymmeniä kestäneen taiteilijayhteisön kuvaus. Moniin pitkäaikaisiin yhteistyökumppaneihinsa Chydenius tutustui jo 1960-luvun alkupuolella ennen Ylioppilasteatteria opiskellessaan Kauppakorkeakoulussa ja toimiessaan kriitikkona ensin Kauppalehdessä, sitten Hufvudstadsbladetissa.
Tuttujen kanssa pidettiin yhtä kesämökeillä ja Chydeniuksen ja tämän Jaana-vaimon kodissa säännöllisesti järjestetyillä illallisilla, joihin pukeuduttiin paremmin. Porukkaa yhdistävillä pikkujouluilla oli tarkka koreografia. Kuvauksista tulee mieleen Tuusulanjärven taiteilijayhteisö sata vuotta aiemmin.
Kaj Chydeniuksen ensimmäinen sävellys on Eino Leinon runo Lemminkäisen äidin kehtolaulu vuodelta 1964. Viimeinen levy Kaj Chydenius 80 vuotta ilmestyi vuonna 2020.
Mutta kenen runoja hän sävelsi eniten? On melkoinen yllätys, että hän ei ollut Aulikki Oksanen, ei Marja-Leena Mikkola eikä edes Eino Leino, vaan Aunimarjut Kari 412 sävellyksellä. Kaksikon tiet olivat kohdanneet, kun Chydenius etsi pohjoissuomalaista runoilijaa.
”Kaj oli äärimmäisen tasaveroinen runoilijan kanssa. Hän ei koskaan asettunut kenenkään yläpuolelle, eikä hänessä ollut häivähdystäkään narsismia”, Kari kertoo Kalliolle kukkulalle -kirjassa.
Aunimarjut Kari on vuonna 1967 syntynyt Raahessa asuva runoilija ja opettaja.
Vuonna 1964 alkaneen Chydeniuksen sävellysuran viimeiseksi jäänyt teos on vielä julkaisematta. Aunimarjut Karin Sydänpolo -niminen runo ilmestyy näinä aikoina levyllä, jossa hänen musiikkiaan tulkitsevat pojat Kalle ja Jussi Chydenius sekä Oona Airola.
Kaj Chydenius kuoli 84-vuotiaana huhtikuussa 2024. Hän eli äärimmäisen työteliään elämän, sävelsi ja esiintyi niin pitkään kuin se oli mahdollista. Elämää rikastuttivat lähipiiri, iso ystäväjoukko ja lukuisat matkat, joista Berliini oli rakkain kohde.
Annina Holmberg kertoo miehestä, joka oli tarkka siitä, että sanat lauletaan jämptisti ja oikein niitä venyttämättä, mutta toisaalta hän oli ehtymätön kielellä leikkijä. Hän löysi lauluilleen aina uusia tulkitsijoita ja rohkaisi kirjoittajia. Itselleen tuntemattomat harrastajat lähettivät Chydeniukselle runojaan, joista syntyi lauluiltoja ja levyjä.
Alussa mainitussa haastattelussani Kaj Chydenius sanoi pitävänsä hyvänä, että on ei-akateeminen ruohonjuuritaso, joka laittaa mielipiteensä runoihinsa. Omana tehtävänään hän piti heidän rohkaisemista ja itsetuntonsa kasvattamista.
Kansan mies viihtyi kansan parissa ja puki kansan tuntoja laulujen muotoon, jossa ne yleensä saavuttavat suuremman yleisön kuin runokokoelmien sivuilla. Annina Holmbergin taitavissa käsissä Kaj Chydeniuksesta on syntynyt muotokuva, joka kertoo suuresta taiteilijasta ja ihmisestä kaikkine puolineen.
Annina Holmberg: Kalliolle kukkulalle – Kaj Chydeniuksen elämän nuotit. 410 sivua, Otava 2026.
uutiskirje 
