Suomalaisen yhteiskunnan suunnasta käytiin kiihkeä taistelu 1950-luvulla. Oikeisto lähti vastahyökkäykseen työväenliikkeen sodanjälkeisiä saavutuksia vastaan, mutta koki takaiskun vuoden 1958 vaaleissa. Eduskunnan ensimmäinen vasemmistoenemmistö tuotti uuden hegemonian, jonka tuloksena syntyi hyvinvointivaltio.
Ratkaiseva käänne kohti hyvinvointivaltiota alkoi vuoden 1956 yleislakon jälkeen. Siitä käynnistyi kiihkeä kahden vuoden jakso, jona oikeisto kävi vastahyökkäykseen työväenliikkeen sodanjälkeisiä saavutuksia vastaan. Kärjistyneen vastakkainasettelun synnyttämä eduskunnan ensimmäinen vasemmistoenemmistö vuonna 1958 taittoi niskat porvarien politiikalta. Nyt itsestään selviltä tuntuvat uudistukset, kuten työttömyysvakuutus, viisipäiväinen työviikko ja työeläkejärjestelmä pantiin silloin alulle.
Mutta ilman kansalaisten joukkoliikettä se ei olisi onnistunut. Kerta toisensa jälkeen työläiset osoittivat joukkovoimaansa kaupunkien kaduilla ja eduskuntatalon edustalla, ja muuttivat näin historian kulun.
Yrjö Lintusen kuvat tuovat tunnelmaa
Tämä on tiivistettynä se tarina, jonka Päivi Uljas kertoo kirjassaan Kun Suomi punastui.
Samaa teemaa hän käsitteli myös edellisessä kirjassaan Sosiaaliturvan synty. Siinä asiaa tarkasteltiin enemmän ay-liikkeen näkökulmasta. Uusi kirja kuvaa poliittista prosessia, joka 1950-luvun lopulla hajotti lähes kaikki puolueet.
Visuaalisestikin hienon kirjan toinen olennainen elementti ovat Kansan Uutisten entisen valokuvaajan Yrjö Lintusen kuvat ajan tuimasta osallistumisesta sekä arjen askareista. Kirjojaan varten Uljas on lukenut KU:n vanhoja vuosikertoja ja siinä samalla hänelle syntyi tunne, että Lintusen kuvat on saatava julkisuuteen.
1950-luvun kamppailujen taustana oli työläisten elintason nousu sodan jälkeen. Palkkoja ja ostovoimaa kasvattivat niin lakot kuin hallitusten toimetkin. Velaksi ei silti eletty, päinvastoin. Suomen julkinen talous oli ylijäämäinen koko ajanjakson 1948-1990 ja valtion velka aleni 1950-luvulla.
Päivi Uljaksen keskeinen väite kuuluu, että vuonna 1953 oikeisto käynnisti ryhtiliikkeen tarkoituksenaan muuttaa harjoitettu talouspoliittinen linja. Hänen mukaansa porvarien tavoitteena oli palauttaa sodan jälkeen menettämänsä asemat ja 1930-lukulainen ”yövartijavaltio”, jossa julkisen vallan rooli rajataan mahdollisimman suppeasti järjestyksen turvaamiseen ja omaisuuden suojelemiseen.
Hyvinvointivaltio vai yövartijavaltio? Suomi oli silloin maa, jossa oma perunapalsta, lehmä ja suku toimivat vakuutuksina sairauden, työttömyyden ja vanhuuden varalta. Silti oikeiston mielestä valtio oli kasvanut liian suureksi. Kokoomus vaati valtion menojen supistamista, jotta veroja voitaisiin alentaa. Samaa mieltä oli SDP:n vahva mies Väinö Tanner.
Yleislakko hajotti SDP:n
Vuonna 1955 oikeisto äänesti hintasäännöstelyn nurin. Hinnat nousivat rajusti, mikä johti vuoden 1956 yleislakkoon.
Yleislakko jakoi SDP:n rivit. Puoluesihteeri Väinö Leskinen vaati maahan poikkeustilaa ja Turun suunnalla oltiinkin jo perustamassa armeijan joukko-osastoa järjestystä palauttamaan.
SDP:n sisälle syntynyt oppositio pohti myöhemmin, mikseivät työnantajat tällä kertaa suostuneet elinkustannusten kohoamisen kompensaatioon, vaikka aiemmin näin oli tehty. He tulkitsivat taipumattomuuden syyksi Neuvostoliitossa tapahtuneet muutokset, joiden rohkaisemina porvarit alkoivat saada takaisin 1930-luvun ryhtiään.
SDP:n opposition mukaan oli myös selvää, että leskisläiset olivat vieneet puolueen sisäisen jakautumisen porvarien tietoon ja tämä uusi rintama pyrki muuttamaan sodan jälkeisen ”väärän suunnan talouspolitiikassa.”
Kansa oppimaan realiteetteja
Yleislakko yhdisti oikeistoa. Se käynnisti mittavan propagandakampanjan teroittamaan kansalaisten mieliin, ettei elintaso nouse palkankorotuksilla.
Yleislakon jälkeen alkoi kaksivuotinen talouspoliittinen rökitys, jolla kansalaisille haluttiin opettaa realiteetteja vähän samaan tapaan kuin viime vuosikymmenen lamapolitiikalla. Erona oli, että 1950-luvulla kansantalous oli hyvässä kunnossa. Valtion tulojen ylijäämä vuonna 1955 oli 37 miljardia markkaa. Tästä huolimatta valtio oli säännöllisesti toistuvissa kassakriiseissä 1956-1958. Hintojen korotuksilla ja taantumaa syventämällä hallitus ja Suomen Pankki opettivat kansalaisille, ettei lakkoilu kannata.
Yleislakon taloudelliset saavutukset mitätöi hallitus, jossa sosiaalidemokraatit olivat mukana. Päivi Uljas pitää tätä voimakkaimpana tekijänä SDP:n hajaannuksen takana.
Kansa lähtee kaduille
Elintason heikentämisen johdosta kansa alkoi liikehtiä keväällä 1957. Kimmokkeen suuriin mielenosoituksiin antoi Maalaisliiton vähemmistöhallituksen hanke siirtää vuoden 1957 toisen neljänneksen lapsilisien maksatus seuraavaan vuoteen.
Tämä pani liikkeelle vihaiset, myös maalaisliittolaiset äidit kautta maan. SKDL:n eduskuntaryhmälle tulvi kirjeitä ja kannanottoja muiltakin kuin puolueen jäsenjärjestöiltä.
Syksyllä eduskuntaan alkoi virrata työläislähetystöjä muidenkin asioiden merkeissä.
Kuuluisilla jarrutuspuheillaan SKDL onnistui eduskunnassa estämään lapsilisien maksatuksen siirron.
Vaaleista alkoivat uudistukset
Oikeiston pyrkimys palata 1930-luvun talouspoliittiselle linjalle iski takaisin vuoden 1958 eduskuntavaaleissa. SKDL:stä tuli Suomen suurin puolue yli 450 000 äänellä ja eduskuntaan vasemmistoenemmistö.
SKDL:n, SDP:n sekä demariopposition edustajat jättivät elokuussa joukon lakialoitteita, joista tuli työlista uudelle eduskunnalle. SKDL:oa ei vaalivoitosta huolimatta huolittu hallitukseen, vaan maata johtivat Maalaisliiton vähemmistöhallitukset. Siitä huolimatta työläisten joukkomielenosoitusten paineessa eduskunnassa tehtiin historialliset uudistukset yleisestä työttömyysvakuutuksesta, kesäloman pidennyksestä sekä työeläkejärjestelmän luomisesta. ”Työväenpuolue” kokoomus vastusti aina näitä työläisille olennaisia parannuksia.
Päivi Uljas kirjoittaa, että myöhempi historiankirjoitus on vähätellyt ensimmäisen vasemmistoenemmistöisen eduskunnan saavutuksia.
Syitä vähättelylle on monia. Sosiaalidemokraattinen puolue hajosi ja jähmettyi tannerilaiseen ulkopolitiikkaan. Myöhempien aikojen valtionhoitajapuolue ei ehkä lisäksi halua muistella, miten valtiontalous ei romahtanutkaan, vaikka sosiaalisia etuja parannettiin.
Porvarit eivät halua kehua kautta, jolloin SKDL oli suurin puolue ja sen johdolla eduskunta toteutti radikaalia politiikkaa heittäen oikeistolaisen talouslinjan romukoppaan.
Toisaalta kansandemokraattien kannattajat saattoivat kokea kiihkeiden taisteluvuosien saavutukset sittenkin vähäisiksi kompromisseiksi.
Taistelun tulos oli miljoonaoptio
Päätepiste tälle tarinalle pistettiin vuonna 1962. Kokoomuksen Juha Rihtniemi joutui silloin myöntämään, ettei mikään porvarillinen hallitus voi tasapainottaa valtion taloutta vähentämällä sosiaaliturvaa. Se johtaisi siihen, että seuraavien vaalien jälkeen porvarienemmistö eduskunnassa olisi mennyt.
Joukkoliikkeen tuloksena työläiset olivat saavuttaneet voiton, jota Päivi Uljas kutsuu palkansaajan miljoonaoptioksi. Perustaltaan vuosina 1960-1963 syntynyt sosiaalivakuutus kerryttää työntekijälle taloudellista turvaa työttömyyden, sairauden ja vanhuuden varalle. Uljas kirjoittaa, että on tärkeää ymmärtää, että se on hankittu ”vaativan ja pitkäjänteisen kansalaisliikehdinnän avulla ja että sen ylläpito vaatii jatkuvaa toimintaa kansantulon oikeudenmukaisen jaon puolesta.”
”Pyrkimys palata sosiaalimenojen yövartijavaltioon on edelleen jokapäiväinen, jokaisen kansalaisen kohdalla kysymys on parhaimmillaan sadoista tuhansista euroista.”
lehti 