Kylmyys huokuu jumalten suurista
huoneistoista
ja ihmisparka
kuin pullo särjetään juominkien jälkeen
Impilahdella syntynyt Pentti Saarikoski, The Poet of Finland, sai viimeisen leposijan työteliään ja levottoman elämän päätteeksi Heinävedellä, Uuden Valamon metsäkalmistossa. Saarikoski syntyi Laatokan Pitkärannassa Pusunsaarella menetetyssä Karjalassa, kulki maailmalla ja tuli Pohjois-Karjalaan kuolemaan. Tämän vuoden syyskuussa Saarikoski olisi täyttänyt 75 vuotta.
Tänä vuonna Otava on julkaissut uusintapainoksina Saarikosken teoksia – Tjörnin saarella kirjoitetut kolme tanssiaiheista kokoelmaa yksissä kansissa eli Tiarnia-sarjan sekä 1960-luvun kollaasiromaanin Ovat muistojemme lehdet kuolleet. Teostaan varten runoilija varasti isänsä Simo Saarikosken Aunuksen sotapäiväkirjan 1919, siteerasi sitä kirjaansa luvatta ja välit isään katkesivat.
Äskettäin julkaistiin myös Saarikosken Suomentajan päiväkirjat, jonka ovat toimittaneet ja jälkisanalla varustaneet H. K. Riikonen ja Janna Kantola.
Saarikoski kertoi kirjeessään Suomeen vähän ennen kuolemaansa:
”Kirjallisuuden arvostelijat eivät ole sitä ymmärtäneet – vaikka olen yrittänyt sanoa – että minun runojeni rytmi perustuu karjalan kieleen. Se on jotakin hyvin syvälle uponnutta. Sekoitus: Säkkijärven ja Impilahden (Salmi) murre. Ei siitä eroon pääse.”
Ja toisaalla:
”Laatokan rantavesiin jäivät minun iloni.”
Saarikoski sanoi tuntevansa itsensä kalaksi, jota on yritetty opettaa elämään kuivalla maalla; hänen kaipuunsa on loputonta, ja juuri tässä kaipuun ja surun dimensiossa on myös Saarikosken karjalaisuus – säkkijärveläisen kielen lisäksi. Nuoruuden päiväkirjojensa lopuksi Saarikoski toteaa, että kirkkaus on sanoissa ja elämä on vankila. Hän tunsi itsensä aina evakoksi.
”Kaipaan puitteita, joihin voisin sijoittaa rikkinäisen elämäni”, Saarikoski kirjoitti.
Turhan toivon orjat
”Toisenlainen Saarikoski” useimmiten unohdetaan politiikan, erotiikan, juopottelun ja sensaatioiden kustannuksella. Hiljaista, herkkää, poikamaisen avutonta ja melankolista Penttiä Kai Laitinen on nimittänyt ”surun matkalaiseksi” Shakespearen sanoin.
Ithakaa ei ole, Ithaka on sydämen kaipaus ja mielen ikävä, Ithaka on se koskaan toteutumaton unelma, joka pakottaa meidät purjehtimaan elämän rannatonta merta. Mutta teidän tähtenne, teidän, jotka ette totuutta tunne, minä käsken: Nostakaa ankkuri. Suuntanamme on Ithakan saari. Ja niin me lähdemme taas, turhan toivon orjat, uniemme narrit.
Ajoittain Saarikoski oli todella kurjalistoa – nälkäinen, partainen, alkoholisoitunut, hän etsi koko ajan kotia, paikkaa mihin asettua.
Mutta kylmyys huokuu jumalten suurista huoneistoista / ja ihmisparka / kuin pullo särjetään juominkien jälkeen, hän kirjoitti runossaan Aineksia elegiaan.
Nuorena Saarikoski oli nuorison villitsijä, radikaalisuudellaan keikailija, josta tuli tavaramerkki. Siinä hän oli kuin Brigitte Bardot tai Elvis. Mutta ”tähtiä katsellessaan hän itki kuin neekeri”, Pekka Tarkka kirjoitti Saarikosken kaipauksesta. Eikä Saarikoskella lopulta ollut mitään muuta kuin kirjoittaminen.
Rakkaus Sarah Kirschiin
Naiset olivat Saarikosken kohtalo – niin kuin alkoholikin. Samalla hän poti rakkauden pelkoa, sitoutumista, kiinteää olotilaa, porvarillista pysähtymistä. Tarkan elämäkerran ykkösosassa Pentti Saarikoski. Vuodet 1937–1963 on loistavia, lyyrisiä rakkauskirjeotteita mm. Leena Larjangolle ja Maiju Vauhkoselle.
Saarikosken ja itäsaksalaisen runoilijan Sarah Kirschin kaunis, suuri rakkaus kertoo kahden kuuluisan runoilijan riuduttavasta suhteesta. Saarikoski tapasi Kirschin syksyllä 1966 Romaniassa, ja leimahtaneesta romanssista syntyi nopeasti pienten lemmenrunojen kokoelma Laulu laululta pois samana vuonna:
Olen tehnyt pesän sinun häntäsi alle / Käki kukkuu siellä ja kevät on.
Kirsch, alkuperäiseltä nimeltään Ingrid Bernstein, oli ottanut etunimen Sarah myötätunnosta Hitlerin Saksan tuhoamia juutalaisia kohtaan. Itäsaksalaisena Kirschin oli lähes mahdotonta saada matkustuslupaa, mutta Prahaan sellainen järjestyi, ja rakastavaiset tapasivat joulun alla 1966. Sarah kuvaili Penttiä ”venäläiseksi, jolla on amerikkalaisen huoleton käytös”. Tämä oli viimeinen kerta, kun rakastavaiset tapasivat toisensa muuten kuin kirjeitten tai puhelujen välityksellä.
”Sarah, minulla ei ole tässä maailmassa mitään muuta kuin runoni ja sinut”, Pentti kirjoitti Sarahille, ja tämä vastasi: ”Rakastan sinua enemmän kuin mitään tässä maailmassa.”
Hän opetteli suomalaisia sanoja ja lisäsi: ”Pentti, älä pane alulle uusia lapsia, silloinhan meillä ei ole yhtään rahaa kun tulen.”
Sarahin ansiosta Pentti alkoi kirjoittaa taas päiväkirjaa nuoruutensa päiväkirjojen jälkeen. Muokatusta materiaalista syntyi 1967 loistava teos Aika Prahassa. Vuonna 1998 ilmestyi Pekka Tarkan toimittamana laitoksena Saarikosken Prahan päiväkirjat sellaisenaan.
Saarikosken Bretagne
Saarikosken viimeisinkin teos on päiväkirja – Bretagne 1983, joka julkaistiin kirjana ruotsiksi nimellä Dagarna i Kerlin Mia Bernerin ja Caj Westerbergin käännösyhteistyönä. Suomalaisversio ilmestyi Parnasson kolmannessa kirjassa 1997. Teoksen tekee merkittäväksi se, että runoilija kuoli muutama kuukausi näiden merkintöjen jälkeen.
Harmillista, ettei teosta ole erillisenä kirjana saatavissa. Miksi? Teoksessa on myös Pentin kiinnostavia piirustuksia.
”Minusta on nyt tullut Tjörnin runoilija, ja minusta voisi vielä tulla Bretagnen runoilija, kun ne eivät tunne Guillevicia edes nimeltä, tai ehkä se on Guillevicin oma syy, kun se on hyljännyt kotimaansa. Kuten minä omani. Ehkä minuakin ruvetaan Suomessa ylenkatsomaan, unohdetaan, mutta en kadu sitä että läksin sieltä: vieraisiin oloihin muuttamisestahan se johtuu että minä 1980-luvulla kykenen yhtä vahvoihin, ellen vahvempiin suorituksiin kuin 1960-luvulla. Keravalla asuen olisin tukehtunut.”
Saarikoski istuu lentokoneessa paluumatkalla Bretagnesta Osloon lehtimiehen vieressä, joka kehuu kirjoittaneensa kolme kirjaa. Hän kysyy, onko Saarikoskikin kirjailija, kun tällä on kirjoituskone.
”Kerroin hänelle asian todellisen laidan. Että minä olen merkittävin Euroopassa nyt elävä runoilija. Se ei hämmästyttänyt häntä. Hän sanoi kuulleensa nimeni mutta luulleensa että minä olen filmitähti tai Formula ykkösen ajaja.”
uutiskirje 
