Vuosi sitten europarlamentissa kuohui. Parlamentin äärioikeisto ja konservatiivien EPP-ryhmä liittoutuivat historiallisella tavalla ja heikensivät esitettyä yritysvastuulainsäädäntöä yhdessä. Esimerkiksi yritysten velvollisuus huolehtia toiminnan vastuullisuudesta rajattiin pääosin suoriin sopimuskumppaneihin ja tytäryhtiöihin, ei koko alihankintaketjuun. Myös ilmastotavoitteita heikennettiin.
Nyt Petteri Orpon hallitus on lähettänyt eduskuntaan kansallisen yritysvastuulain. Lakiesityksen perusteluissa todetaan, että lain noudattamista valvovalle viranomaiselle ei ohjata rahoitusta uuden tehtävän hoitamiseen, kertoo Finnwatch.
– Hallituksen päätös vaikeuttaa lain toimeenpanoa ja on jälleen uusi yritys heikentää yritysvastuun toteutumista, sanoo Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Finér.
Orpon hallituksen päätös jättää lain valvonta ilman riittäviä resursseja uhkaa Finnwatchin mukaan vaarantaa nyt myös direktiiviin perustuvan kansallisen lain toimeenpanon. Lakiesitystä valmistellut työ- ja elinkeinoministeriö oli esittänyt yritysvastuulain valvontaan useita henkilötyövuosia vastaavaa lisäresurssia Lupa- ja valvontavirastolle (LVV).
Hallituksen esityksessä uusia resursseja ei kuitenkaan anneta yhtään. LVV joutuu etsimään resurssit jo olemassa olevan budjettinsa sisällä. LVV:een on kuluvan hallituskauden aikana kohdennettu jo ennestään yli 16 miljoonan euron säästöt.
– Yritysvastuulaissa on kyse täysin uudesta, laajasta ja vaativasta sääntelykokonaisuudesta, joka edellyttää erityisosaamista. Sitä ei voida valvoa muiden töiden ohessa tai ilman erityisosaamista, Finér sanoo.
Finérin mukaan tilanteesta tekee erityisen haastavan se, että LVV:lle on tulossa myös muita uusia vastuita hoidettavakseen. Yhdessä yritysvastuulain kanssa eduskuntaan eteni tällä viikolla myös pakkotyöasetus, jonka kansallinen valvonta on sekin tulossa LVV:n vastuulle. Pakkotyöasetus kieltää pakkotyöllä osittain tai kokonaan valmistettujen tuotteiden asettamisen EU-markkinoille sekä niiden viennin EU:sta. Myöskään pakkotyöasetuksen valvontaan ei anneta lisäresursseja.
Lisää valvontaa ja toimivaltuuksia kaivattaisiin myös muuhun työriiston kitkentään. Tämäkin kuuluu LVV:n tontille.
– Erityisesti ulkomaiseen työvoimaan kohdistuva hyväksikäyttö on jo karannut Suomessa käsistä. Lakien noudattamista on valvottava ja se vaatii resursseja, Finér muistuttaa.






