Norjan ammatillisen keskusjärjestön LO:n puheenjohtajaksi valittu Gerd Kristiansen pitää hyvin toimivaa kolmikantayhteistyötä maan talouden menestyksen takeena siinä missä öljyäkin.
– Maassamme on hallitus, joka toimii meidän kanssamme, ei meitä vastaan. Siinä suhteessa asemamme on parempi kuin monen muun maan ay-liikkeellä, sanoo Gerd Kristiansen SAK:n verkkosivuilla julkaisussa haastattelussa.
Kristiansen lukee yhdeksi nelivuotisen puheenjohtajakautensa tärkeimpiin kysymyksiin muun muassa kamppailun sosiaalista polkumyyntiä vastaan.
LO:n kokouksessa herätti keskustelua Norjan suhde EU:hun. Keskustelussa katsottiin, että ETA-jäsenyydestä seuraava sitoutuminen EU:n kauppa- ja kilpailusääntöihin johtaa kehitystä Norjassa kohti sosiaalista polkumyyntiä ja ay-oikeuksien heikkenemistä. Useat kokousedustajat vaativat, että ETA-sopimus neuvotellaan uudelleen ja ainakin työelämäkysymykset jätetään sopimuksen ulkopuolelle.
LO:n uusi puheenjohtaja saa johdettavakseen jäsenmäärältään kasvavan, mutta järjestäytymisen heikkenemisestä kärsivän keskusjärjestön. Sen 22 jäsenliiton jäsenmäärä on noussut nelivuotiskaudessa työpaikkojen lisääntymisen ja työvoiman maahanmuuton ansiosta suuremmaksi kuin koskaan ja lähentelee 900 000:aa. Tästä huolimatta järjestäytymisaste lähestyy 50 prosenttia ja on Pohjoismaiden alhaisin.
Työttömyysaste on Norjassa Euroopan alhaisin; 2,6 prosenttia.