Talous kasvaa hallituksesta huolimatta

Suomen bruttokansantuote kasvoi viime vuonna Tilastokeskuksen mukaan 1,6 prosenttia, yli kaikkien ennusteiden. Edellisenä vuonna kasvua oli ollut vain 0,5 prosenttia ja sitä ennen vuosina 2012–2014 bruttokansantuote oli pienentynyt. Viime vuonna työttömyyskin helpotti vähän, ja kuluttajien luottamus tulevaisuuteen on vahvaa.

Kansan Uutisten haastattelemat talousasiantuntijat pitävät käännettä selvänä, mutta ei mullistavana. Vaikka pahin on ohi, esimerkiksi pitkäaikaistyöttömyyden ja sosiaalisten ongelmien osalta helpotuksen huokaukseen ei ole aihetta, sanoo STTK:n pääekonomisti Ralf Sund.

Kahden prosentin kasvu merkitsee neljä miljardia euroa lisää bruttokansantuotteeseen, mutta vaikutus valtion budjettiin on paljon vähäisempi, eikä se mahdollista merkittäviä sosiaalisia uudistuksia, Sund laskeskelee. Sellaiset vaatisivat muita toimenpiteitä ja rahoituslähteitä.

Kasvuun liittyy myös paljon epävarmuustekijöitä.

– Tilanne on kaksijakoinen eikä kovin vakaa, luonnehtii poliittisen taloustieteen tutkija Lauri Holappa Helsingin yliopistosta.

Kaksijakoisuudella hän tarkoittaa sitä, että yksityiset investoinnit ovat kasvaneet voimakkaasti ja myös yksityinen kulutus on noussut selvästi, mutta viennin kasvuluvut ovat surkeita ja vaihtotase on negatiivinen.

– Kotimarkkinoiden elpyminen, rakentaminen yhdessä palvelujen kanssa on ollut kasvumoottori. Vientisektorilla on mennyt kohtalaisen hyvin metsä- ja kemianteollisuudessa, mutta sähkö- ja elektroniikkateollisuus on ollut jo pitkään käytännössä vapaassa pudotuksessa.

Nollakorko aktivoi investointeja

Juha Sipilän (kesk.) hallitus on ottanut itselleen kunniaa talouskäänteestä. Uudenvuoden tervehdyksessään Sipilä piti talouslukuja osoituksena siitä, että hallitusohjelmassa luotu perusresepti toimii.

Tutkijat näkevät nousun taustalla enemmän muita syitä, erityisesti Euroopan Keskuspankin korkopolitiikan. Korkojen laskeminen nollatasolle on tehnyt investoimisesta edullista ja vapauttanut varoja velanhoitomenoista myös kulutukseen.

– Koko Euroopassa tendenssi alkoi muuttua EKP:n rahapoliittisten elvytystoimien myötä, korostaa Holappa.

Sund säestää, että erityisesti rakentamisen elpymisessä suurin yksittäinen taustasyy on jo vuosia jatkunut alhainen korkokanta. Rakentamisen volyymi kasvoi viime vuonna 6,9 prosenttia. Rakentaminen on erityisen työllistävä ala ja sen kasvu heijastuu laajalle.

– Rahapolitiikan vaikutuskanava on hidas, mutta yhtä kaikki se alkaa purra. Rakennusalalla suhdanteet näkyvät nopeasti, sanoo Sund.

Holappa arvioi, että nykyisen hallituksen ja erityisesti edellisen hallituksen loppuvaiheen leikkaustoimet ovat pikemminkin vähentäneet kysyntää ja siten tehneet toipumisesta kituliaampaa kuin se muuten olisi ollut.

Lähteekö vienti vetämään?

Hallitus on pyrkinyt elvyttämään erityisesti vientiä, joka ei edelleenkään ole lähtenyt merkittävään kasvuun. Viennin kasvu oli viime vuonna 0,7 prosenttia, mutta samaan aikaan tuonti kasvoi kaksi prosenttia, joten vaihtotase putosi entistä negatiivisemmaksi. Tuonnin kasvua selittää kulutuksen kasvu, joka on kohdistunut yhtä lailla tuontitavaroihin kuin kotimaisiinkin tuotteisiin.

Tilanne on kaksijakoinen eikä kovin vakaa. Lauri Holappa

Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Seija Ilmakunnas näkee monia merkkejä siitä, että vienti olisi lähdössä nousuun.

– Turun telakan investoinnit, Uudenkaupungin autotuotanto, Äänekosken sellutehdas, Ilmakunnas luettelee.

– Kun iso tehdas lähtee toimintaan, se on iso asia Suomen suhteellisen pienessä taloudessa.

Toinen tärkeä tekijä on Venäjän talouden kääntyminen kasvuun. Lisäksi maailmalla raaka-aineiden hinnat ovat lähteneet nousuun. Kun Suomessa tehdään muun muassa raaka-aineiden jalostukseen liittyviä koneita, tälläkin on oma vaikutuksensa, Ilmakunnas arvioi.

Sundin mukaan suuri merkitys on sillä, että kysyntä Suomen vientimaissa on heräämässä. Holappa taas muistuttaa, että kasvu on niissäkin ollut toistaiseksi Suomen tapaan melko kituliasta.

– Huomattavaa suunnanmuutosta investointivetoisempaan ja ylipäänsä positiivisempaan kasvu-uraan ei ole Euroopassa näkyvillä.

Tehoaako kiky?

Kilpailukykysopimus jakaa tutkijoiden näkemyksiä. Ilmakunnas ja Sund arvioivat sillä olevan vientiä kasvattava vaikutus.

– Palkkakustannusten osalta on otettu tämän vuoden loppuun mennessä vuodesta 2014 lähtien kymmenen prosenttia kiinni keskeisiä kilpailijoita Saksaa ja Ruotsia. Hinta on kova, kuten työajan pidennykset, mutta on ihme, jos ei se missään näy, sanoo Sund.

Holappa korostaa, että Suomen vientiongelmien syyt ovat muualla kuin palkkatasossa. Työtunnin hinta on jo samalla tasolla tai alempi kuin keskeisissä kilpailijamaissa.

– Paperin kysyntä maailmalla laskee eikä Nokian matkapuhelimia enää ole. Ongelma on elinkeinorakenteessamme. Vientisektori oli pitkään rakentunut voimakkaasti elektroniikkateollisuuden ja nimenomaan yhden yrityksen varaan.

Ilmakunnas sanoo ymmärtävänsä kiky-sopimuksen merkityksen siinä, että rahaliitto Emun jäsenenä Suomella ei ole jäljellä paljonkaan keinoja viennin piristämiseen, kun valuutan ulkoiseen arvoiseen ei voida vaikuttaa. Ilmakunnaskin sanoo kuitenkin, että Suomessa on viime vuosina korostettu kohtuuttomasti työn hintaa.

– Ääriesimerkki on hallitusohjelma, jonka mukaan Suomessa on 10–15 prosentin hintakilpailukykykuilu. Ongelmat tulevat elinkeinorakenteen ja viennin rakenteesta sekä vientimaiden tilanteesta.

Nykyisessä politiikassa ei juuri ole elementtejä, jotka tukisivat talouden ja viennin rakenteen monipuolistamista, ja yliopistoihin kohdistuvat leikkaukset voivat entisestään heikentää tämän edellytyksiä, Ilmakunnas kritisoi.

Sund näkee vikaa myös yrityksissä: uudet innovaatiot ovat jääneet niissä vähiin. Työmarkkinoiden tehtäväksi on siksi jäänyt hoitaa viennin menestyminen.

Rahapolitiikan vaikutuskanava on hidas, mutta yhtä kaikki se alkaa purra. Ralf Sund

Holappa ottaisi harkintaan valtion tukeman elinkeinotoiminnan uusien vientialojen kehittämiseksi – samaan tapaan kuin 1950-luvulta alkaen valtionyhtiöissä, mutta nyt uusilla korkean osaamisen ja teknologian toimialoilla.

Pitkäaikaistyöttömyys ennätyksellistä

Kolme asiantuntijaa ovat yhtä mieltä siitä, ettei nykyinen talouskasvu riitä työttömyyden nujertamiseen. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 työttömyysaste oli keskimäärin 8,8 prosenttia, kun se vuonna 2015 oli 9,4 prosenttia. Kehitys on ollut hidasta, ja erityisesti pitkäaikaistyöttömyys on yhä korkealla tasolla. Tammikuussa pitkäaikaistyöttömiä oli 122 000 eli suunnilleen saman verran kuin vuotta aiemmin.

– Pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä on suurempi kuin 1990-luvun alun lamassa, ennätyksellisen korkea, sanoo Holappa.

Se, että työttömyyden on annettu pitkittyä, vaikeuttaa Holapan mukaan koko talouden nousua.

– Kohtalaisen lyhytkin työttömyys monesti heikentää työntekijöiden työkykyä, stigmatisoi heitä ja vaikeuttaa heidän imeytymistään takaisin työmarkkinoille edes voimakkaamman talouskasvun aikana.

Kaikki kolme tutkijaa mainitsevat yrityksille maksettavan palkkatuen tärkeänä keinona pitkäaikaistyöttömyyden katkaisuun.

– Kun tietyt kriteerit täyttyvät, palkkatuen saannin pitäisi olla automaattista samaan tapaan kuin Ruotsissa. Pitää turvata se, että raha ei lopu kesken vuotta, tähdentää Ilmakunnas.

Lisäleikkaukset kohtalokkaita

Kasvusta huolimatta talouden yleisnäkymä on sumuinen sekä kotimaisten että kansainvälisten riskitekijöiden vuoksi.

Kotimaisen kulutuksen kasvun jatkuminen ei ole itsestään selvää. Kilpailukykysopimus uhkaa osaltaan heikentää sitä, kun esimerkiksi työn sivukuluja siirretään työnantajilta palkansaajille ja julkisella sektorilla lomarahoja leikataan. Tämän vuoden osalta veronalennukset kompensoivat näitä toimia. Ilmakunnas epäilee, ettei julkista taloutta rasittavia veronalennuksia voida välttämättä jatkaa tulevina vuosina.

Holappa pelkää, että hallituksessa erityisesti kokoomuksen kannattamat uudet kiristystoimet olisivat kohtalokkaita talouden nousulle.

– Ne heikentäisivät kulutusta ja investointeja ja työttömyyden alentuminen todennäköisesti katkeaisi.

Ilmakunnas mainitsee kansainvälisinä epävarmuustekijöinä Donald Trumpin politiikan arvaamattomuuden Yhdysvalloissa sekä oikeistopopulistien mahdollisen menestyksen Euroopan vaaleissa.

Sund epäilee, ettei kovin paljon nykyistä suurempi talouskasvu ole enää pitemmän päällekään mahdollinen.

– Kun toisen maailmansodan jälkeen keskimääräinen kasvu oli 3,5 prosenttia, nyt aprikoidaan, että globalisaation, Kiinan ja Intian nousun, ympäristörajoitusten ja muiden syiden vuoksi uusi normaali olisi noin puolet tästä tai vähän alle. Nyt ollaan jo melkein siinä.