Ei, nyt ei ole puhe siitä Pihtiputaan Ihalaisesta, joka eläkepäiviltään lähti maan hallitukseen ministeriksi, vaan serkkupojasta.
Jo toistakymmentä vuotta eläkkeellä linja-autonkuljettaja Urpo Ihalainen on melkein seitsemänkymppisenä esikoiskirjailija, jolta on juuri ilmestynyt Ivan Rotta & CO:n julkaisemana elämänmakuinen novellikokoelma Pystylasti.
Tämä Ihalainen on tunnettu siitä, että hänellä on ollut aina jotain sanomista, melkein asiaan kuin asiaan. Mielipiteitään hän on kirjoittanut lehtiinkin jo neljän vuosikymmenen ajan. Näistä valikoima ilmestyi muutama vuosi sitten Yleisön osasto -nimisenä omakustanteena.
En ole mikään joo-joo-mies. Olen 40 vuotta ottanut kantaa asioihin ja saanut kuulla pikkuvittuilua läheltä ja kaukaa.
Ihalainen on julkaissut toisenkin omakustanteen, jossa hän kuvaa isänsä ja muun lähisuvun elämänvaiheita. Mutta nyt on tullut kirja ihan kustantajan julkaisemana ja siitä Ihalainen on tohkeissaan.
– En ole mikään joo-joo-mies. Olen 40 vuotta ottanut kantaa asioihin ja saanut kuulla pikkuvittuilua läheltä ja kaukaa. Meillä kun ei saa poiketa roolista. Kun sitten kansakoulupohjalta ilman minkäänlaisia kursseja saan aikaan semmoisen tekstin, jonka joku ulkopuolinen rahoittaa ja kustantaa, niin olenhan minä otettu ja pirun tyytyväinen, että sain tämmöisen mahdollisuuden.
– Minä sanon niin kuin Väyrysen Paavo, että tämän kirjan julkaisemisen myötä minäkin virkistyn ja tulen uudelleen. Kun vaan nuppi kestää.
Kokemusta löytyy
Ihalaisella onkin tekstiä myös toiseen kirjaan ja siitä on alustava kustannussopimuskin tehty.
– Olen aina halunnut puhua ja pitkästi, mutta silti on ollut tunne, että voi kun pääsisin puhumaan vielä pitemmästi. Tässä tavallaan toteutuu nyt tämä mieletön paasaamisen halu, kun saa panna sen kaiken paperille.
Kun novellikokoelman aiheena on autokuskit, Ihalainen tietää, mistä kirjoittaa. Pitkä työura vierähti ratin takana, ensin maito-autossa ja sen jälkeen linja-autossa nelostiellä edestakaisin 33 vuotta.
Kokemusta kertyi myös ay-hommissa niin työpaikan luottamusmiehenä kuin liiton hallituksessakin. Kunnanvaltuustossa mies on istunut ja ollut äänessä puolet elämästään.
– Näissä tarinoissa on fiktiota hyvin vähän, ehkä 15 prosenttia. Jossakin persoonassa on kahden tai kolmen ihmisen seikkailut, kun se oli parempi tarinan juoksevuuden takia. Kaikki tarinat on elettyjä, koettuja, kuultuja, nähtyjä tai lehdistä luettuja, hyvin realistisia tarinoita.
Sykolookeille oppimista
Monet aiheet tarinoihinsa Ihalainen kertoo saaneensa Jyväskylän vanhan linja-autoaseman kuljettajahuoneelta, jossa Puttaan mies opittiin tuntemaan suulaana totuudenpuhujana. Siellä maailmaa paransivat kuljettajien lisäksi torikauppiaat, reiskat ja muut ohikulkijat, eikä keskustelunaiheita rajannut kukaan
– Se kämppä siinä alakerrassa oli semmoinen terapiahuone, että siihen saa lähteä sykolookit opettelemaan. Semmoinen seurustelumuoto on loppunut, kun aikatauluja on kiristetty. Jyväskylän uuteen kämppään pääsee sisään tietokoneluiskalla ja siellä ei ole kuin pari kolme kuskia kerrallaan. Ennen kun oli pitkiä palkattomia katkoja, saattoi kämpässä olla aamulla 20-30 äijää ja kaikki pisti parastaan.
Jyväskylän ”terapiahuoneen” lisäksi Pystylastin tapahtumat sijoittuvat Ihalaisen kotipaikkakunnalle Pihtiputaalle sekä äänekoskelaiselle bussivarikolle. Kuultujen ja nähtyjen juttujen perään on kirjaan otettu mukaan minämuotoista tarinaa henkilöstä nimeltään Ihalainen.
Kirjoittaja antaa pomojen ja pettureiden vieläkin kuulla kunniansa. Sen verran terhakasti Pihtiputaan mies toimi työmaan luottamusmiehenä, että firman johtaja oli tullut loppupäätelmään: ”On se perkele koko Ihalainen.”
Ei pyhäkoululukemistoa
Käräjille Ihalainen ei pelkää joutuvansa terävistä sivalluksistaan.
– Kirjailijalla on kuulemma helekutin paljon oikeuksia haaveilla ja keksiä.
Ihalaista ärsyttää, kun hänen mielestään kirjojen ja tv-sarjojen aiheeksi tuntuu nykyään kelpaavan vain homot. huumeet ja murhat. Pystylastissa ääneen pääsevät taatusti heterot miehet, jotka rakkauden ja parisuhteiden sijaan puhuvat useammin parittelusuhteista ja pussientyhjentämisestä täysien bussilastien välillä.
Vaikka Pystylasti kertookin autokuskeista, kirjailijan mielestä tarinat käyvät lukijalle kuin lukijalle, ”olkoon se miltä kirkolla hyvänsä”.
Sen verran ahkerasti Pystylastin tarinoissa ”vetäistään villoihin”, ettei Ihalaisen tekstistä Ihan pyhäkoululukemistoksi kuitenkaan ole.
Mutta ehkäpä rippikouluun keskustelujen pohjaksi.
Urpo Ihalainen: Pystylasti. Ivan Rotta Co. 2012. 248 sivua.
uutiskirje 
