Kuntien talouden kuvaamisessa on vakiintunut termi ”rakenteellinen alijäämä”, johon vetoamalla tyrmätään toistuvasti kuntasektorin palkkavaatimukset. Tehyn ekonomistin Ralf Sundin mukaan kyseessä voi olla tietoinen sumutus.
Kun ongelma määritellään rakenteelliseksi, halutaan antaa kuva, ettei asialle voi tehdä mitään. Se on kuin muuri, johon ei muurinmurtajaa ole keksitty”, Sund kirjoittaa Tehyn blogissa .
Kuntien tulot koostuvat karkeasti jaettuna verotuloista, valtionavuista ja kuntien toimintatuotoista. Menot määräytyvät pääosin lakisääteisten tehtävien myötä. Alijäämä on menojen ja tulojen erotus, Sund toteaa.
Hän jatkaa, että kaikki tulot ja menot ovat ihmisten päätöksiä. Vaihtoehtoja päättää on lähes rajattomasti.
”Kyse ei ole rakenteista. Ne voivat löytyä korkeintaan päättäjien korvien välistä.”
Suurin osa kuntien tuloista koostuu verotuloista. Veroäyristä päättävät valtuustot. Valtionavuista päättää maan hallitus, joka päättää myös kuntien osuudesta yhteisöveron tuotossa.
”Koronakriisin aikana syntyi hyvin nopeasti päätös, jossa kuntien osuutta yhteisöveron tuotosta väliaikaisesti nostettiin. Samassa yhteydessä maan hallitus päätti kasvattaa koronan kurimuksessa kuntien valtionapuja.”
”Ja kuinkas sitten kävikään? Kuntien alijäämä muuttui ylijäämäksi. Onko kunnilla nyt rakenteellinen ylijäämä? No, ei tietenkään. On ylijäämä, joka perustuu ihmisten päätöksiin”, kirjoittaa Sund.
Samalla lailla kuntien menot perustuvat ihmisten tekemiin päätöksiin.
Tästä Sund päätyy siihen, että kunnilla ei ole rakenteellista alijäämää. Mahdollinen alijäämä on seurausta vain ja ainoastaan ihmisten päätöksistä.
Rakenteellisesta alijäämästä puhuminen piilottaa hänen mukaansa ongelman todellisen luonteen.
”Kun seuraavan kerran oikeutettuihin palkankorotusvaatimuksiin vastataan voivottelemalla rakenteellisella alijäämällä, on syytä katsoa kohtaa, josta kenkä puristaa: ihmisten, poliitikkojen päätöksiin.”
”Jos kukkaro ei avaudu oikeudenmukaisiin ja Suomen terveydenhoitojärjestelmän toimivuuden kannalta tarpeellisiin palkankorotuksiin, on syytä nostaa päättäjät tikun nokkaan. Rakenteet eivät ole syy, ne ovat ihmisten päätösten tulos. Kyse ei ole terminologisesta saivartelusta, koska sanat ovat vallankäyttöä.”
Sund vertaa ”rakenteellista alijäämää” itse aiheutettuun ongelmaan, krapulapäänsärkyyn.
”Ei kai kenellekään tule mieleen kutsua rankan juhlitun yön jälkeistä pahaa oloa rakenteelliseksi vaivaksi.”
lehti 