Kreikan talouskriisiä voi verrata Yhdysvaltain parin vuoden takaiseen subprime-kriisiin. Kreikassa toistuu valtion tasolla sama kuvio: luottokelvottomalle syydetään surutta lainaa ja odotetaan, että joku muu korvaa tappiot, jos sellaisia tulee.
Erona on se, että Yhdysvalloissa vähävaraisia huijattiin ottamaan asuntolainoja, joihin heidän maksukykynsä ei riittänyt. Monelta meni lopulta sekä rahat että velkojen panttina ollut asunto.
Kreikassa taas velallinen eli valtio on itse ollut aktiivinen huijari, vääristellen tilastojaan saadakseen edullista lainaa lainan päälle.
Syyllisiä siis ainakin ovat hallituspuolueina vuorotelleet konservatiivit ja sosiaalidemokraatit, jotka ovat yhtä ansiokkaasti kumpikin osallistuneet huijaamiseen. Lisäksi nämä kaksi valtapuoluetta ovat ääniä kalastellakseen jakaneet kansalaisille etuja, joihin maalla ei olisi ollut varaa.
Euromaat, pankit ja
luottoluokittajat
Kreikan hallitus oli pitävinään talouden järjestyksessä ja muut olivat uskovinaan sen.
Syyllisiä ovat siis Emu-maiden johtajat, jotka ottivat Kreikan heti aloitusvuonna 2002 eurovaluuttaan. Päätös oli poliittinen, sillä kaikkien täytyi tietää, ettei Kreikka ilman puliveivausta voi täyttää ehtoja.
Euromaissa jatkettiin itsepetosta, vaikka vuosien varrella tuli yhä lisää todisteita Kreikan huijauksista.
Luottoluokituslaitokset pitivät aivan viimeisiä kuukausia lukuunottamatta Kreikkaa vähäisen riskin maana.
Liikepankit lainasivat auliisti Kreikalle. Ne luottivat siihen, että tiukan paikan tullen muut euromaat maksavat, jos Kreikka ei siihen kykene.
Amerikkalaiset investointipankit auttoivat Kreikkaa kehittämään menetelmiä, joilla piilottaa todellisuus kirjanpidosta.
Neuvottomuus
kriisin yltyessä
Vaikka Kreikan kriisiytyminen olisi pitänyt olla viimeistään viime syksynä näkyvissä, EU-maat olivat passiivisia ja neuvottomia. Ensin ne viivyttivät apupaketin muotoilua, koska eivät arvovaltasyistä halunneet IMF:ää mukaan. Sitten viivyttelijäksi ryhtyi Saksa sisäpoliittisista syistään.
Oli EU/IMF-paketti oikea tai väärä ratkaisu, ainakin siihen tuli ylimääräisiä miljardeja viivyttelyn vuoksi. Ja voi tulla vieläkin, markkinoiden luottamuksen ostaminen takaisin kun on sitä vaikeampaa, mitä syvemmällä ollaan.
Kansa otti
edut vastaan
Entä Kreikan tavallinen kansa?
Ainakin kansa on syyllistynyt siihen, että se on äänestänyt valtaan poliitikkoja, jotka ovat maksaneet lupauksensa katteettomilla shekeillä.
Kansa on myös nurkumatta ottanut vastaan ne edut, mitä sille on tarjottu. Ja se on muistanut tunnollisesti kiertää veroja.
Jos syyllisiä onkin monta, maksajasta on vähemmän epäselvyyttä. Viime kädessä suurimman taakan saa kantaa se tavallinen kreikkalainen. Jos hän ei siihen pysty, lopun hoitavat muut eurooppalaiset veronmaksajat.
Tätä kreikkalaista murhenäytelmää voi verrata myös pyramidihuijaukseen. Siinäkin kaikilla on kivaa niin kauan kuin sisään tulee uutta rahaa. Kun pää jossain vaiheessa tulee vetävän käteen, alkaa itku ja hammasten kiristys.
Eivätkä kaikki pyramidihuijauksen uhrit millään usko edes jälkeenpäinkään tulleensa huijatuksi.
uutiskirje 
