Terveyspalvelut eivät toteudu itsestään. On korkea aika muistuttaa poliittisille päättäjille, miten tärkeitä naisvaltaisen terveydenhuollon työntekijät ovat. Alalla käynnissä oleva joukkopako vaarantaa terveysturvallisuuden niin maailmanlaajuisesti kuin paikallisestikin.
Lähes kolme vuotta jatkuneen koronapandemian etulinjassa työskennelleet terveydenhuollon ammattilaiset kertovat uupumuksesta, henkilöstöpulasta ja kiihtyvästä muutosta ulkomaille. Samaan aikaan vaaratilanteet, väkivalta ja mielenterveysongelmat lisääntyvät työpaikoilla.
Nostamme seuraavassa esiin neljä pääasiallista huolenaihetta, jotka vaikeuttavat työtä alalla ja estävät saavuttamasta YK:n tavoitetta perusterveydenhuollon turvaamisesta kaikille vuoteen 2030 mennessä.
Maailmanlaajuinen työntekijäpula
Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan vuonna 2030 maailmassa pitäisi olla yhdeksän miljoonaa sairaanhoitajaa ja kätilöä enemmän kuin nyt. Yhdysvaltain työvoimaviranomaiset arvioivat, että maassa tulee vuosittain täytettäväksi yli 200 000 sairaanhoitajan tehtävää. Suurin vaje on WHO:n mukaan kuitenkin Afrikassa ja Kaakkois-Aasiassa.
Järjestön mukaan työntekijäpula oli varsinkin kehitysmaissa suurin este koronarokotteiden jakelulle ja pandemian hoidolle. Kaikkialla maailmassa hoitohenkilöstö kärsii yhä pahemmin työuupumuksesta, mikä ei lupaa hyvää alalta lähteneiden paluulle tai uusien työntekijöiden pestaamiselle.
Työsuojelun puutteet
Ennestään aliresurssoidut terveyspalvelut altistuivat koronan aikana kasvaville paineille ja vaaroille. Kaikille rokottajille ja hoitajille ei riittänyt suojavarusteita. Naiset joutuivat usein käyttämään miehille suunniteltuja suojia, mikä altisti heitä riskeille. Kun työntekijöitä lähetettiin varmistamaan sulkutoimia ovelta ovelle, he kohtasivat vihaisia, hämmentyneitä ja pelästyneitä ihmisiä.
Vaikeissa olosuhteissa tehdyt työvuorot venyivät usein, mutta korvaukset jäivät pieniksi tai niitä ei maksettu lainkaan. Sairaanhoitajien kansainvälinen järjestö puhuu ”maailman hoitajien joukkotraumatisoitumisesta” koronan aikana.
Traumaperäinen stressihäiriö vaivaa keskimäärin 17:ää prosenttia hoitajista, mutta pandemian hoidon etulinjassa sitä on tavattu 31 prosentilla.
Tasa-arvonäkökulma tulee myös muistaa. Koronarokottajien tasa-arvoinen ja reilu kohtelu pitäisi toteuttaa samalla intohimolla, jolla koronarokotteita vaadittiin kaikille.
Palkkauksen ongelmat
Kesällä julkaistu Women in Global Health -raportti arvioi, että yli kuusi miljoonaa naispuolista hoitoalan työntekijää on alipalkattuja tai ei saa lainkaan palkkaa, vaikka he työskentelevät terveydenhuollon avainrooleissa.
Afrikassa vain 14 prosenttia yhteisöjen terveystyöntekijöistä on palkallisia. Miehet saavat samasta työstä keskimäärin 28 prosenttia parempaa palkkaa kuin naiset.
Naiset ovat heikoilla myös uralla etenemisessä. Vaikka 70 prosenttia hoitohenkilöstöstä – kenttätyössä 90 prosenttia – on naisia, kolme neljästä johtotehtävästä on miesten hallussa. Yhä yleisen katsannon mukaan naiset sopivat hoivaamaan mutta eivät johtotehtäviin.
Suuri joukkopako
Ei tule yllätyksenä, että terveydenhuollossa on meneillään naisten suuri joukkopako. Kesällä 2021 Britannian julkisesta terveydenhuollosta erosi 27 000 henkeä. Taustalla oli pandemian ja henkilöstöpulan aiheuttama uupumus.
Länsiafrikkalaisessa Ghanassa 68 prosenttia hoitohenkilöstöstä kertoi kärsivänsä kovasta stressistä ja 67 prosenttia työuupumuksesta. He syyttivät huonoa varautumista koronapandemiaan.
Kenian pääkaupungissa Nairobissa näkee valtatien varrella mainostauluja, joissa houkutellaan hoitajia muuttamaan Saksaan. Facebookissa Britannia kutsuu heitä sadoin ilmoituksin. Houkuttimina ovat pikaviisumit ja hyvä palkka. Moni tarttuu houkutukseen.
Kun vauraat maat haalivat paikkaajia lääkäri- ja hoitajapulaansa köyhistä maista, seuraukset ovat vakavia. On arvioitu, että pelkästään lääkärien muuttoliike aiheuttaa köyhissä maissa ylikuolleisuutta, jonka hintalappu on lähes 16 miljardia euroa vuodessa. Eniten kärsivät Etelä-Afrikka, Intia, Nigeria ja Pakistan.
Ihmisillä on toki oikeus muuttaa vapaasti, mutta esimerkiksi sairaanhoitajia värväävät yritykset rikkovat monesti alan kansainvälisiä sääntöjä ja pahentavat samalla työvoimapulaa vaikeimmilla alueilla.
Afrikassa toimii vain neljä prosenttia maailman hoitohenkilöstöstä, mutta sinne sijoittuu yli puolet alan työvoimavajeesta, joka lähenee kymmentä miljoonaa henkeä.
Aplodit eivät riitä
Terveydenhuollon turvaaminen kaikille maailmassa ei tarkoita vain palvelujen tarjoamista, vaan samalla täytyy tunnustaa alan ammattilaisten tarpeet. He tarvitsevat turvallisen työympäristön ja asianmukaiset välineet.
Aplodit eivät riitä arvostukseksi. Valtiot ovat vastuussa kansalaisten terveydestä, ja se edellyttää asianmukaisia resursseja joka tasolla kotoa sairaalaan. Se vaatii alalle säällisen ja tasa-arvoisen palkkauksen sekä yhtäläiset etenemismahdollisuudet.
Ylirasitetut terveydenhuoltajamme ovat osoittaneet saaneensa tarpeekseen. He ovat pitkään suojelleet meitä vakavista puutteista ja palkkauksen ongelmista huolimatta, mutta nyt he ovat palaneet loppuun. On aika siirtyä aplodeista toimintaan ja ratkaista kaikkien tuntemat terveydenhuollon ongelmat.
• Kirjoittajat ovat terveydenhuollon ammattilaisia ja alan kansainvälisten järjestöjen avainhenkilöitä: Roopa Dhatt on Women in Global Health -järjestön johtaja, David Bryden johtaa Frontline Health Workers Coalition -järjestöä, Gill Adynski toimii tutkijana Kansainvälisessä sairaanhoitajien neuvostossa (ICN).
lehti 