Helsingin Sanomien maanantaina julkaiseman ensimmäisen eduskuntavaalien jälkeisen mielipidemittauksen mukaan puolueiden voimasuhteissa on tapahtunut kolmessa viikossa isoja muutoksia. Suurin on perussuomalaisten nousu ykköseksi ja SDP:n putoaminen kolmanneksi.
Kantar TNS:n tekemässä kyselyssä perussuomalaisten kannatus on noussut 18,7 prosenttiin. Eduskuntavaaleissa se sai 17,5 prosenttia annetuista äänistä ja jäi toiseksi, kun SDP:n tulos oli 17,8 prosenttia. Uudessa gallupissa demarien kannatus on laskenut 16,9 prosenttiin. Sen edellä on kokoomus 17,1 prosentilla eli käytännössä samalla, minkä puolue sai vaaleissa.
Kantar TNS:n tutkimusjohtajan Sakari Nurmelan mukaan perussuomalaiset lähti nousuun vaaleja edeltävällä viikolla eikä se pysähtynyt vaaleihin. Jos vaalit olisi pidetty viikkoa myöhemmin, hallitusta tunnustelisi nyt Jussi Halla-aho eikä Antti Rinne.
Keskikastissa vihreät ja keskusta ovat käytännössä tasoissa 12,8 ja 12,7 prosentilla. Vihreiden kannatus on vaaleista hieman lisääntynyt, mutta keskustalle tulos merkitsee taas yhtä historian huonointa tulosta.
Vasemmistoliiton gallup-kannatus on nyt 8,3 prosenttia, käytännössä sama kuin vaaleissa.
HS mittasi nyt erikseen puolueeksi aikovan Harry Harkimon liikkeen kannatuksen ja se on 2,5 prosenttia. Vaaleissa kokonaan ilman kansanedustajia jääneille sinisille kannatusta riitti enää 0,5 prosentin verran.
Tutkimuksen virhemarginaali on noin 2,8 prosenttiyksikköä suuntaansa suurimpien puolueiden kohdalla.