Mohammed Dullahin 15-vuotias poika ei enää käy koulua. Hän työskentelee torilla ja ansaitsee noin 6 000 takaa eli 43 euroa kuukaudessa. Rahat tarvitaan yhdeksänhenkisen perheen elättämiseen.
Poika joutui lopettamaan koulun, kun perheen saamaa ruoka-apua leikattiin.
– Kun sain yli kymmenen euron avustuksen ja kävin satunnaisissa töissä, pärjäsimme lasteni kanssa vielä jotenkin, Dullah kertoo.
Kun avustus pieneni reiluun kuuteen euroon henkeä kohden kuukaudessa, perheellä ei enää ollut varaa moniin perustarpeisiin. Nyt raha ei riitä vaatteisiin, lukukausimaksuihin tai siihen, että perhe voisi syödä lihaa tai kalaa kerran tai kaksi kuukaudessa.
Dullahin perheen ahdinko on tuttu monille Bangladeshin rohingya-leirien asukkaille. Cox’s Bazarissa ja Bhasan Charissa elää lähes 1,2 miljoonaa pakolaista.
Rohingyat ovat paenneet Myanmarista Bangladeshiin vuosikymmenten ajan.
Suuria pakolaisaaltoja saapui vuosina 1991–1992 ja uudelleen Myanmarin armeijan väkivaltaisuuksien seurauksena vuonna 2017. Viime aikoina ihmisiä on paennut Rakhinen osavaltiosta, jossa taistellaan.
Monet perheet ovat täysin riippuvaisia humanitaarisesta avusta. Järjestöt tarjoavat ruokaa, vettä, opetusta, perusterveydenhoitoa ja muita välttämättömiä palveluja. Rahoitusta on kuitenkin entistä vähemmän.
Maailman ruokaohjelma WFP uudisti ruoka-avun jakamista huhtikuussa. Perheet jaetaan nyt kolmeen ryhmään. Vaikeimmassa tilanteessa olevat saavat kuukaudessa 10,52 euroa henkeä kohden, toinen ryhmä 8,77 euroa ja kolmas 6,14 euroa. Lähes 70 prosenttia pakolaisperheistä kuuluu viimeiseen ryhmään.
Uudistuksella WFP pyrkii käyttämään niukat varansa niin, että eniten apua saavat sitä kipeimmin tarvitsevat. Vaihtoehtona olisi leikata kaikkien pakolaisten ruoka-apua yhtä paljon. WFP:n mukaan pieninkin avustus riittää kattamaan ruoan vähimmäistarpeen.
Leireillä asuvat perheet ja kansainväliset avustusjärjestöt ovat toista mieltä.
Ruokaa vai lääkkeitä ja koulunkäyntiä?
Dullah kertoo sairastaneensa pitkään, mikä vaikeuttaa työntekoa. Siitä huolimatta hän saa pienimmän summan apua. Sillä perhe ostaa peruselintarvikkeita, kuten riisiä ja ruokaöljyä. Muuhun rahaa ei jää.
Tilannetta vaikeuttaa se, etteivät rohingya-pakolaiset saa tehdä Bangladeshissa virallista palkkatyötä.
– Meidän ei voida odottaa pärjäävän omillamme, jos emme saa tehdä työtä. Järjestöjen pitäisi tukea laillisia mahdollisuuksia työllistyä, Dullah sanoo.
Monet perheet joutuvat vähentämään syömistään. Osa myy tai vaihtaa elintarvikkeita saadakseen rahaa lääkkeisiin, koulunkäyntiin, leirien ulkopuolelle suuntautuviin matkoihin ja muihin menoihin.
Dullah on huolissaan lastensa kasvusta ja kehityksestä. Hänen 18 kuukauden ikäinen lapsenlapsi tarvitsee äidinmaidonkorviketta, sillä lapsen äiti ei saa itse riittävästi ravintoa eikä pysty siksi imettämään lastaan riittävästi.
Eniten WFP:n tukea saavat kaikkein haavoittuvimmiksi arvioidut perheet. Niihin kuuluvat esimerkiksi kotitaloudet, joista vastaa lapsi, vammainen henkilö, nainen tai vanhus, ja joissa ei ole työkykyistä aikuista miestä.
Vähiten tukea saavat esimerkiksi perheet, joissa on työkykyisiä miehiä eikä vammaisia perheenjäseniä.
34-vuotiaan Sawyedul Aminin perhe kuuluu keskimmäiseen ryhmään. Kutupalongin Lambashian leirillä asuva perhe saa ruoka-apua 8,77 euroa henkeä kohden kuukaudessa.
Perhe pakeni Myanmarista vuonna 2017. Aminin isä kuoli pakomatkan aikana.
Aminilla on kaksi pientä lasta ja sairas äiti. Hänen vaimolleen on tehty kaksi leikkausta, toinen synnytyksen ja toinen kasvaimen vuoksi.
– Meillä ei ole varaa syödä kalaa tai lihaa. Perheen pienimmistä koituu lisäkuluja. Sairas äitini kasvattaa menojamme entisestään, Amin sanoo.
Aminin perhe saa toisinaan lisäapua muilta järjestöiltä, mutta osa tästä tuesta on loppunut. Amin myy osan perheensä ruoka-avusta saadakseen rahaa muihin välttämättömiin menoihin.
Ruoka-avun leikkaukset ovat koetelleet leirejä ennenkin. Vuonna 2023 WFP joutui rahoituksen vähenemisen vuoksi pienentämään kuukausittaista ruoka-apua noin seitsemään euroon. Seurannassa havaittiin, että ihmiset söivät vähemmän ja heidän ravitsemustilanteensa heikkeni.
Kaikki apua tarvitsevat eivät pääse järjestelmän piiriin
YK ja sen kumppanit ovat pyytäneet tänä vuonna yli 623 miljoonaa euroa rohingya-pakolaisten ja heitä vastaanottavien yhteisöjen auttamiseen. Summa on pienin kymmeneen vuoteen, ja siitä on tähän mennessä saatu kokoon puolet.
Humanitaariset järjestöt varoittavat rahoitusleikkausten lisäävän nälkää.
Save the Children arvioi, että 35 prosenttia Bangladeshissa asuvista rohingyapakolaisista kärsii tänä vuonna vakavasta ruokapulasta. Osalla tilanne uhkaa jo henkeä. Samalla yhä useampia lapsia altistuu aliravitsemukselle.
Kun ruoka-apua kohdennetaan, järjestelmän ulkopuolelle voi jäädä ihmisiä, jotka tarvitsisivat apua.
60-vuotias leski Radia Bala kuuluu noin tuhannen hindupakolaisen yhteisöön.
Radia pakeni perheensä kanssa Bangladeshiin vuonna 2024, kun taistelut levisivät hänen kotiseudulleen. Hän muistaa hyökkäykset ja ilmaiskut, poltetut kodit sekä tapetut sukulaiset ja naapurit. Kapinalliset yrittivät myös pakkovärvätä ihmisiä.
Pakomatka kesti kolme päivää ja kulki vuoriston halki.
Kun Radian yhteisö saapui Bangladeshiin vuonna 2024, heille kerrottiin, että ruoka-apua saisi pysymällä leireillä. Niissä oli kuitenkin pulaa asumuksista, vedestä, käymälöistä ja peseytymistiloista.
– Asuimme leirillä noin kuukauden sukulaisen suojassa, mutta elämä siellä oli hyvin vaikeaa, Radia sanoo.
Sen jälkeen perhe kiersi sukulaisten kodeissa ja muissa tilapäisissä majoituspaikoissa.
– Olemme kulkeneet paikasta toiseen, yöpyneet kaduilla ja muiden nurkissa.
Radia kuuluu lähes 150 000 uuteen pakolaiseen, joille ei ole järjestetty suojaa. Nykyään hän vuokraa huonetta bangladeshilaisperheen kodista. Radia ja hänen tyttärensä, jolla on puolivuotias vauva, työskentelevät siivoojina selviytyäkseen.
Bangladeshiin päästyään perhe sai ruokaa, saippuaa ja kaasua ruoanlaittoon. Joulukuussa 2025 apu kuitenkin loppui.
– Viranomaiset eivät kertoneet, miksi se lopetettiin, Radia sanoo.
Tänä vuonna hän joutui elämään viisi kuukautta ilman minkäänlaista apua.
– Noina kuukausina söimme vain riisiä ja lehtivihanneksia, Radia kertoo.
Kun perhe sai apua, se pystyi toisinaan ostamaan myös kanaa, kananmunia ja banaaneja.
Kun Radia oli valittanut tilanteesta ja tiedotusvälineet olivat kertoneet perheen ahdingosta, hän alkoi jälleen saada 10,52 euroa henkeä kohden. Hänen on kuitenkin myytävä puolet ruoasta voidakseen maksaa huoneen vuokran.
– Ensimmäinen tarpeemme on ruoka-apu ja toinen asunto, Radia sanoo.
Radian tapaus tuo esiin ruoka-avun puutteita. Avun saaminen edellyttää rekisteröitymistä ja pääsyä järjestelmään, jonka kautta sitä jaetaan.
WFP mukaan se antaa kuukausittaista ruoka-apua koko pakolaisväestölle, myös vuoden 2024 jälkeen saapuneille, arvioidun tarpeen perusteella.
Seuraukset näkyvät lapsissa
Save the Children on työskennellyt Cox’s Bazarissa vuodesta 2012. Tänä aikana kokonainen rohingya-lasten sukupolvi on kasvanut leireillä, jotka perustettiin tilapäisiksi asutuksiksi mutta joista on tullut pitkäaikaisia koteja.
Cox’s Bazarin aluetoimiston johtajan Golam Mostofan mukaan perheiden niukat voimavarat altistavat lapsia yhä suuremmille riskeille.
– Tilanne pahenee päivä päivältä, Mostofa sanoo.
Lastensuojelu on havainnut lapsityövoiman käytön, lapsiavioliittojen sekä muiden lapsiin kohdistuvien riskien kasvavan.
Järjestö arvioi, että vuoden loppuun mennessä noin kymmenen prosenttia Cox’s Bazarin leirien pakolaisista joutuu kansainvälisessä luokituksessa neljännelle eli humanitaarisen hätätilan tasolle.
Siihen liittyy kuolemia ja voimakkaasti kasvavaa aliravitsemusta. Luokituksessa se on enää yhden askelman päässä nälänhädästä ja humanitaarisesta katastrofista.
Mostofa vetoaa avunantajiin, jotta ne jatkaisivat rahoittamista. Samalla pakolaisille pitäisi tarjota mahdollisuuksia kehittää taitojaan ja hankkia toimeentulo.
WFP Bangladeshin viestintäryhmä ei vastannut kommenttipyyntöihin.
Koska pakolaisilla on vain vähän mahdollisuuksia viralliseen työntekoon, humanitaarinen apu on edelleen heidän arkensa perusta.
Myanmarin jatkuva sisällissota vaikeuttaa kestävän ratkaisun löytämistä. Pääosin kansalaisuudettomille rohingyoille ei nykytilanteessa ole juuri näkymiä turvalliseen paluuseen koteihinsa.
Toinen vaihtoehto on hengenvaarallinen. Jotkut uskovat henkensä ihmissalakuljettajien käsiin ja lähtevät Bangladeshista meriteitse etsimään parempaa elämää. Arviolta 5 000 pakolaista on kuollut viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana yrittäessään päästä muihin Kaakkois-Aasian maihin.
Dullah haaveilee silti paluusta Myanmariin. Hän muistaa edelleen viljelemänsä maan sekä lehmät ja puhvelit.
– Haluan palata ja rakentaa elämäni uudelleen, Dullah sanoo.
uutiskirje 
