Pintaa syvemmältä
Jos ja kun Turkki vähitellen irtautuu sotilasvallasta, on seuraava vaihe 12. syyskuuta toimeenpantava kansanäänestys perustuslain muutoksista. Samaisena päivänä vuonna 1980 Turkin armeija otti vallan maassa. Vaikka ote on vähitellen höltynyt juntan laatima perustuslaki kuristaa edelleenkin maata.
Tämä vuonna 1982 voimaanastunut perustuslaki on hyvin taitavasti laadittu, tarkoituksena estää poikkeamia kenraalien kiveen hakatuista linjauksista. Jo johdannon ensimmäisessä virkkeessä ilmoitetaan, että perustuslaki seuraa tasavallan perustajan, ”kuolemattoman johtajan ja vertansa vailla olevan sankarin” Atatürkin, periaatteita ja vahvistaa Turkin kansakunnan ikuisen olemassaolon sekä Turkin valtion jakamattoman ykseyden. Tämä siis vielä vuonna 1982 – mahdettiinko silloin enää Neuvostoliitossa vannoa Leninin nimeen yhtä mahtipontisesti?
Linjaukset ovat todellakin kiveen hakatut. Perustuslain ensimmäisiä pykäliä ei voi muuttaa, eikä niiden muuttamista edes saa ehdottaa. Toinen pykälä kuuluu näin:
Linjaukset ovat todellakin kiveen hakatut. Perustuslain ensimmäisiä pykäliä ei voi muuttaa, eikä niiden muuttamista edes saa ehdottaa.
”Turkin tasavalta on demokraattinen, maallinen ja sosiaalinen oikeusvaltio joka perustuu rauhan, kansallisen solidaarisuuden ja oikeudenmukaisuuden periaatteisiin, kunnioittaa ihmisoikeuksia ja Atatürkin kansallismielisyyttä sekä lähtee johdannossa esitetyistä peruslähtökohdista.”
Kolmannessa taas sanotaan:
”Turkin valtio alueineen ja kansakuntineen [yksikkömuodossa] on jakamaton kokonaisuus. Sen kieli on turkinkieli.”
Tämä ei ole vain ylevää puhetta. Toisen pykälän perusteella Turkin perustuslakioikeus on mitätöinyt parlamentin suurella enemmistöllä hyväksymän lain, joka olisi sallinut huiviakäyttävien naisten pääsyn korkeakouluihin. Tällainen ei olisi sopinut maalliseen valtioon. Tällä perusteella oikeus melkein kielsi lakia ehdottaneen hallituspuolue AKP:n, vaikka se oli edellisissä vaaleissa saanut 47 prosenttia äänistä ja sillä oli selvä enemmistö parlamentin paikoista. Pienempiä islamitaustaisia puoleita sen sijaan on kielletty tähän pykälään vedoten. Kurdipuolueita on taas kielletty kolmannen pykälän perusteella.
Lakejahan pitää noudattaa. Ei tällaisesta yleisestä määritelmästä kuitenkaan mitenkään voi päätellä, ettei maallisessa valtiossa saisi käyttää huivia korkeakouluissa. Vedoten perustuslain mainintaan ihmisoikeuksien kunnioittamisesta voisi päinvastoin vaatia tällaista oikeutta, ja paljon muutakin.
Mutta Turkki ei ole varsinainen demokratia, jossa parlamentti päättäisi tällaisista asioista, vaan juristokratia, jossa pieni joukko miehiä oikeuslaitoksen johdossa pohtii keskenään, pitääkö lakeja hyväksyä ja voisiko epämiellyttäviä puolueita poistaa pelistä.
Euroopan unioni tuskin voisi hyväksyä jäsenekseen valtiota, jossa demokratia toimii näin vaillinaisesti, ja onkin edellyttänyt muutoksia. Maan kemalistinen eliitti – puolustusvoimien ja oikeuslaitoksen johto sekä pääoppositiopuolue CHP – on kuitenkin päättänyt, että järjestelmän säilyttäminen on tärkeämpää kuin pääsy EU:n jäseneksi ja vastustaa sen vuoksi tarmokkaasti kaikkia uudistuksia.
Perustuslain laatijat ovat tarkasti linnoittaneet oikeuslaitosta muutoksen vaatijoita vastaan. Johto täydentää itse itseään, Tuomareiden ja syyttäjien ylimmän neuvoston (HSYK) kautta. Vastaavia järjestelmiä on puolustusvoimien ja korkeakoululaitoksen piirissä.
Nyt hallituspuolue AKP on saanut tarpeekseen. Parasta olisi tietenkin, jos voitaisiin laatia kokonaan uusi perustuslaki tämän sotilaskaappauksen kautta syntyneen tilalle, mutta perustuslakituomioistuin tyrmäisi koko ajatuksen. Sen vuoksi on laadittu perustuslain osittainen uudistuspaketti. Pykälä joka olisi vaikeuttanut puolueen kieltoa, ei mennyt läpi parlamentissa. Jäljellä olevasta paketista oppositiopuolueet hyväksyisivät kaiken muun, mutta ei niitä kahta pykälää, jotka laajentaisivat perustuslakituomioistuimen ja HSYK:n kokoonpanoa. Sen vuoksi ne kiivaasti vastustavat uudistuspakettia.
Ulkopuoliselta tämä voi tuntua oudolta. Uudistus ei siirtäisi näitä elimiä valtiovallan tai poliitikkojen alaisuuteen, vaan laajentaisi mielipiteiden kirjoa niiden sisällä. Mutta tilanteen säilyminen ennallaan on oppositiolle niin tärkeää, että muut uudistukset saavat jäädä.
Mutta, kuten Today’s Zaman-lehden Brysselissä toimiva kolumnisti Amanda Paul äsken totesi, turkkilaisten mielipiteet ovat usein hyvin kiveen hakattuja, kaikki on joko mustaa tai valkoista. Hän ottaa esimerkikseen turkkilaisen ystävänsä, joka totesi hänelle, että ”ehdotetut muutokset uhkaava vapaan ja liberaalin Turkin tulevaisuutta. Hän ja häneen perheensä ja ystävänsä äänestäisivät niitä vastaan, eikä hän ei olisi tyytyväinen ennen kuin päätyranni, pääministeri Recep Tayyip Erdogan kituisi vankilassa”. Paulin mukaan tämä ystävä on valistunut henkilö, mutta uskoo AKP:n olevan uhka Turkille kaikilla tasoilla, esimerkiksi nykyään on melkein mahdotonta löytää viinipulloa alle 30 euron hintaan. Ottamatta kantaa juuri tähän esimerkkiin (joka kieltämättä tuntuu raskauttavalta), on todettava, että tilanne on tuttu. Myös fiksut kemalistit ovat niin lukkiutuneita asenteissaan, että pelkkä ajatus siitä, että muslimipoliitikko voisi tehdä jotain myönteistä on niin absurdi, että siitä ei voi edes keskustella.
Tämä siitä huolimatta, että Erdogan on uudistanut Turkkia enemmän kuin kukaan parikymmentä vuotta sitten toimineen pääministerin/presidentin Turgut Özalin jälkeen. Sen sijaan tuskin kukaan muistaa milloin kemalistit olisivat tehneet mitään hyödyllistä, lähinnä he omat parhaansa mukaan jarruttaneet kehitystä ja saattaneet Kemal Atatürkin nimeä häpeään. Tältä tilanne näyttää ainakin ulkopuolisen silmin.
uutiskirje 