Elämä autiomaa-alueella ilman vettä on osa perulaisen Ortensia Tseremin, 27, arkea. Hänen täytyy joka viikko ostaa vettä säiliöautoista. Se maksaa noin viittäkymmentä euroa vastaavan summan, joka on iso osa perheen pienistä tuloista.
Tserem kuuluu Koillis-Perun Amazonin sademetsässä elävään alkuperäiskansaan wampeihin. Kolme vuotta sitten hän tuli rannikkokaupunki Ican ulkolaidoille Nuevo Perún monikulttuuriseen siirtokuntaan etsimään parempaa tulevaisuutta. Hänen perheensä on yksi 150:stä, jotka ovat asettuneet tälle autiomaa-alueelle.
– Minulla on kolmevuotias tyttö ja vuoden vanha poikavauva. Kaikkein vaikeinta on varmistaa, että meillä on tarpeeksi vettä heidän hygieniatarpeisiinsa, jotteivät he sairastuisi, Tserem sanoo ja esittelee hökkelissään muovitynnyreitä, joissa säilyttää vettä.
Maatalous vie vedet
Nuevo Perú on vailla vesijohtoa, viemäriä ja sähköä. Sen asukkaat ovat tulleet Perun Andien ylängöiltä ja Amazonin viidakosta päästäkseen hyötymään Ican maataloustuotteiden vientibuumista. Maatalouden vienti kattaa neljä prosenttia Perun bruttokansantuotteesta.
Vientiä varten harjoitettu maatalous vaikeuttaa Ican vesiongelmaa.
– Vuodesta 2000 lähtien Icassa on kärsitty pahenevasta vesipulasta. Maatalousreformin jälkeen kiihtynyt maatalousvienti synnytti suurtiloja, ja niiden tarpeisiin poratut kaivot ovat alentaneet pohjavettä, Icassa asuva insinööri ja vesiresurssiasiantuntija Gustavo Echegaray kertoo.
YK:n mukaan ihminen tarvitsee päivässä 20-50 litraa puhdasta vettä. Echegarayn kaupunginosa saa vesijohtovettä tunnin päivässä. Köyhemmissä kaupunginosissa arkielämän ongelmat ovat paljon pahempia.
Tyhjä lupaus
– Kansainväliset sopimukset ja Perun perustuslaki takaavat oikeuden veteen. Se on vain tyhjä lupaus. Katsokaa nyt, miten elämä ilman vettä vaikuttaa terveyteemme, ruokaamme, ympäristöömme, mielenrauhaamme, Ortensia Tserem sanoo.
Perheen vaatimattoman puutalon käymälä on takapihalla. Päivittäinen suihku on pelkkä unelma.
Tseremin kumppani on päivätyöläinen vientiin omistautuneella suurtilalla.
– Työ vaihtelee sesongin mukaan. Juuri nyt ei ole sadonkorjuuta, joten hän auttaa leikkaamaan mandariinipuita. Työtä on vain muutama tunti päivässä, hän sanoo hiljaa.
Sadonkorjuuaikaan myös Ortensia käy töissä läheisillä suurtiloilla. Muina aikoina hän pitää huolta kodista ja lapsistaan.
Kylpy kerran viikossa
Tseremin naapuri María Huincho, 39, on samantapaisessa tilanteessa. Hän tuli kumppanin ja kolmen pienen lapsen kanssa Andeilta työskentelemään tiloilla, jotka kasvattavat vientiin muun muassa mustikoita, rypäleitä, mandariineja, artisokkaa ja parsaa.
– Olen ollut täällä nyt kolme vuotta, ja vaikeinta on selvitä ilman vettä. Kylven kerran viikossa, sitä useammin se on mahdotonta, Huincho sanoo.
Ica on kautta maailman tunnettu Nazcan linjoista, muinaisista maastokuvioista. Ne tuottanut Nazcan kulttuuri myös rakensi monimutkaisen hydraulisen järjestelmän, johon kuului laaja, hämmästyttävä vesijohtojen verkosto. Onkin ironista, että seutua vaivaa nyt maan ankarin vesipula.
Pohjavesi vähenee
Perun kansallinen strategisen suunnittelun keskus Ceplan ennustaa, että vuoteen 2030 mennessä 58 prosenttia perulaisista elää vesipulan vaivaamilla alueilla. Yksi syistä on veden ylikäyttö, jonka vuoksi pohjavesialtaisiin suodattuu vähemmän vettä kuin niistä nostetaan.
Ican seudulla muutettiin laajat alueet autiomaata maatalousmaaksi poraamalla uusia kaivoja, joiden perustamista ei mitenkään kontrolloitu ennen vuotta 2009. Nykyään uusi kaivoja ei enää saisi kaivaa, mutta kielto ei ole täysin purrut.
– Ican väestö on kasvanut ja samaan aikaan veden määrä on vähentynyt. On alueita, joilla perheet saavat vesijohtovettä tunnin tai kaksi viikossa tai viidentoista päivän välein, Echegaray kertoo.
Veden puutteeseen ei totu
Rosa Huayumbe, 47, syntyi Iquitosin kaupungissa Amazonilla, hänen ystävänsä Alicia Fernández, 30, on Piscon rannikkokaupungista. He tulivat Dos de Mayon kaupunginosaan kahdeksan vuotta sitten, eikä heillä ole koskaan ollut vesijohtovettä kotona.
He elävät jyrkässä rinteessä ja heidän täytyy vetää metrikaupalla vesiletkua, jotta säiliöauto voi toimittaa vettä heidän koteihinsa. He ostavat vettä parin euron arvosta päivittäin.
- Me työskentelemme suurilla tiloilla. Tällä hetkellä töitä on vain miehille. Meillä on paremmin aikaa lapsillemme, mutta ei rahaa. Veden ostamisesta on tullut entistäkin suurempi ongelma, Huayumbe kertoo.
– Veden puute on pahinta. Aurinkoon ja tuulee tottuu, mutta ilman vettä ja puhdistautumismahdollisuutta on hyvin vaikeaa. Me emme lähde täältä, koska meillä ei ole paikkaa, minne mennä. Ainoa toivomme on, että viranomaiset täyttävät lupauksensa ja tuovat meille juomavettä, Fernández sanoo.
lehti 