Vasemmistoliiton kansanedustaja Martti Korhonen kehottaa vasemmistopuolueita ja ammattiyhdistysliikettä tiiviimpään yhteistyöhön eduskuntavaalien lähestyessä.
Koskelankylän Valon 100-vuotisjuhlissa Oulussa lauantaina puhuneen Korhosen mukaan työelämässä ajetaan nyt ennennäkemätöntä kurjistamislinjaa.
– On puhuttu eläkeiän nostamisesta jopa 70 vuoteen. Palkkakehitys laahaa usealla alalla perässä.
Hallitus on Korhosen mukaan jo valinnut puolensa lupaamalla jo hallitusohjelmassa antaa elinkeinoelämälle kaiken sen, mitä nämä vain osaavat pyytää.
– Käytännön politiikka kuluneen kolmen ja puolen vuoden aikana on viimeistään osoittanut tämän suunnan.
Suunnan on käännyttävä
Korhosen mukaan vasemmistopuolueiden ja palkansaajajärjestöjen entistä tiiviimpi yhteistyö on palkansaajien oikeuksien kannalta elintärkeä asia.
– Suunnan on käännyttävä tulevissa vaaleissa, mikäli työelämän ongelmiin halutaan puuttua työntekijälähtöisestä näkökulmasta. Kepin sijasta tarvitaan porkkanoita, kuten parannuksia työhyvinvointiin.
Kynttilää molemmista päistä polttamalla ei Korhosen mukaan saada aikaan muuta kuin sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia ja ennenaikaisia eläkkeelle siirtymisiä.
Tuloksia jo saatu
Korhonen muistutti yhteistyön poikineen hyviä seurauksia tämänkin hallituskauden aikana.
– Esimerkiksi harmaan talouden torjunnassa rivit ovat olleet suorassa ja paine on tuottanut jo tuloksia käännetyn arvonlisäveron muodossa. Jatkossa tarvitaan kuitenkin vieläkin kiinteämpää yhteistyötä.





