– Hänen työnsä ovat voimakkaita. Ne pitää saada katsoa rauhassa, sanoo Tervahauta, joka on Särestöniemi-museon johtaja. Kittilään siis pitää mennä, jos nälkä kasvaa sietämättömäksi.
Tervahauta päätyi valitsemaan Mänttään kotoisia maalauksia, mistä näyttely sai nimensäkin.
– Näyttely tuo esiin taiteilijan lähipiirin. Töissä näkyy myös taiteilijan kehitys
Särestöniemen taiteessa ei ole mitään hömppäilyä.
Tervahauta pitää tärkeänä sitä, että yleisölle näytetään, mistä taiteilija on lähtenyt.
– Reidar ei ollut heti se 70-luvun Särestöniemi, jona hänet tunnetaan, vaan hän oli paljon muuta. Näyttely antaa viitteitä tästä kaikesta.
Luonto sielunmaisema
Särestöniemi (1925–1981) tunnetaan suurista ja värikylläisistä Lapin kuvistaan. Hänen ensimmäiset työnsä 1940- ja 1950-luvuilla olivat sen ajan tavan mukaan ulkoilmamaalauksia. Yllästunturi oli usein maalausretken kohteena.
Nuoren Särestöniemen porot olivat sulavalinjaisia ja pitkäsarvisia kuin torakat. Ne tuovat mieleen eläinaiheiset luolamaalaukset. Myöhemmin porojen hahmoissa on Tervahaudan mukaan kotiporojen pyöreyttä.
Neuvostoliitossa opiskellessaan Särestöniemi tutustui ikonitaiteeseen, jonka valovoimaisuuteen hän ihastui ja kehitti tekniikan, jolla hän sai saman valovoimaisuuden omiin öljyvärimaalauksiinsa. Lopulta kuitenkin esikuvat haalenevat ja syntyy taiteilijan oma tyyli. Luonto oli taiteilijan sielunmaisema.
– Värejä Särestöniemi lähestyi tunteen kautta. Hän koki värin ulottuvan niille alueille, joilla sanoja ei ole, Tervahauta kertoo.
Julkisuuden roolit
Äskettäin Lapin yliopistokustannukselta ilmestyneessä kirjassa Kuvia pohjoisen tasavallasta taidehistorian professori Tuija Hautala-Hirvioja pohtii Säröstöniemeä tämän julkisuuden roolien kautta.
Lehdet seurasivat aikanaan tarkkaan taiteilijan tekemisiä. Ja nimityksiä riitti: Lapin faarao, Pohjola Picasso, Kittilän Hiisi, Suomen pohjoisin julkkis.
Hautala-Hirvonen päättää kirjoituksensa melko kriittiseen näkemykseen Särestöniemen menestyksen hinnasta. Se näkyy tutkijasta vaikkapa siinä, että taiteilija ei kieltäytynyt Hymyn julkisuudesta vaan suostui löylykuviin Kekkosen kanssa, vaikka samainen lehti vähän aiemmin oli kirjoittanut tämän kaverista, toisesta lappilaisesta kuvataiteilijasta Kalervo Palsasta Riiput jo ristillä -skandaalijutun.
Liisa Tervahauta huokaa, kun taas kerran nostetaan esiin media-ilmiöt, shamaaniksi ja pelleksi leimaaminen.
– Hänhän olisi loppuvaiheessa itsekin halunnut päästä siitä irti, mutta ei päässyt.
Taidehistorian tutkijoiden pitäisi Tervahaudan mukaan kuoria mediavaahto pois ja keskittyä Särestöniemen taiteeseen.
– Hänen taiteessaanhan ei ole mitään hömppäilyä. Se on syvää, luonnosta kumpuavaa.
Mediassa näkyminen oli siis vain keino, jolla taiteilija markkinoi taidettaan.
– Mutta se, että oli mitä markkinoina, se syntyi ihan muutoin ja se oli tosi uljasta ja jaloa, Tervahauta sanoo.
Reidar Särestöniemi: Kotoisia maalauksia 11.12. saakka Taidekeskus Honkahovissa.
uutiskirje 
