Opettajankoulutuksen siirto Hämeenlinnasta Tampereelle on Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Aino-Kaisa Pekosen mukaan vailla perusteita.
Pekosen mielestä Tampereen yliopiston hallinto ei voi sivuuttaa sitä laajaa vastarintaa, jonka lakkauttamissuunnitelma on saanut osakseen.
Siirto Tampereelle lakkauttaisi erinomaisesti toimivan yksikön. Pekonen muistuttaa, että Hämeenlinna on ollut vuodesta toiseen suosituimpien opettajankoulutuslaitosten joukossa hakijamäärien perusteella. Opiskelijat valmistuvat keskimääräistä nopeammin eikä keskeyttämisiä juurikaan ole.
Pekonen viittaa myös laatumittauksiin, joiden mukaan Hämeenlinnan OKL:ssa on onnistuttu kehittämään sellaisia nykyajan opettajuuteen liittyviä taitoja, jotka eivät ole suuren koulutusyksikön ominaisuuksia. Näitä ovat muun muassa pedagoginen vuorovaikutteisuus, varhaiseen puuttumiseen liittyvät puheeksiottamisen taidot, työyhteisötaidot ja juhlakulttuurin siirtäminen.
Tärkeä lähikunnille
Opettajankoulutuslaitoksella on Pekosen mukaan tärkeä anti myös lähimaakuntien kasvatusalan täydennyskouluttajana.
Yksistään Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä oli vuonna 2010 peruskouluja yhteensä 202 ja peruskouluissa oppilaita 38 126. Kasvatustieteellisen yksikön lakkauttamista Hämeenlinnasta ei voi perustella tarpeen puuttumisella.
Aino-Kaisa Pekonen vaatii, että Tampereen yliopiston hallituksella on päätöstä tehdessään kykyä visioida yliopistokehitystä muutenkin kuin yksinkertaisella ”Tapa pieni, mutta toimiva yksikkö” -periaatteella.
– Kasvatustieteellisen yksikön siirtäminen pois Hämeenlinnasta rampauttaisi ison alueen eteläistä Suomea ja olisi takaisku Hämeenlinnan vireälle opiskelukaupunki-imagolle ja samalla elinkeinoelämälle, Pekonen sanoo ja toivoo, että vuonna 2019 hämäläiset voivat juhlia satavuotista opettajien koulutusta Hämeenlinnassa.