Kauttakulkusopimus toisi Nato-joukot Suomeen

EU:n hanke Military Mobility yhteistyössä Naton kanssa sallisi sotajoukkojen ja -kaluston kuljetukset EU-maiden läpi. Sopimus mahdollistaisi Nato-joukkojen siirrot Suomen kautta Viroon. Turvallisuuspolitiikan asiantuntijat ovat eri mieltä sen merkityksestä Suomen asemaan.

Suomen turvallisuuspoliittinen yhteistyö Nato-maiden kanssa kanssa tiivistyy. Yhteistyötä toteutetaan sekä suoraan eri Nato-maiden että Nato-organisaation kanssa ja EU-yhteistyön sateenvarjon alla. Nyt puhutaan ei vähemmästä kuin sotavoimien vapaasta kauttakulkuoikeudesta läpi koko Euroopan Unionin.

Samaan aikaan kun Juha Sipilän (kesk.) hallitus ajaa avoimesti suomalaisten vapauksia rajoittavien tiedustelulakien käyttöönottoa, valmistelee se hieman varjossa mukaan menoa EU:n ja Naton Military Mobility -yhteistyöprojektiin.

Kyse on marraskuussa 2017 julkisuuteen saatetusta sotilaallisesta Schengen-sopimuksesta. Kutsumanimensä mukaisesti se tarkoittaa sitä, että EU:n alueella jäsenmaiden sotavoimat ja -kalusto voivat ylittää valtioiden rajat ilman suuria rajamuodollisuuksia. Maaliskuussa 2018 sopimus esitetään allekirjoitettavaksi. (EU Reporter 13. 11. 2017).

Esiin nousseissa skenaarioissa on puhuttu esimerkiksi Nato-joukkojen kauttakulusta Ruotsin ja Suomen kautta Viroon.

Helmikuun puolivälissä 2018 järjestettiin Münche-nissä laaja turvallisuuskonferenssi, jossa myös tästä sotilaallisen liikkuvuuden hankkeeksi Suomessa nimetystä projektista puhuttiin. Suomessa ollaan herkkiä siitä, miten Venäjän reagoi sotilaalliseen kauttakulkuun. Konferenssiin osallistunut puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) kommentoi tuoreeltaan (IS 16.2.), että on ihan sama mitä asiasta Venäjällä ajatellaan, koska kyseessä on Suomelle erittäin tärkeä hanke. Niinistö oli läsnä myös samalla viikolla Münchenin kokousta edeltäneen Naton puolustusministerikokouksen tapahtumissa.

Turvallisuuspolitiikan asiantuntijat arvioivat Kansan Uutisille kauttakulkusopimusta. Voittopuolisesti hanketta kritisoidaan, mutta ymmärrystäkin sille löytyy.

Turvallisuuspolitiikan grand old man, professori Pekka Visuri kysyy, miksi Suomen pitäisi valmistella ulkomaisten asevoimien kauttakulkua Suomen alueella tai alueen läpi. Hänen mielestään siihen ei ole mitään tarvetta.

– Se olisi vastoin vakiintunutta, eduskunnan hyväksymää linjausta, jonka mukaan Suomen tulee pyrkiä pysymään sotien ja muiden konfliktien ulkopuolella. Kaikkein tärkeintä on säilyttää turvallisuuspoliittinen päätösvalta aina omissa käsissä ja estää minkään maan asevoimia käyttämästä Suomen aluetta naapurimaitamme vastaan.

Venäjän reaktiot puhuttavat

Münchenin konferenssissa Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov syytti länsimaita propagandasta ja sotilaallisesta tunkeutumisesta Venäjän rajoille (HS 17.2.). Nimenomaan Venäjällä Military Mobility -hanketta on nimitelty valtioiden rajoja madaltavaksi Naton Schengen-sopimukseksi.

Kansainvälisen politiikan professori Michael Sheehen Swansean yliopistosta Iso-Britanniasta arvioi, että Suomen kannattaa mennä mukaan EU:n Military Mobility -hankkeeseen Venäjän mielipiteistä huolimatta.

– Venäjä on horjuttanut Euroopan turvallisuutta sotatoimilla Ukrainassa, valloittamalla Krimin ja sekaantumalla Brexit-äänestykseen samoin kuin Yhdysvaltain vaaleihin. Putinin hallinnolla on toimintamalli, että se työntyy niin pitkälle kunnes vastustusta löytyy. Suomen kieltäytyminen tästä puolustusyhteistyöstä ei tee Venäjästä vähemmän vaan enemmän vaarallisen. Silti Suomen pitää asettaa selvät rajat, miten pitkälle se voi puolustusintegraatiossa mennä sotilaallisen liittoutumattomuuspolitiikkansa vuoksi.

Sheehanin havaintojen mukaan EU:n sotilaallisesti liittoutumattomat maat Suomi, Irlanti, Itävalta ja Ruotsi ovat halukkaita Military Mobility -sopimukseen. Hän sanoo, että Suomi näyttää ottaneen sen puitteissa joissakin asioissa johtavan roolin.

Venäjä- ja Eurooppa-asiantuntija, Tampereen yliopiston Jean Monet -professori Pami Aalto sanoo, että Suomen pitää mennä mukaan hankkeeseen ilman ehtoja, jos se haluaa olla mukana EU:n sotilaallisen yhteistyön tiivistyksessä.

– EU:n ja Naton kapasiteetit ovat sidoksissa toisiinsa.

Aalto sanoo, että sopimuksen myötä Venäjä varautuu tietenkin puolestaan lisää ja jatkaa sotilaallisen kykynsä kehittämistä myös Suomen rajan tuntumassa.

– Kun EU-yhteistyöhön on poliittisesti sitouduttu, on loogista katsoa, mihin sillä päästään, koska se tie on vasta alussa.

Ehkä ankarimmin kauttakulkusopimusta kritisoi Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki. Hän sanoo, että hankkeeseen ei kannata mennä mukaan.

Patomäki sanoo, ettei Suomen pidä olla välittämättä Venäjän reaktioista. Hänen mielestään kuitenkin Venäjän vastahakoisuus tunnustaa EU yhtenäiseksi turvallisuuspoliittiseksi toimijaksi voi vähentää Military Mobility -sopimuksen välittömiä dramaattisia seurauksia.

– Riskinä on tulkinta, että nämä isäntämaasopimukset ja Military Mobility -hankkeet tähtäävät siihen, että Suomesta voidaan konfliktin laajetessa nopeasti tehdä potentiaalisesti hyökkäävä rintamalinja Venäjään vastaan. Se tulkinta johtaisi toimenpiteisiin, jotka nykyisissä poliittisissa oloissa puolestaan tulkittaisiin Suomessa uhkaaviksi. Näin konflikti laajenisi spiraalimallin mukaisesti. Yhden itsepuolustus on toisen näkökulmasta sotilaallinen uhka, mikä johtaa vastatoimiin.

Suomen merkittävimmän Venäjän-tutkimuslaitoksen, Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja – huhtikuussa 2018 koko instituutin johtajana aloittava – Markku Kangaspuro sanoo, että olisi tyhmyyttä olla ottamatta huomioon Venäjän reaktioita. Hänen mielestään Venäjän reaktiot vaikuttavat kaikissa vaihtoehdoissaan ratkaisevasti Suomen turvallisuuteen.

– En usko, että kukaan vakavasti otettava toimija olisi välittämättä Venäjän reaktioista. Ei niin naiivisti voida toimia, että emme arvioisi EU-puolustusyhteistyön ja Military Mobility -hankkeen mahdollisten hyötyjen ja Venäjän vastatoimien vaikutusta Suomen turvallisuuteen.

Military Mobility ja turvallisuuspolitiikka

Jos hankkeeseen lähdetään, on Kangaspuron mielestä ehdottomasti varmistettava, että se koskee vain yhteisesti sovittua harjoittelua.

– Aivan oleellinen ehto on olla luovuttamatta omaa päätäntävaltaamme muille minkään maan joukkojen kauttakulusta tai operoimisesta alueellamme.

Kangaspuro arvioi, että jos Suomi lähtee mukaan vapaan kauttakulun sopimukseen, Suomesta tulee viimeistään sotilaallisen kriisin yhteydessä Venäjän ennaltaehkäisevien iskujen ensisijainen kohde.

– Joudumme siinä tapauksessa hyväksymään sen, että lännen ja Venäjän sotilaallisessa kriisissä meillä on iso riski joutua Venäjän laajamittaisten iskujen kohteeksi. Myöskään ydinaseiden käyttö ei ole pahimmissa skenaarioissa pois suljettu vaihtoehto.

Kangaspuron mielestä nykyisten julkisten tietojen perusteella Suomen olisi viisainta jäädä ulos hankkeesta.

– EU:n puolustusyhteistyö sidotaan tässä Suomen asema huomioon ottaen aivan liian kiinteäksi osaksi Natoa. Se vie myös EU:ta väärään, sotilaallisten ratkaisujen korostumisen suuntaan politiikan ja diplomatian kustannuksella.

Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessori,
everstiluutnantti Jyri Raitasalo esittää, että Venäjän reaktioista huolimatta Suomi tekee turvallisuuteensa liittyvät päätökset omista lähtökohdistaan.

– Näin tapahtuu varmasti myös EU:n puolustusyhteistyön ja Military Mobility -hankkeen osalta. Päätöksen-teossa arvioidaan hyödyt ja haitat tarkasti. Tämä on ollut Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen päätöksenteon pitkän aikavälin linja.

Raitasalo sanoo, että valmiudet kansainvälisen avun antamiseen ja vastaanottamiseen edistävät Suomen turvallisuutta osana läntistä turvallisuusyhteisöä.

– Se, minkälaiseen ratkaisuun Suomessa päädytään Military Mobility -hankkeen osalta, on valtiojohdon asia.

Raitasalo arvioi, että kauttakulkusopimukseen osallistumalla Suomeen ei jatkossakaan tulisi yhtään ulkomaista sotilasta, joukkoa tai asejärjestelmää ilman Suomessa asiasta tehtyä päätöstä.

– Hankkeen tavoitteena on parantaa osallistujamaiden turvallisuutta ja valmiutta sotilaallisen kriisin aikana, ei heikentää niitä.

Entä liittoutumattomuus?

Tampereen yliopiston rauhantutkimuskeskuksen (Tapri) emeritustutkija Unto Vesa sanoo olevan tärkeää, että sotilaallisia valmiuksia kehitettäessä pidetään kiinni ratkaisuista, jotka eivät edes lähennä Suomea tilanteeseen, joka olisi tulkittavissa sotilaalliseksi liittoutumiseksi.

– On pidettävä selvä raja yhteistyön ja liittoutumisen välillä. Pidän tärkeänä, että Suomi ei tee tässä hankkeessa eikä muutenkaan sellaisia ratkaisuja, jotka Venäjällä tulkittaisiin sotilaalliseksi liittoutumiseksi.

Haastatelluista asiantuntijoista kukaan ei pidä kauttakulkusopimusta ehdottomasti merkkinä sotilaallisesta liittoutumisesta. Heistä Aalto sanoo käytännöllisesti, että niin kauan kuin nimiä ei ole juridisesti sitovassa sopimuksessa sotilaallisesta liittoutumisesta, kyseessä on tekninen yhteistyö.

Kangaspuro tulkitsee kauttakulkusopimusta niin, että Suomi olisi silti sotilaallisesti liittoutumaton maa, mutta kantaisi entistä suuremmat riskit tulla vedetyksi mukaan Naton ja Venäjän mahdollisen kriisin eturintamaan. Hän epäilee, että tosipaikan tullen Suomen infrastruktuurin käyttö tekisi erittäin vaikeaksi ja hyvin suurella todennäköisyydellä myös mahdottomaksi estää Nato-joukkojen operointi Suomen kautta.

– Emme myöskään tiedä, mitkä olisivat edes teoreettiset mahdollisuudet kieltäytyä yhteistyöstä kriisi-tilanteessa ja oltaisiinko sopimukseen edes kirjaamassa sellaista mahdollisuutta.

Patomäki pitää Suomen turvallisuuspoliittista asemaa monimielisenä ja ristiriitaisena.

– Monimielisyyden sisällä on ajan myötä tehty uusia käytännöllisiä sitoumuksia, jotka ovat kytkeneet Suomen yhä kiinteämmäksi osaksi Naton sotilaallisia järjestelmiä. Nyt myös EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on lähtenyt etenemään. Lissabonin sopimuksessa Suomi on sitoutunut tavoitteeseen kehittää EU:lle yhteinen puolustus.

Patomäki tulkitsee Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta siten, että se ei ole yksin Suomen ratkaistavissa.

– Jos merkittävä toinen tulkitsee Suomen sotilaallisesti liittoutuneeksi, se myös on sitä, vaikka Suomi ei olisikaan sotilaallisesti liittoutunut kaikkiin tarkoituksiin. EU- tai Nato-kalustoa ei Suomessa voida tarvita muuten kuin Venäjää vastaan.

– Tietenkin piru voi asua myös Military Mobility -sopimuksen yksityiskohdissa. Niin poliittiset ohjelmat kuin oikeudelliset sopimukset voivat joskus olla monimielisiä paitsi kompromissien tuloksena niin myös tarkoituksella.

Kommentti: EU:ta ja Natoa synkronoidaan

Military Mobility -hankkeessa on kysymys sitä isommasta EU:n ja Naton puolustusulottuvuuden synkronoinnista. Resurssien päällekkäisyydestä on puhuttu pitkään. Synkronointi on pantu konkreettisesti liikkeelle vuonna 2016.

Muodollisesti toimeen on tartuttu EU:ssa. Liikekannalla ovat olleet EU:n Nato-maat. Kaikki EU:n liittoutumattomat maat, Suomi, Ruotsi, Irlanti ja Itävalta, ovat hankkeissa aktiivisesti mukana.

EU on saamassa synkronoinnissa puolustuksellista voimaa etenkin Nato-jäsentensä lihaksista. Nato-Yhdysvaltain roolikin kuuluu mukaan.

Nato on sotilasliitto. Tässä yhteistyössä EU:sta ei sellaista muodollisesti tarvitse tehdä.