Paljon on vettä virrannut Simojoessa niistä päivistä, kun musiikillisesti lahjakas pikkutyttö, nyttemmin kansainvälisille estradeille kiirinyt mezzosopraano Tuija Knihtilä hakeutui taiteen pariin. Vaikka hänen perheessään ei ollut ammattimuusikoita, vanhemmat kannustivat määrätietoista tyttöä laittaen hänet baletti-, soitto- ja laulutunneille jo pienestä pitäen.
– Halusin jo hyvin pienenä soittaa ja laulaa. Nelivuotiaana ilmoitin topakasti, että yksi toiveammateistani on laulaja. Televisiosta näkemäni Taikahuilu oli valtava elämys, jonka jättämä muistijälki on varmaan osaltaan vaikuttanut uravalintaani.
”Loistelias mezzosopraano Tuija Knihtilä antaa tumman äänensä soljua pitkin polveilevaa musiikkia, välillä äkäisenä, sitten taas rakastavana ja huolehtivana”, Hannu-Ilari Lampila kirjoitti Helsingin Sanomien kritiikissään Knihtilän roolisuorituksesta Kimmo Hakolan La Fenice-oopperassa Savonlinnan oopperajuhlilla.
Kiitettäviä kritiikkejä sateli muualtakin, ja ensi-ilta yleisö palkitsi hänet raikuvin aplodein. Lampilan kritiikkiin on helppo yhtyä. Tuija Knihtilä on hyvä laulaja. Vaativassa mamman roolissaan hän oli vakuuttava ja syvän emotionaalinen. Äänellisesti hän on todella hyvässä vireessä, kaunis mezzosopraanonsa soi tunteikkaasti ja sävykkäästi.
– La Fenicen Mamman roolin musiikki ei ole helpoimpia laulamiani, mutta usein juuri näistä paljon työtä vaativista, alussa hankalankin tuntuisista rooleista kasvaa lopulta hyvin rakkaita. Näyttämöllisestikin hahmo on hyvin monipuolinen, ja se on aina kiinnostavaa.
Osana juhlien kaaressa
Savonlinnassa esiintyminen jo toisena kesänä peräkkäin on Knihtilälle tärkeä etappi uralla ja mieluisaa. Hän myös muistuttaa, että Savonlinnan 100-vuotisjuhliaan viettävät Oopperajuhlat ovat tärkeä osa suomalaista kulttuuriperintöä.
– On kunnia saada olla osaltaan mukana juhlien kaaressa. Uuden roolin tekeminen ja siinä onnistuminen on aina iso haaste. Kun rooli tuntuu omalta, se on huikeaa. Toivottavasti näitä hetkiä on vielä paljon edessäpäin, Knihtilä toivoo.
Ei epäilystäkään, ettei hänen toiveensa toteutuisi. Mutta eteneminen kansainvälisellä uralla on vaativaa ja kilpailu oopperan tähtitaivaalla ankaraa.
Läpimurto Aidassa
Tuija Knihtilän selkeä läpimurto laulajana oli Amneriksen rooli Kasallisoopperan Aidassa. Hän oli loistava, ja niitti ylistävää kritiikkiä.
– Kritiikit pyrin lukemaan vasta näytösten loputtua, prosessin keskellä tärkein palaute tulee yleisöltä. Positiivinen palaute lämmittää aina. Menestyksen myötä paineet kasvavat, mutta jokainen ilta itsessään on uusi haaste. Pidän haasteista ja haluan kehittyä ja kasvaa laulajana ja kokonaisvaltaisemminkin taiteilijana.
Knihtilä korostaa, että laulajan on tärkeää pitää huolta itsestään ja jaksamisestaan, vaikka se joskus voidaan tulkita itsekkyydeksi tai jopa diivailuksikin. Mutta täytyyhän oopperalaulajan vähän diiva ollakin. Kyllä Knihtilästä sekin puoli löytyy, hyvällä tavalla. Esimerkiksi tätä haastattelua tehdessä hän ei suostunut kertomaan ikäänsä, koska se ei ole julkista tietoa. Niin sitä pitää! Eihän hänen esikuvansa Maria Callasinkaan iästä ottanut mitään tolkkua.
Pianosta lauluun
Mutta palataan vielä Simojoen rantamille ja siihen, kuinka pikkupianistista kehkeytyi laulaja. Pianotunnit hän aloitti kansalaisopistossa 6-vuotiaana. Opinnot jatkuivat musiikkiopistossa jo seuraavana vuonna. Matkan Länsi-Pohjan musiikkiopistoon Kemiin Tuija taittoi aluksi viikoittain ja loppuvaiheessa jopa kolme kertaa viikossa.
– Vaihdoin pääaineekseni laulun Leena Jutilan (nyk. Koskelan) johdolla heti kun se oli iän puolesta mahdollista. Laulaminen on kiehtonut minua aina.
Sitten tie vei Sibelius-Akatemiaan, jossa laulunopinnot käynnistyivät Raili Kostian oppilaana. Musiikin maisteriksi Knihtilä valmistui vuonna 1996. Solistiselle uralle hän on edennyt Kansallisoopperan kuoron myötä.
– Rakastan työtäni, mutta eteneminen uralla vaatii määrätietoisuutta ja paljon, paljon työtä.
Oopperan hurmaa on onnistunut vuorovaikutus esiintyjien ja yleisön välillä, ja jos yleisö kokee saaneensa illasta jotain. Sen aistii lavalle. Vaikeinta on jos itse ei ole täysin kunnossa, mutta siitäkin on selvitty monta kertaa.
Kansainväliselle uralle
Yllättäen Knihtilä sanoi itsenä irti Kansallisoopperan solistikunnasta 13 vuoden kiinnityksen jälkeen. Wagner-roolit Keski-Euroopassa kutsuivat kansainväliselle uralle. Hän on laulanut menestyksekkäästi mm. Weimarin ja Oslon oopperoissa ja Bergenin musiikkijuhlilla.
– Kokemukset ovat olleet fantastisia ja vahvistaneet uskoa, että selviän haasteellisista tehtävistä myös Kansallisoopperan ulkopuolella. Lähtöpäätös Kansallisoopperasta syntyi jo ennen Aidan ensi-iltaa, koin että halusin uusia haasteita ja nähdä miten minut otetaan vastaan ulkomailla. Elän nyt parasta lauluaikaani, eikä minulla ollut varaa jäädä odottamaan. Päätös vapautti energiaa, ja olen siitä onnellinen.
Hän on viihtynyt hyvin vapaana taiteilijana. Syyskaudella Knihtilä vierailee Kansallisoopperassa kiitetyssä Aidan Amneriksen roolissaan.
Lisää Wagneria
Knihtilä on tulkinnut paljon vahvoja naisrooleja Carmenista alkaen, joihin hänen vahvana, temperamentikkaana ja sensuellina naisena on helppo samaistua. Tulevaisuudessa hän halajaa uusia Wagner-rooleja.
– Koen olevani vahvaluonteinen, mutta olen samalla myös hyvin emotionaalinen ja herkkä luonne. Näistä kaikista on hyötyä näyttämöllä, ja olen oppinut hyväksymään nämä luonteenpiirteet itsessäni myös privaattielämässä.
Nyt, kun oopperankin määrärahoja ollaan mitä ilmeisimmin nitistämässä Knihtilä haluaa muistuttaa, että musiikissa piilevät valtavat voimat.
– Minusta oopperan tarjoaminen on tärkeää, erityisesti niille jotka eivät sitä vielä ole päässeet kokemaan.
Kun kyselen häneltä, miten hän houkuttelisi kotikuntansa pienviljelijäköriläitä oopperaan, Knihtilä napauttaa:
”En aliarvioisi simolaisia pienviljelijöitä, olen usein tavannut heitä yleisön joukossa konsertoidessani Pohjois-Suomessa”.
Vapaa-aikoinaan laulajatar vetäytyy pois kaupungista, jos mahdollista.
– Viihdyn luonnon läheisyydessä. Vesi elementtinä on minulle erityisen tärkeä ja luen paljon. Heti viimeisen La Fenicen esityksen jälkeen ajoin Savonlinnasta Ouluun, jossa vietin illan hauskuuttamalla kahden kuukauden ikäistä sisarenpoikaani mitä kummallisimmilla äänillä. Kovin oli vaativa yleisö, mutta sain hänet lopulta jopa nauramaan! Sieltä kiirehdin Simoon mökille saunomaan ja tervehtimään hevosia ja vastasyntynyttä varsaa. Voisihan niillekin kauniin aarian kajauttaa.
uutiskirje 
