Syyllisyys tuottaa pelkoa

Elokuvaohjaaja Joona Tenan mielestä motion picture (liikkuva kuva) on onnistuessaan aina myös emotion picture. Siis tunteita herättävä.

Juuri tämä kiehtoo Tenaa.

– Elokuva on taidemuotona sellainen, että siinä voi käyttää koko tunneskaalaa.

Laajalla skaalalla Tena on halunnut maalata myös uusimmassa työssään, tänään ensi-iltansa saavassa trillerissä Syvälle salattu.

– Siinä on käytössä ilmaisun koko spektri; suurta ja pientä, laajaa ja ahdasta, valoa ja pimeyttä.

Viime vuosina paljon komediaa ohjannut Tena kertoo halunneensa Syvälle salatussa palata juurilleen ja hiottuun elokuvaestetiikkaan.

Stressi luo pelkoa

Elokuvan tarinan taustalla on Grimmin veljesten satu, jossa köyhä mylläri saa vedenhengeltä rikkauksia, joiden hinta on kova: myllärin on luovutettava hengelle vastasyntynyt poikansa.

Sadusta on poimittu mukaan ne elementit, jotka koskettavat stressin raskauttamia pienten lasten vanhempia: valinnat työn ja perheen välillä sekä jatkuva huoli lapsen hyvinvoinnista.

Voimien äärirajoilla suoriutuminen ja stressi painavat Joona Tenan mielestä erityisesti tämän päivän eurooppalaisia naisia. Pitäisi olla tehokas työntekijä, hyvä äiti ja puoliso.

Huono omatunto tuottaa syyllisyyttä ja syyllisyys pelkoa. Tästä pelosta lähtevät vellomaan Syvälle salatun synkät vedet.

Päähenkilö Julian hahmo on yhdistelmä kolmea tuttua naishahmoa Joona Tenan omasta lähipiiristä.

– Ja 50 prosenttia minua itseäni, hän tunnustaa.

– Se päiväkotiin kello viideksi ehtimisen paniikki on tullut tutuksi.

Pienen tyttären isänä Tena sanoo aina kokevansa huonoa omatuntoa johonkin suuntaan. Töissä ajatukset ovat perheessä ja perheen parissa ne karkaavat töihin.

Äiti ja yleisnero

Myös tämän päivän eurooppalainen nainen, pääroolia näyttelevä Krista Kosonen, koki Julian hahmon samastuttavaksi.

– Liikaa töitä ja ainainen kiire, tuttua on.

– Kauhuleffagenre on yleensä sellainen teinipoikien juttu, mutta Syvälle salattu on mun mielestä naisten leffa, hän pohtii.

– Tässä on kyse perhesuhteista, traumoista ja muistoista, niiden kohtaamisesta. Ja ehkä myös loppuun palamisesta.

Äidin rooliinsa Kosonen pääsi sisään viettämällä paljon aikaa poikaansa näyttelevän Viljami Nojosen kanssa.

– Elokuvan tekemisessä on paljon odottelua ja me odoteltiin yhdessä ja pidettiin lapsellista hauskaa. Yhtenä päivänä venailtiin tuntikausia kaislikossa.

Hän kehuu Nojosta vuolaasti.

– Sellainen yleisnero. Viljami on muun muassa älyttömän hyvä tekemään graffiteja, hän opetti minuakin.

Painoilla pinnan alla

Vesi on elokuvassa paitsi suojelun kohde, myös pelkoa herättävä elementti. Sen veden alla kuvatut kohtaukset vaativat näyttelijältä rohkeutta ja kovaa kuntoa.

– Veden alla ei näe oikein mitään, eikä kuule oikein mitään ja on vaan yritettävä muistaa missä on kamera ja suorittaa se, mitä on sovittu, uitava oikeaan suuntaan, Krista Kosonen kuvailee.

Ja siinä samalla pitäisi näytelläkin ja ilmaista tunteita.

Maallikolle vedenalaiskuvausten metodit tuntuvat painajaismaisilta. Uppeluksissa tapahtuvissa kohtauksissa Kososen roolivaatteisiin oli ommeltu painoja, jotta tämä pysyisi pinnan alla.

– En päässyt vedestä pois ilman muiden apua. Piti huitoa käsillä kun happi loppui ja halusin pois.

Kosonen kertoo pelkäävänsä kauhuelokuvia katsoessaan, mutta kuvauksissa oli kaikkea muuta kuin pelottavaa.

– Siinä oli kolmekymmentä ihmistä ympärillä, hän nauraa.

Hiljaisuuden pelko

Elokuvan yhtenäisestä ääni- ja kuvamaailmasta ohjaaja ja käsikirjoittaja Joona Tena kiittelee hyvää työryhmää, jonka kanssa löytyi nopeasti yhteinen näkemys.

– Kjell Lagerroos on loistava ja taitava kuvaaja, jonka kanssa meillä on samantapainen elokuvamaku ja estetiikka. Äänisuunnittelija Juha Hakasen kanssa on tehty jo vuosia yhteistyötä.

Äänityö on tehty pitkälti jälkeenpäin. Siinä on Tenan mukaan haettu jotain hieman hienovaraisempaa kuin amerikkalaisessa teinikauhussa, joka perustuu usein kovilla äänillä säikyttelyyn.

Syvälle salatussa on dialogia varsin vähän.

– Se on tietoinen valinta.

Siinä missä komediat nojaavat vauhtiin ja nopeaan dialogiin, Syvälle salattu uskaltaa luottaa hiljaisuuteen. Sen hiljaisuus on täyteen ladattua.

Joona Tena puhuu kaupunkilaisten ”erämaapelosta”. Kaiken kiireen ja hälyn keskellä olemme alkaneet pelätä hiljaisuutta.

– Mökillä ei uskalleta mennä metsään. Sen hiljaisuus herättää pelkoa.