SKDL:n ja SKP:n puoluejohto jakoi käsityksen aatteellisesta ja moraalisesta, poliittisesta sekä taloudellisesta kriisistä. Kriisitietoisuutta ei kuitenkaan herätelty jäsenistön piirissä. Päinvastoin uskoa omaan menestykseen vahvistettiin erilaisin retorisin keinoin, mikä näkyi erityisesti vaalien yhteydessä menestyspuheena.
Näin ollen jäsenistöllä oli erilainen valmius muutokseen kuin puoluejohdolla. Aatteellinen kriisi kytkeytyi reaalisosialismin meneillään olleeseen romahtamiseen, vaikka tämä vaikutti uuden puolueen perustamiseen vain välillisesti. Sekä SKDL että SKP olivat sitoutuneet ohjelmissaan sosialismiin, ja väistämättä reaalisosialismin romahdus söi luottamusta myös kansandemokraattiseen liikkeeseen. Jarmo Wahlström tulkitsi näitä tuntoja useaan otteeseen. Hän vakuutti, että suomalaiset kommunistit olivat toimineet parhaan kykynsä mukaan suomalaisten hyväksi eikä heillä ollut mitään hävettävää.
SKP:ssä haluttiin säilyttää suhteet veljespuolueisiin reaalisosialismin kovasta kritiikistä huolimatta. Tämä johti jopa kirjeen lähettämiseen NKP:lle, jossa toivottiin yhteistyösuhteiden siirtämistä Vasemmistoliittoon. Claes Andersson muisteleekin piinallisia Moskovan matkoja, joissa ”juotiin vodkaa ja marssittiin Kremlissä kunnioittamaan Leniniä ja Stalinia”. Hän muistaa monta kertaa miettineensä, että ”kai tää on pakko tehdä” kohteliaisuussyistä.
Yksi perusajatus oli ihmisen vapautumisen tunne.
Irti kaikista ismeistä
Vasemmistoliitto sanoutui irti kaikista ideologioista ja ismeistä, myös sosialismista. Työväenliikkeen juuret tunnustettiin todeten liikkeen olleen vuosisadan tärkein muutosvoima. Vasemmistoliiton synnyn aatteellisiksi lähtökohdiksi linjattiin Huhtikuun julistuksessa sosialistiset aatteet ja marxilainen perinne. Nämä saivat rinnalleen ekologisen ajattelun ja kasvavan naistietoisuuden.
Sosialismista irtautuminen tapahtui Vasemmistoliiton perustamisprosessin kuluessa. Vasemmistoliittoa valmistelevan työryhmän – torviseitsikon – valmistelemassa luonnoksessa Huhtikuun julistukseksi uusi puolue linjattiin sosialistiseksi liikkeeksi vielä elokuussa 1989. Yhteiskunnan kehittämisen perustaksi haluttiin sosialistiset arvot. Uuden puolueen jäsenet olisivat identifioituneet sosialisteiksi, jos olisi edetty tämän luonnoksen ja SKDL:n liittohallituksen päätöksen mukaisesti.
Näin ei tapahtunut. Perustavassa kokouksessa hyväksytyssä Huhtikuun julistuksessa sosialismi oli yksi aateperintö muiden joukossa.
Vasemmistoliiton tärkein irtiotto menneisyyteen oli ideologioiden hylkääminen. Uusi puolue oli moniarvoinen poliittinen yhteisö, jonne kaikki sen omakseen kokevat saattoivat tulla ajatuksineen. Vasemmistoliitto hahmoteltiin punavihreäksi liikkeeksi, vaikka puolue ei julistautunut ohjelmallisesti punavihreäksi. Muutoksen punavihreyteen tuli tapahtua poliittisella toiminnalla. Tavoiteltiin uudenlaisen, perinteisistä puolueista erottuvan, poliittisen yhteisön luomista.
Vasemmistoliitto korosti yksilön merkitystä poliittisena vaikuttajana. Kollektiivien sijaan yksilö nostettiin vaikuttajaksi niin puolueessa, työelämässä, ammattiyhdistysliikkeessä, ympäristöasioissa kuin koko yhteiskunnassa. Yksi perusajatus oli ihmisen vapautumisen ihanne. Vasemmistoliiton ohjelmallisia ideoita etsittiin jo vuotta ennen perustamiskokousta Ranskan vallankumouksen hengessä Vasemmistofoorumissa teemalla ”Vapaus, veljeys ja tasa-arvo”.
Valtaa vasemmistolle
Vasemmistoliiton perustajilla ja etenkin Reijo Käkelällä oli kunnianhimoinen visio vasemmiston käsitteen valtaamisesta ja uudenlaisen poliittisen hegemonian saavuttamisesta uuden vasemmistopuolueen kautta. 1980-luvun loppupuolella SKDL:ssä arvioitiin oikeistohegemonian syöneen elintilaa vasemmistolta. Yhteiskunnallisen vaikutusvallan marginalisoitumisen tunnetta korosti myös SKDL:n oppositioasema ainoana vasemmistopuolueena SDP:n ollessa kokoomusvetoisessa Holkerin hallituksessa.
Vasemmisto tarvitsi uuden alun saadakseen otteen yhteiskunnallisesta keskustelusta ja valtaa vasemmistolle. Käkelällä oli visio vasemmistopuolueiden yhdistämisestä kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Hänelle Vasemmistoliiton perustaminen oli ”unelma jostain suuresta modernista vasemmistosta”, jossa SKP:n ja SKDL:n lisäksi olisi mukana myös sosiaalidemokraatteja ja sitoutumattomia. Tämä tavoite on luettavissa hänen puheistaan ja Kansan Uutisten jutuista.
Käkelänkään ajatus ei ollut sosiaalidemokraattinen vasemmistopuolue, vaan jotain muuta määrittelemättömäksi jäänyttä.
Tämä ei miellyttänyt kaikkia, koska sen epäiltiin tarkoittavan lähentymistä sosiaalidemokraatteihin. Uudistumista voimakkaasti ajanut SKDL:n johto joutui torjumaan epäilyn useaan otteeseen. Vasemmisto-käsitteellä tehtiin myös retorisesti eroa aatteelliseen taustaan. Vasemmisto käsitteenä oli ryvettymätön, eikä se ollut leimautunut mihinkään puolueeseen.
Käkelä ei hylännyt visiotaan yhtenäisestä vasemmistosta jätettyään SKDL:n puheenjohtajuuden ja Vasemmistoliiton. Erkki Tuomioja kertoo poliittisissa päiväkirjoissaan Käkelän halunneen lounastaa syyskuussa 1991 keskustellakseen siitä, ”voitaisiinko vasemmistovoimien yhteenkokoamisprosessia Suomessa vauhdittaa”. Tämä lounas ei johtanut konkreettiseen lopputulokseen. Keskustelua puolueiden yhdistymisestä on aika ajoin käyty Vasemmistoliiton perustamisen jälkeen. Mitään todellista pohjaa tälle ei ole olemassa Vasemmistoliitossa eikä SDP:ssä.
Nimen vaihdos ei olisi riittänyt
Kannatuslukujen valossa vasemmiston valtaaminen ei onnistunut odotusten mukaisesti. Puolue ei saavuttanut läheskään SKDL:n loiston päivien aikaista asemaansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Vasemmistoliitto vakiinnutti kuitenkin asemansa keskisuurena vasemmistolaisena puolueena. Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa puolueen saavuttamaa 10,1 prosentin kannatusta ja 19:ää kansanedustajaa pidettiin tyydyttävänä tuloksena, mutta se ei täysin vastannut odotuksia.
Kysymyksen puolueen kannatuksesta voi asettaa myös toisin. Olisiko SKDL/SKP selvinnyt uudistumatta 1990-luvun muuttuneessa maailmassa? Reaalisosialismi romahti täysin. Suomen puoluekartta muuttui vihreiden ottaessa paikkansa uutena puolueena,ja kansalaisten suhtautuminen puolueisiin oli yhä välittyneempää ja tapahtui median kautta.
Outi Ojalan arvion mukaan SKDL ja SKP olisivat olleet suurissa vaikeuksissa, jos uutta puoluetta ei olisi perustettu. Pelkkä nimen vaihdos ei olisi riittänyt. Erittäin todennäköisesti puolueen kannatuksen heikkeneminen ja marginalisoituminen olisi jatkunut, jos puolue ei olisi uudistunut.
Osta kirja Kansan Uutisten kaupasta.
uutiskirje 