Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka perää puolueilta konkreettisia esityksiä köyhyyden poistamiseksi.
– Kansalaiset odottavat puolueilta esityksiä perusturvan, vanhushoivan ja terveydenhuollon parantamiseksi, hän vinkkasi sunnuntaina Helsingissä.
Joka kolmas ongelmissa
– Työttömyys, vanhuus, työkyvyttömyys ja monilapsisuus ovat tipauttaneet pienituloisuuteen ja toimeentulo-ongelmiin jo kolmanneksen väestöstä. Hälytyskellojen pitää soida koko yhteiskunnassa, Puhakka sanoi.
Hän totesi, että porvarihallitus jättää seuraavalle hallitukselle ja eduskunnalle raskaan perinnön.
– Se ei ole kyennyt kääntämään köyhyys- ja hyvinvointierojen kasvua, vaan päinvastoin. Erot syvenevät, hän arvioi ja viittasi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen viime viikolla julkistamaan tutkimukseen.
Puhakka varoittaa valtiovarainministeriön ylivallasta yhteiskunnallisessa keskustelussa.
– Valtiovarainministeriö on syytänyt erilaisia raportteja kuntien- ja valtiontalouden kestävyysvajeesta sekä leikkauslistoista. Tässä keskustelussa unohdetaan huono-osaiset yhteiskunnan marginaaliin oman onnensa nojaan, hän arvioi.
Vasemmistolla on jo lista
Puhakka muistuttaa, että Vasemmistoliitto on esittänyt oman pakettinsa tulo- ja hyvinvointierojen kaventamiseksi.
– Perusturvaa on nostettava 750 euroon, vanhustenhoivasta on säädettävä lailla ja alle 10 000 euron vuositulojen tulee olla verottomia. Veronkevennysten sijaan on laajennettava veropohjaa peruspalvelujen ja perusturvan rahoituksen turvaamiseksi, vaatii Puhakka.