Huulipunasuisia naisia. Naisia ja kukkia. Naisia pitsialusvaatteissa. Voimaannuttavia iskulauseita, vaaleanpunaista. Alennuskampanjoita.
Naistenpäivä näkyy mediassa ja katukuvassa hyvissä ajoin ennen maaliskuun kahdeksatta. Alkusoittona sähköpostiin tipahtelevat uutiskirjeet, jotka kaupittelevat ihonhoitotuotteita, alusvaatteita ja hierontalahjakortteja. Naistenpäivänä ihmiset muistavat elämänsä naisia ruusuin ja postauksin sosiaalisessa mediassa. Vieras mies avaa oven ja toivottaa hyvää naistenpäivää ostoskeskuksen tuulikaapissa.
Naistenpäivä oli alkujaan työläisnaisten protesti ja juhla, jota vietti ennen kaikkea vasemmisto. Kansainvälistä naistenpäivää vietettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1910 saksalaisen sosialisti-feministi Clara Zetkinin aloitteesta. Seitsemän vuotta myöhemmin naistenpäivästä tehtiin neuvostopoliitikko Aleksandra Kollontain työn tuloksena virallinen juhlapäivä Neuvostoliitossa.
Ruusuja naistenpäivänä on annettu alusta saakka, mutta kukan merkitys on muuttunut vuosisadan aikana. Sata vuotta sitten punainen ruusu tunnettiin sosialistisena symbolina. Ruususymbolia käyttävät poliittisessa viestinnässään yhä esimerkiksi Yhdysvaltain demokraattiset sosialistit, Yhdysvaltain suurin sosialistinen järjestö.
Antikapitalismi kääntyi päälaelleen
Läntiseen maailmaan naistenpäivän vietto rantautui vasta 1970-luvulla toisen aallon feminismin myötä, ja vuonna 1977 YK julisti 8. maaliskuuta vietettävän naistenpäivän viralliseksi naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päiväksi.
Sen jälkeen naistenpäivä on menettänyt suuressa osassa maailmaa poliittista merkitystään. Alkuperältään antikapitalistinen juhlapäivä on hukkunut vaaleanpunaiseen rihkamaan, ja mielenosoitukset ovat vaihtuneet alennusmyynteihin. Eniten naistenpäivä näkyy sosiaalisessa mediassa epämääräisinä iskulauseina tasa-arvosta – sekä mainoskuvastoissa. Kansainvälisen naistenpäivän nimeä kantava verkkosivusto on YK:n naisjärjestöön liittymätön yrityssponsoroitu sivu, joka määrittää vuosittain päivälle virallisen teeman ja hashtagin. Sivua ovat sponsoroineet muun muassa McDonalds, British Petroleum ja Pepsico.
Myös toisenlaista maaliskuun kahdeksatta vietetään yhä.
Sukupuolentutkimuksen professori Leena-Maija Rossia naistenpäivän kaupallistuminen ei kummastuta. Kapitalismin edistyminen ja sen myötä ihmisten elämän tavaraistuminen on edennyt valtavasti vuosisadan kuluessa, ja se on tuonut mukanaan uudenlaisia ilmiöitä ja ongelmia, kun ihmiset näyttäytyvät poliittisten toimijoiden sijaan kuluttajina.
– Onhan naistenpäivä paljon helpompi kuitata ruusuilla tai illallisen tarjoamisella, kuin että ruvettaisiin oikeasti muuttamaan epäoikeudenmukaisia rakenteita, Rossi toteaa.
Naistenpäivä ei ole ainoa juhlapäivä, jonka alkuperäinen poliittinen merkitys on painunut unohduksiin. Äitienpäiväkin oli alkujaan pasifistinen protesti. Erityisen naistenpäivän kohtalosta tekee se, miten syvällä vasemmistolaisessa feminismissä ja antikapitalismissa sen juuret ovat.
Maailmalla protestoidaan yhä
Aleksandra Kollontaista ja naistenpäivästä paljon kirjoittanut tutkija ja feministi Kristen Ghodsee näkee naistenpäivän kaupallistumisen kertovan vasemmistolaisen ja feministisen politiikan haasteista myös laajemmin. Kuten feministi Nancy Fraser on todennut, kapitalismi on osoittautunut joustavaksi kyvyssään väljähdyttää ja sulauttaa itseensä alkuun radikaaleja hankkeita, kuten feminismiä, ja käyttää niitä sitten omaksi edukseen. Lopputulemana on kaupallistunut feminismi, joka palvelee vain harvoja.
– Sen sijaan, että naistenpäivä antaisi naisille äänen ja tilaisuuden kritisoida patriatkaalisia ja kapitalistisia instituutioita, siitä on tullut markkinointimahdollisuus, jona suuryritykset myyvät naisille tavaraa feminismin nimen alla. Oikeasti naistenpäivänä pinnalla olevalla kaupallisella feminismillä ei ole juuri mitään tekemistä todellisten feminististen ongelmien ja todellisten naisten kanssa, Ghodsee kiteyttää.
Vaikka naistenpäivä onkin suuressa osassa niin kutsuttua läntistä maailmaa kaupallistunut, myös toisenlaista maaliskuun kahdeksatta vietetään yhä. Latinalaisessa Amerikassa naiset protestoivat naistenpäivinä kaduilla. Heillä on konkreettisia vaatimuksia naisten turvallisuudesta ja riittävästä toimeentulosta, ja usein protestit ovat myös avoimen hallituksenvastaisia.
”Rakastan kukkia, mutta...”
Iranissa ja Pakistanissa naiset järjestäytyvät vastustamaan uskonnollisfundamentalistisia päättäjiä jopa henkensä uhalla, ja Iranin viimeisin, paljon kansainvälistä solidaarisuutta herättänyt kansannousu liittyy suoraan juuri sukupuolen kysymyksiin.
Leena-Maija Rossi näkee, että avoimen poliittiselle naistenpäivän vietolle on yhä tilausta myös Suomessa. Tapaamme olla ylpeitä siitä, että Suomi on monessa asiassa tasa-arvon niin sanottu mallimaa, mutta radikaali feministinen politiikka on täälläkin sekä tarpeen että mahdollista. Kukat ovat korkeintaan mukava lisä.
– Rakastan kukkia, mutta mieluummin kuulisin naistenpäivänä yhteiskunnallisista muutoksista, joita olemme saavuttaneet, ja asioista, joita pitää vielä korjata.
Rossi mainitsee vielä työtä tarvitsevina asioina muun muassa työelämään liittyvän epätasa-arvon korjaamisen, lapsiköyhyyden poistamisen, transnaisten oikeuksien edistämisen sekä entistä tehokkaamman puuttumisen sukupuolittuneeseen väkivaltaan. Nämä ovat rakenteellisia ongelmia, ja rakenteellisten kysymysten ratkaisemiseen tarvitaan radikaaliutta ja radikaaleja ehdotuksia.
– On tärkeää mennä asioiden juurille asti sen sijaan, että hoidettaisiin niitä yksinkertaistavilla ja pinnallisilla ratkaisuilla. Juuriin sana ”radikaalikin” viittaa”, Rossi toteaa.
Unelma globaalista solidaarisuudesta
Tutkija ja feministi Kristen Ghodsee lisää keskeisten asioiden listaan aikamme polttavimman kysymyksen, ekokatastrofin. Hän unelmoi globaalista solidaarisuudesta erilaisten tasa-arvokamppailujen äärellä.
– Haaveilen erityisesti kansainvälisestä naistenpäivän lakosta, jossa naiset yhden päivän ajan kieltäytyisivät palkattomasta ja alipalkatusta hoivatyöstä, ja katsoisivat, mitä tapahtuu, Ghodsee hymyilee.
”Haaveilen erityisesti kansainvälisestä naistenpäivän lakosta”
Naisten lakkoilua on nähty ainakin Islannissa vuonna 1975, kun islantilaiset naiset menivät naistenpäivänä lakkoon ja pysäyttivät yhteiskunnan. Lakko oli protesti sukupuolten välisen palkkaepätasa-arvon korjaamiseksi, ja siihen osallistui noin 90 prosenttia islantilaisnaisista. Globaalia naistenpäivän lakkoa ei ole vielä järjestetty.
Sata vuotta sitten vasemmistolaiset feministit vaativat kuuluisissa iskulauseissaan leipää ja ruusuja. Vielä nykypäivänäkään kukaan ei elä kukista ja kiitoskorteista, vaan niiden lisäksi tarvitaan oikeudenmukaista toimeentuloa ja elinkelpoinen tulevaisuus.
Naistenpäivän alkuperäisellä sanomalla on yhä väliä: sen sijaan, että tyydyttäisiin kukkiin tai juhlittaisiin niitä, jotka murtavat lasikattoja ja siinä sivussa naisvaltaisten matalapalkka-alojen lakkoja, voitaisiin vaatia myös toisenlaista maailmaa. Naistenpäivä on yhä kaikkien naisten juhla.
lehti 