Pakistanissa elävien Afganistanin pakolaisten ongelmat ulottuvat terveydenhoidon puutteista poliisin harjoittamaan häirintään ja väkivaltaan. Monet ovat asuneet maassa jo neljä vuosikymmentä.
– Kun menemme paikallisiin sairaaloihin, emme saa kunnollista palvelua. Sen seurauksena turvaudumme epäpäteviin lääkäreihin, jotka laskuttavat vähemmän, mutta hoitavat huonommin, Jamila Bibi, 48, kertoo.
Useimmat varakkaat afgaanit hakeutuvat mieluiten Pakistanin Peshawarin yksityissairaaloihin. Kotimaassa on vaikea saada laadukasta hoitoa, sillä Afganistan on ollut eriasteisissa sotatiloissa yhtäjaksoisesti vuodesta 1979 lähtien.
Afganistanin ja Pakistanin rajalla potilaita vastaanottava tohtori Umar Amir kertoo, että keskimäärin 120 potilasta päivittäin päästetään Pakistaniin sen jälkeen, kun heidän lääketieteelliset asiakirjansa on tarkistettu.
Yhteenkuuluvuushanke
Pakistanissa asuu 3,3 miljoonaa rekisteröityä pakolaista, joista useimmat saapuivat Neuvostoliiton hyökättyä Afganistaniin vuonna 1979. Heistä 68 prosenttia majailee kaupunkialueilla ja 32 prosenttia pakolaiskylissä maaseudulla.
YK:n pakolaisjärjestö UNHCR tukee Pakistanissa hanketta Refugee Affected and Hosting Areas (RAHA). Se pyrkii lieventämään pakolaisten pitkäaikaisen läsnäolon paikallisia haittavaikutuksia ja edistämään afgaanipakolaisten ja heidän pakistanilaisten majoittajiensa sosiaalista yhteenkuuluvuutta.
RAHA käynnistyi vuonna 2009, mistä lähtien se on auttanut yli 12:ta miljoonaa ihmistä, joista 85 prosenttia on pakistanilaisia. Se on pyörittänyt ympäri maata 4 300:aa projektia, joiden rahallinen arvo ylittää 200 miljoonaa euroa. Niillä on muun muassa vahvistettu valtionsairaaloiden ja koulujen toimintakykyä.
Kahden kastin pakolaisia
– Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pysyä Pakistanissa, sillä Afganistan on raunioina. Äärimmäinen väkivalta, laittomuus ja taloudellisten mahdollisuuksien puute estää paluumme, roskien keräilijä Muhammad Suhail, 34, sanoo. Hän valittaa pakistanilaisten väheksyvän heitä.
Useimmat pakolaiset tekevät hanttihommia katukauppiaina, leipomoapulaisina tai riksakuskeina. Vain muutamat kauppoja omistavat varakkaat pakolaiset ovat tyytyväisiä oloihinsa. Heillä on varaa lähettää rahaa Afganistaniin jääneille sukulaisille.
– Me saavuimme tänne vuonna 1988 ja meillä on vakiintunut kangaskauppa. Me työllistämme 33 afgaania eikä meillä ole mitään ongelmia paikallisen poliisin tai isäntäyhteisön kanssa, Said Rehman, 62, sanoo.
– Kolme poikaani ja kaksi tytärtäni ovat aviossa, ja heidän lapsensa opiskelevat pakistanilaisissa oppilaitoksissa afgaanipakolaisille varatuilla kiintiöillä.
Jotkut pakistanilaiset ovat olleet ystävällisiä ja toiset taas eivät, mutta emme voi syyttää kaikkia paikallisia asukkaita afgaanien elämän hankaloittamisesta. Monet sukulaisistamme ovat avioituneet paikallisten miesten ja naisten kanssa, Rehman jatkaa.
Pakolaistori kärsii viranomaishäirinnästä
Peshawarin pakolaisbasaarissa afgaanit kuitenkin valittavat viranomaisten häirinnästä.
– Joka päivä viranomaiset tulevat ja pidättävät kauppiaitamme. Siitä on paljon haittaa liiketoiminnallemme, kangaskauppias Ghulam Rasool sanoo. Afgaanit omistavat basaarin kaupoista 95 prosenttia, ja kauppapaikka onkin erikoistunut afgaanituotteisiin.
– Me ostamme kankaita torilta ja viemme ompelijalle, joka ompelee ne afgaanityyliin. Ostamme torilta myös kosmetiikkaa, jalkineita, hedelmiä, lihaa ja niin edelleen. Meistä on mukava neuvotella hinnoista afgaanikauppiaiden kanssa, kotirouva Shaheen Begum selittää.
– Pakistanilaisissa kaupoissa meillä on kieliongelmia. Mutta usein tori on suljettu viranomaisten ratsioiden vuoksi.
lehti 