Näitä vähän tai väärin tunnettuja tapahtumia valottaa dosentti Seppo Aallon realistisuudessaan järkyttävä kirja Kapina tehtaalla – Kuusankoski 1918.
Kymijoen suurimman kosken Kuuskosken partaalle sekä Voikkaalle syntyi parissa vuosikymmenessä tehdasyhdyskuntia, jotka poikkesivat kaupunkimaisuudessaan alueen muusta kuvasta. Kymiyhtiön väkimäärä oli vuonna 1915 peräti 3 383 henkilöä, joista 184 insinööriä, työnjohtajaa ja konttoriväkeä.
Luokkaero työväestön ja toimihenkilöiden välillä oli suuri. Toimihenkilöt olivat herrasväkeä, jota loukkasi syvästi, jos heitä pidettiin tasa-arvoisina työväestön kanssa.
Moni nykyisen Suur-Kouvolan asukas voi löytää esivanhempansa joko uhrien tai teloittajien joukosta.
Kymiyhtiö hallitsi paitsi tehdasta myös ympäristön pitäjiä yksinvaltiaan tavoin. Toisaalta se myös antoi työväelleen asuntoja, perusti lääkintähuollon ja kouluja. Työntekijöiden lapset olivatkin paremmin koulutettuja kuin maaseudulta tulleet isänsä. Pula-aikana tehdas toimitti elintarvikkeita omilta maatiloiltaan.
Sen vastapainona oli pelko. Jos työntekijä joutui erotetuksi, hän menetti asuntonsa, sairaanhoidon ja hänen lapsiensa koulunkäynti loppui siihen.
Työväestö heräsi
Vuoden 1905 suurlakko herätti työntekijät tajuamaan voimansa. Venäjällä keisari vapisi ja Kymiyhtiön herrat alkoivat suhtautua sovinnollisemmin työväestöönsä.
Paperityönantajat kuitenkin tiivistivät yhteistyötään ja valmistautuivat murskaaman tulevat lakot joukkoirtisanomisten ja työsulkujen voimalla. Yksi kovimmista oli Gösta Serlachius, jonka mukaan mitään kompromisseja ei tule koskaan tehdä.
Muiden työnantajien lepsuksi haukkuman Gösta Björkenheimin sovitteleva suhtautuminen piti tehtaat ja tehdaskylät yhteiskunnallisesti rauhallisina maaliskuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1917.
Järjestystä piti yllä yhteisesti perustettu miliisi. Lokakuussa astuttiin Kymintehtailla pitkä askel kohti sisällissotaa, kun perustettiin Työväen järjestyskaarti ja toisaalla porvarillinen suojeluskunta.
Kymintehtaiden rykmenttiin kuului parhaimmillaan yli 1 500 miestä ja Kymen naiskaartiin 200 henkeä.
Sisällissodan alettua valta alueella ja tehtailla oli täysin punakaartilla. Se koostui tehtaiden ammattimiehistä ja ammattiyhdistysliikkeen aktiiveista ja pyrki välttämään verenvuodatusta. Ammutuksi joutuivat lähinnä vain ne, jotka rikkoivat ratoja estääkseen punakaartin huollon tai joiden hallusta löydettiin aseita. Heistäkin osa vapautettiin.
Kouvolan veripelto
Valkoiset marssivat 3. toukokuuta Kuusankoskelle. Punakaartilaisista osa pakeni, mutta suurin osa palasi koteihinsa ja sitä he saivat katua.
Kosto alkoi. Kouvolassa ryhdyttiin tutkimaan punaisten tekemiä murhia. Kouvolan ns. veripellosta löytyi 60 ruumista.
Vangittuja punaisia pakotettiin pesemään niitä. Koska ne olivat maanneet haudoissa parin kuukautta, sai alkunsa huhu, että uhreja olisi julmasti kidutettu. Tämä huhu elää vielä tänäkin päivänä.
Kirjassa selostetaan, niin tarkasti kuin mahdollista on, jokainen punaisten uhri ja teloitukseen syyllinen. Uhreista osa oli tehtaan toimihenkilöitä. Heidän joukossaan oli ”punainen kauppaneuvos” Björkenheim, jota vielä hänen kuolemansa jälkeenkin valkoiset syyttivät punikiksi.
Tehtaiden punaiset eivät yleensä halunneet osallistua veritekoihin, vaan useimmat niistä olivat kotkalaisten tai helsinkiläisten ”lentävien” suorittamia.
Kova kosto
Valkoisten kosto oli kova. Verenhimoisimpia eivät suinkaan olleet valkoisen armeijan joukot, vaan paikalliset Kymintehtaan toimihenkilöt ja heidän paikalliset tukijansa. Ilman mitään tutkintaa ammuttiin tehtaan työväkeä joukoittain, eikä vain työväkeä, vaan heidän vaimojaan ja lapsiaan.
Kirjassa ammutut ja ampujat on nimetty. Sieltä moni nykyisen Suur-Kouvolan asukas voi löytää esivanhempansa joko uhrien tai teloittajien joukosta.
Aallon mukaan punainen terrori Kymenlaaksossa oli punakaartin johdon järjestämää, valikoivaa, paikallista, osin sattumanvaraista, mutta siitä puuttui kuitenkin summittaisuus.
Valkoisten terrori taas kohdistui laajaan ihmisjoukkoon ja usein siihen liittyi henkilökohtainen kosto.
Valkoiset teloittivat tehdaskylissä ja Kouvolassa 380–400 miestä ja naista toukokuun 1918 aikana. Koskaan aiemmin tai myöhemmin Pohjois-Kymenlaaksossa ei ole eletty yhtä mustaa kuukautta.
Vielä myöhemmin kesän aikana vankileireillä ammuttiin tai menehtyi tauteihin ja nälkään suuri joukko kymiläisiä.
Punaiset surmasivat Kouvolassa 125 ihmistä, joten valkoinen kosto oli moninkertainen.
Seppo Aalto: Kapina tehtaalla. Kuusankoski 1918. Siltala 2018. 359 sivua.
uutiskirje 