Jyväskylässä asuva kirjailija Harri Tapper innostui lukiossa historiasta ja historialliset aiheet ovat olleet keskeisiä hänen romaaneissaan. Hän ihmettelee, miksi vuotta 1809 ei juhlita Suomen itsenäistymisvuotena.
Heinäkuussa 1807 Tilsitin lautalla tapasivat Napoleon ja Aleksanteri I.
– Napoleon pakotti Venäjän hyökkäämään Ruotsiin, koska Ruotsi ei suostunut Napoleonin vaatimaan kauppasaartoon Englantia vastaan.
Tuolloin Suomessa oli Ruotsista erkanemisen kannattajia kuten G.M. Sprengporten, joka siirtyi Venäjälle 1786. Hän laati 1808 sotasuunnitelman Suomen valtaamiseksi ja ehdotti maalle itsenäistä asemaa.
– Merkittävä askel Suomen itsenäistymisessä otettiin 28. 3. 1809, kun Aleksanteri I otti Porvoossa vastaan säätyjen uskollisuuslupaukset ja julisti Suomen autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi ja vapautti Suomen 50 vuodeksi sotaväen pidosta.
– Ruotsin vallan alla Suomi oli ollut pelkkä siirtomaan asemassa oleva Ruotsin maakunta. Tukholman tervakomppania ryösti tervarahat ja metsät Pohjanmaalta hakattiin olemattomiin. Turun yliopisto tosin saatiin 1640. Minua kiinnostaa suuresti 1800-luvulla syntynyt sivistysaalto, jonka johtohahmoja olivat Snellman, Runeberg sekä Sibelius.
Loimu ja lumi
Tapperin uusin romaani Loimu ja lumi (Atena) tarkastelee vuoden 1812 Napoleonin hyökkäystä Venäjälle maaorjien, sotavankien Napoleonin kirjurin ja venäläisen sotapäällikön näkökulmista.
Porvoossa ei vielä 1809 hoksattu kysyä, kenelle Ruotsin vallan suomalaiset ruotusotilaat kuuluvat? Döbeln palautti vajaa 200 suomalaista sotilasta. Napoleonia vastaan taisteleva Venäjän armeija haki suomalaisia sotilaita auttamaan taisteluissa.
– Suomalaiset tunnettiin siitä, että heillä oli ongenkoukut lakissaan. Ilmestyessään joukko-osastoonsa Pietariin heillä oli ollut ongenvavatkin olallaan. Kun venäläiset tappavat motitettuja ranskalaisia, metsästyksellä ja kalastuksella eläneet suomalaiset eivät ymmärrä, miksi ihmisiä pitää jahdata.
– Eihän ihmisellä mitään tee. Siitä ei saa nahkaa, ei luuta, lihaa. Ihminen on ihan turha riista. Miksi tappaa elikko, josta ei koidu minkäänlaista hyötyä?
– Sodasta on hirveää kirjoittaa. Raskasta asiaa on kevennettävä vaikka eläintarinoilla. Sotahan on teurastamista, kiroamista, ilotalojuttuja. Sotilas ei hirviä kertoa viereiselle kaverille kovinkaan räävejä juttuja, koska kaveri saattaa kuolla ennemmin. Paraatijoukot tekevät sodasta kalskahtavan. Miten näyttää kurja tilanne? Henkilöt on tapettava tietyssä järjestyksessä, että tarina pysyy koossa. Loimu ja lumi tyydytti jonkinlaisen historian nälän.
Faktan päälle fiktiota
Jyväskylän kirjamessuilla pidetyssä sotakirjallisuutta käsitelleessä seminaarissa todettiin, että Tapperin Loimu ja lumi on faktan päälle rakennettua fiktiota.
Toisen totuutta ei voi kyseenalaistaa vastakkaisten kokemusten valossa. Rivimiehen ja upseerin kokemukset ja näkemykset saattavat olla jopa vastakkaiset.
Tapperin mielestä tieteellisissä sotaa käsittelevissä teoksissa on syytä pysyä asiassa. Kaunokirjallisissa teoksissa ei ole syytä pysyä asiassa vaan tyylissä. Ryhtiä on hyvä olla molemmissa.
Suomalaisesta historiankirjoituksesta Tapper toteaa, että esimerkiksi vuoden 1918 tapahtumista kertominen on ollut usein valjua, vaikenemista tai asioiden välttelemistä.
– Myös talvi- ja jatkosodasta on ollut vaikea saada luotettavaa tietoa. Esimerkiksi vuonna 1924 syntynyt veljeni Marko oli 1,5 vuotta sodassa. Ei saatu utelemallakaan mitään tietoa siitä, millaisia hirveyksiä hän oli sodassa joutunut kokemaan.
– Rintamalta palaavat sotilaat olivat kai päättäneet yksissä tuumin, että niistä asioista ei puhuta.
Perjantain 27.4. ilmestyneessä Kansan Uutisten Viikkolehden laajemmassa haastattelussa Harri Tapper puhuu kertomaperinteestä kotiseudullaan Saarijärvellä.
Harri Tapper Syntyi 28. 3. 1929 Saarijärvellä. Omistautui kirjailijan-uralleen täysipäiväisesti jäätyään eläkkeelle luokanopettajan työstä 1985.Vuonna 1962 ilmestyi esikoisteos Kirkonrakentajaveljekset.Tuotantoon kuuluu romaaneja, novelleja, näytelmiä ja lyriikkaa.Tunnetaan omaa ja taiteilijaveljestensä kirjailija Marko Tapion (1924–73), kuvanveistäjä Kain (1930–2004) ja näyttämölavastaja Yrjön (s. 1932) varttumista
kuvanneesta romaani-trilogiasta Näin syntyvät revontulet (1990), Kerrothan, oi koivu (1993) ja Tulva (1995). Muistelmasarja laajeni romaaneilla Missä kurkien aura on (1998) ja Pitkäsuisten suku (2002). Molemmat olivat Finlandia-palkintoehdokkaita.Kajaanin kaupungin-teatterissa sai 2004 ensi-iltansa omaelämäkerrallisiin romaaneihin perustunut näytelmä Mihin sateenkaari päättyy.Keski-Suomen alueen murteella on kirjoitettu muiden muassa teokset Hevone, naene ja kuu (1999) sekä Syyntakkeetom mies (2004).
uutiskirje 
