Human Rights Watch (HRW) kertoi analysoineensa 64 videota tai valokuvaa yhteensä kymmenestä paikasta, joissa oletetaan Syyrian hallituksen lentokoneiden pudottaneen rypälepommeja.
HRW:n mukaan analyysi vahvistaa järjestön runsas viikko sitten esittämää päätelmää, että Syyrian hallituksen joukot käyttävät rypälepommeja.
Järjestön tutkimissa kuvissa näkyy rypälepommien jäännöksiä sekä niiden räjähtämättömiä tytärammuksia. HRW:n mukaan rypälepommien käyttö on lisääntynyt huomattavasti kahden viime viikon aikana.
Kuvat ovat peräisin Idlibin, Homsin, Aleppon ja Deir al-Zorin maakunnista sekä Damaskoksen läheltä. Kuvien lisäksi HRW:n arvio perustuu siviilien haastatteluihin. Järjestö sanoo, että sillä on tiedossa vielä 35 muuta paikkaa, joihin rypälepommeja on pudotettu.
Neuvostoliitossa valmistettuja
HRW:n mukaan rypälepommien merkinnät kertovat, että ne on valmistettu 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa Neuvostoliitossa.
Syyrian hallitus on kiistänyt käyttäneensä rypälepommeja ja väittänyt, ettei sen joukoilla edes ole niitä.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi viime viikolla, ettei todisteita ”venäläisvalmisteisten” rypälepommien käytöstä Syyriassa ole.
HRW:n mukaan Lavrovin lausuma voi olla totta siinä mielessä, ettei kyse ole Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjällä valmistetuista rypälepommeista.
Muualla verkossa