Jyväskylän ammattikorkeakoulu on asettanut tavoitteekseen luoda Keski-Suomeen vuoteen 2015 mennessä maan merkittävin bioenergiakeskus, jonka ydintoiminnot sijoittuisivat Saarijärvellä toimivaan Luonnonvarainstituuttiin.
Ammattikorkeakoulun alainen bioenergiakeskus aloitti toimintansa tämän vuoden helmikuussa ja se pyrkii tekemään tiivistä yhteistyötä bioenergia-alalla toimivien yritysten kanssa.
Saarijärvellä sijaitseva Bioenergiakeskus panostaa uusiutuvan energian ja erityisesti bioenergia-alan koulutukseen ja tutkimukseen sekä yrityslähtöiseen kehittämistoimintaan. Keskeisenä tavoitteena on parantaa yritysten kansainvälistä kilpailukykyä sekä lisätä vientiä ja alan työpaikkojen määrää.
Keskuksen painopistealueet ovat biopolttoaineiden laadunhallinta ja logistiikka, polttoteknologia ja päästöjen hallinta sekä bioenergiayrittäjyys ja -liiketoiminta.
– Kehitämme uusia polttoaineita, joita voidaan kuljettaa ja käyttää entistä energiatehokkaammin ja joustavammin. Esimerkiksi suurkaupunkien hiilivoimalat voivat tulevaisuudessa käyttää entistä enemmän uusiutuvia kotimaisia biopolttoaineita, JAMKin teknologiayksikön koulutus- ja T&K -päällikkö Pekka Äänismaa kertoo.
Lähes miljoona euroa testausympäristöön
Yksi Bioenergiakeskuksen merkittävä satsaus on kansainvälisesti korkeatasoisen kattilatestauslaboratorion rakentaminen. Ensi vuoden alussa käyttöön otettava laboratorio mahdollistaa esimerkiksi eurooppalaisen standardin EN-303-5 mukaiset testaukset.
– Laboratorio on maailman mitassa ainutlaatuinen ympäristö, jonka avulla lämmitysjärjestelmiä voidaan kehittää ja testata kontrolloiduissa olosuhteissa. Tämä auttaa vähentämään palamisesta aiheutuvia päästöjä ja tekee lämmityksestä entistäkin ympäristöystävällisempää, Äänismaa iloitsee.
JAMKin Bioenergiakeskuksen tärkeimpiä yhteistyökumppaneita ovat yritysten ohella VTT, Jyväskylän yliopisto sekä Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskus.
Bioenergiakeskus varautuu nestemäisten biopolttoaineiden tutkimus- ja kehittämistyöhön, mikäli tulevaisuudessa Keski-Suomeen sijoittuu nestemäisiä biopolttoaineita valmistava biojalostamo.






