Arktiset ulkoministerit jättivät Rovaniemellä perinteisen loppujulistuksensa tekemättä, koska valtiot eivät päässeet yhteisymmärrykseen toimista ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Julistuksen tarkoitus on ohjata Arktisen neuvoston työtä tulevan kaksivuotiskauden aikana. WWF on lopputulokseen pettynyt.
– Se, että ilmastonmuutoksen vakavaa uhkaa alueen luonnolle ja ihmisille ei yhdessä tunnustettu, vaikeuttaa arktisen alueen voimien yhdistämistä tämän ongelman voittamiseksi, sanoo pääsihteeri Liisa Rohweder, WWF:n arktisen ohjelman puheenjohtaja.
Yhteisellä lausunnolla ei samaa painoarvoa
WWF on lopputulokseen pettynyt.
– Vaikka ministerit julkaisivat julistuksen sijaan yhteisen lausunnon, sillä ei ole samaa painoarvoa kuin neuvoston julistuksella. Toisaalta kaikki ministerit – USA:n ulkoministeriä lukuun ottamatta – ja alkuperäiskansojen edustajat ilmaisivat syvän huolensa ilmastonmuutoksen vaikutuksista omissa puheenvuoroissaan.
Kuluneiden vuosien aikana kansainvälinen yhteisö on asettanut itselleen tavoitteita luonnon monimuotoisuuden suojelussa, kasvihuonekaasujen vähentämisessä ja kestävän kehityksen turvaamisessa koko maapallolla. Arktisen neuvoston puheenjohtajuus siirtyy nyt Suomelta Islannille. Nyt on kuitenkin WWF:n mukaan epäselvää, millaisen panoksen Arktinen neuvosto voi antaa yhteisten kansainvälisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Poliittisten päätösten tasolla kansallisten etujen vaaliminen näyttää Rohwederin mukaan syrjäyttävän yhteiset kansainväliset tavoitteet.
Arktisen neuvoston alkuperäisestä tavoitteesta pidettävä kiinni
– Valtioiden on edelleen pidettävä kiinni Arktisen neuvoston alkuperäisen tavoitteesta, joka on kestävän arktisen alueen luominen alueen valtioiden keskinäisen ja alkuperäiskansojen kanssa tehtävän yhteistyön avulla, Rohweder painottaa.
WWF on ollut tarkkailijajäsen Arktisessa neuvostossa sen perustamisvuodesta 1996 lähtien. WWF on vuosia vaatinut neuvoston jäsenvaltioita vähentämään kasvihuonekaasupäästöjen määrää ilmastonmuutoksen estämiseksi, suojelemaan arktisen luonnon monimuotoisuutta ja varmistamaan alueen kestävän kehityksen.
WWF:n tuoreen Arctic Council Conservation Scorecard -selvityksen mukaan näyttää kuitenkin siltä, että kansainvälisellä tasolla sovitut asiat eivät muutu käytännön teoiksi kansallisella ja alueellisella tasolla.
Valaat saattavat joutua väistymään luontaisilta esiintymisalueiltaan
Yksi esimerkki ilmastonmuutoksen kielteisistä vaikutuksista arktisen alueen ihmisille ja luonnolle on sen vaikutus valaisiin. Ilmastonmuutoksen seurauksena merijää sulaa. Avautuva merialue lisää sekä laivaliikennettä että teollista toimintaa alueella. Teollisesta toiminnasta aiheutuva melu vaikeuttaa valaiden ruuanetsintää, kommunikointia ja estää niitä havaitsemasta ympäristön vaaroja. Öljypäästöt vaikuttavat niiden ravinnonlähteisiin. Valaiden ja alusten yhteentörmäysten todennäköisyys kasvaa ja valaat saattavat joutua väistymään luontaisilta esiintymisalueiltaan.
Tämä puolestaan vaikuttaa alkuperäiskansoihin ja rannikoiden asukkaisiin, jotka ovat riippuvaisia merijäästä ja merinisäkkäistä sekä taloudellisesti että kulttuurisesti.
WWF jatkaa toimintaansa Arktisen neuvoston aktiivisena tarkkailijajäsenenä.