Sanat jotka säilyvät 2
Helsinginkadulla autojen pakoputkista liehuu roikkuu häähuntua käärinliinaa ja Kurvin kulmilla kulkijoiden suista virkkautuu valkeaa pirtaa.
Näin tarina alkaa, Helsingin Kalliosta. Sitä ennen on toki lausuttu kiitokset ja terveiset sioille sovinisteille. Omahyväisille öykkäreille. Pubien kaljamahaisille bulvaaneille. Sultsinakielisille shemeikoille. Ympäri vuoden äpyilijöille. Sonnimaisille machoille…
Sonja O. kävi täällä (WSOY 1981) nosti tekijänsä Anja Kaurasen (nyk. Snellman) puheenaiheeksi, joka saattoi sanoa kuten Waltari: Eräänä aamuna heräsin kuuluisana.
Kauraselle satoi kiitosta ja kritiikkiä, ihailijapostia ja vihakirjeitä, lupauksia rukoilla ruokottoman kirjailijan sielun puolesta.
Sonja O. teki Kaurasesta hetkessä kuuluisan, mutta hän oli ollut kirjallinen vaikuttaja jo ennen teoksen ilmestymistä, muun muassa Nuoren voiman liiton jäsenistä koostuneessa Myrsky-ryhmässä. Esikoisteostaan hän kirjoitti seitsemän vuotta, vei sen kustantajalle kolmeen kertaan.
Kaurasen läpimurtoromaani käänsi sukupuoliroolit päälaelleen ja vääntelee suomen kieltä notkeasti kuin pajunvitsaa. Nuoren naisen matka Kallion työläiskortteleista kulttuurikapakoihin, dorkalan pitkille puunatuille käytäville, yliopiston kuppiloihin ja Leningradin öisille ulitsoille imaisee yhä mukaansa.
Ja yhä nuoret Sonjansa lukeneet tytöt lähettävät kirjailijalle kirjeitä, joissa kertovat haaveistaan ja kokemuksistaan; kyselevät miten tulla kirjailijaksi.
Sonja O. on vahvasti eroottinen kasvutarina. Sonja ottaa ja jättää, kuin jätkä. Ja oppii siinä sivussa kulkemaan läpi ahdistusten ja pelkojen, kohti itseään ja toisia. Romaani on kuvaus sisäisestä ja seksuaalisesta vapautumisesta, miehen ja naisen välisistä suhteista, naisidentiteetin ja naismaailmankuvan etsinnästä.
Minä olin herkänsensuelli Aino-tyyppi. Tai rehevä rönsyilevä turvallinen Äiti maa. Ellen sitten salaperäinen vinohymyinen pieni velho niin kuin Glazunovin Venäläinen kaunotar. Tai sitten olin rämäkkä pikantisti huorahtava Sörkän friidu. Aito. The real thing.
Anja Kauranen on Sonjan tapaan toisen polven evakko ja teos kuvaa myös evakkoperheen elämää sodanjälkeisessä Suomessa. 1970 ja -80-luvun vaihde punk-kulttuureineen sykkii kirjassa vahvana: ilmassa on jotain uutta, uhmakasta.
Mitäkö odotan? En ainakaan aplodeja, ovat romaanin viimeiset lauseet.
Teokselle myönnettiin J.H. Erkon palkinto vuonna 1982 ja se on yhä Suomen eniten myyty esikoisromaani.
Kauranen sai esikoisensa myötä paljon enemmän kuin aplodeja. Enemmän kuin osasi odottaakaan, luulen.
Julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 16.1.2009
uutiskirje 
