Viime aikoina on huolestuttu siitä, että biopolttoaineiden tuotanto nostaa ruoan hintaa. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, miten tekstiilikuitujen kasvatus vie tilaa ruokakasveilta.
Vierailin hiljan Kiinassa ja kuulin, että maailman suurin tuottaja on päättänyt luopua puuvillan viljelystä. Viljelymaa ja vesi, jotka tuottavat 32 prosenttia maailman puuvillasta, tarvitaan ruokakasveille. Kiinalaiset ovat tarttuneet aiheelliseen kysymykseen: miksi tuhlata vettä vaatetukseen, kun ruoka on tärkeämpää?
Puuvilla, myös luomuna, vaatii liikaa vettä. Kemikaaleista luopuminen on askel eteenpäin, mutta se ei riitä kestävän kehityksen pohjaksi.
Nokkoskuitu oli keskiajalla Euroopan kuninkaallisten suosikki.
Vuonna 2050 meitä on kaksi miljardia nykyistä enemmän ja kaikki tarvitsevat vaatteet. Maapallon voimavarat ovat kuitenkin rajalliset.
Biologit ehdottavat kemikaaleja ja geenimuokkausta vastaukseksi kasvaviin tarpeisiin. Järkevämpää olisi etsiä ratkaisuja luonnon tarjoamista uusiutuvista vaihtoehdoista.
Puuvilla on lähtöisin Amerikasta, mutta sen tuotannosta 63 prosenttia tapahtuu Kiinassa ja Intiassa, joissa se ehdyttää vesivaroja. Ei riitä, että viljellään vähemmän vettä käyttävää geenimuunneltua puuvillaa. Kaikki vesi pitäisi ohjata ruoan tuotantoon.
Levä löytyi vahingossa
Kysymys kuuluu: mitä muita kuituja on tarjolla hampun ja juutin kaltaisten kasvien lisäksi? Kiina tarjoaa kiinnostavia vastauksia.
Vuoden 2008 olympialaisten alla Kiinan armeija komennettiin poistamaan kaksi miljoonaa tonnia leväkukintoja Qingdaon lähistöltä, jotta avovesikilpailut eivät vaarantuisi.
Hätätilanne avasi näköalan levän tarjoamiin mahdollisuuksiin. Vauhdikkaasti leviävät alkueliöt elävät vesistön liikaravinteilla ilman lannoitusta. Niiden hyödyntäminen ei lisää veden kulutusta.
Kiina on aloittanut tekstiilikuitujen valmistuksen levästä. Leväkukintojen hävittämisen aiheuttamien kulujen sijasta saadaankin tuloja ilman maankäyttöä. Ensi arvioiden perusteella vaikuttaa siltä, että levä riittäisi tyydyttämään koko Kiinan kuiduntarpeen.
Nopealla silmäyksellä voi laskea, että Eurooppa, Afrikka sekä Kiinan ja Indonesian saaristot voisivat tarjota leväkuituja määriä, jotka säästäisivät 25 prosenttia maailmassa keinokasteluun käytetystä vedestä.
Nokkonen on helppo
Pitää etsiä muitakin luonnonkuituja, jotka eivät lisää maapallon kuormitusta. Lauhkeilta seuduilta löytyy toinen unohdettu aarre: nokkonen. Rikkaruohoksi tuomittu kasvi leviää helposti ja viihtyy vaatimattomissa oloissa. Se kuuluu osana uuteen vaatekuituvalikoimaan, joka auttaa vähentämään vedenkulutusta ja riippuvuutta maatalouskemikaaleista.
Monivuotinen nokkonen ei kilpaile ruokakasvien kanssa, eikä sille tarvitse tehdä muuta kuin korjata sato. Puuvillaan verrattuna nokkonen on ällistyttävän helppo viljeltävä.
Belgian ja Hollannin kokoinen pala kehnoa maata riittää tuottamaan neljänneksen maailman kuiduntarpeesta. Veden ohella säästyy kemikaaleja ja siemeniä.
Samalla syntyy työpaikkoja, kun ryhdytään valmistamaan kestävää kuitua, joka oli keskiajalla Euroopan kuninkaallisten suosikki. Nokkonen on yhä miesten vaatteiden pääraaka-aine Bhutanissa ja Nepalissa.
Pystymme jatkamaan elämää kauniilla planeetallamme, kunhan ymmärrämme, mitä aarteita meillä on.
* Gunter Pauli on yrittäjä, tietokirjailija ja vihreän talouden puolestapuhuja.
uutiskirje 
