SDP:n veroryhmän puheenjohtaja Jouni Backman vaati heti tiistaina hallitukselta selkeitä kannanottoja Martti Hetemäen verotyöryhmän loppuraportin esityksiin.
– Hallitus ei voi ensin laittaa virkamiehiä eturintamaan ja sitten kieltäytyä kommentoimasta, hän arvioi.
– Verotus on tulevien eduskuntavaalien yksi tärkeimmistä puheenaiheista. Hetemäen työryhmän loppuraportti on hyvä keskustelunavaus.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) kertoi tiistaina, että kokoomus ottaa kantaa raporttiin helmikuussa. Keskustan Mika Lintilä ilmoitti, että keskusta laatii oman esityksensä ennen ensi kevään eduskuntavaaleja.
Veronmaksukyky otettava huomioon
SDP pitää työryhmän esittämää pääomatuloverotuksen korottamista perusteltuna, mutta on huolissaan työryhmän isosta linjasta. Se näyttäisi SDP:n mukaan vievän Suomea yhä pidemmälle tasaverotuksen suuntaan.
Myös yhteisöveron keventämistä puolue vastustaa. Se toteaa lisäksi, että talouden tasapainovaatimukset estävät työryhmän esittämiä mittavia verokevennyksiä.
– SDP haluaa lisätä veronmaksukyvyn huomioimista verotuksessa, Backman toteaa.