Espanjalaisyritysten Keski-Amerikassa harjoittama tonnikalan pyynti ja jättikatkarapujen massiiviset vesiviljelyhankkeet vaarantavat paikallisten kalastajien toimeentulon.
Kalastaja Eduardo Rivas irrottaa saalista verkoista El Majahualin rannalla La Libertadin kunnassa, eteläisessä El Salvadorissa. Välillä hän poseeraa ohi kulkeville turisteille, jotka ottavat kuvia Rivasista ja 40-kiloisesta ahvenlajeihin kuuluvasta boca coloradasta.
Sadekauden alun kova aallokko vaikeuttaa kalastusveneiden pääsyä Tyynellemerelle, joten veneen pohjalta löytyy jättiahvenen lisäksi rannikkovesistä pyydettyä tyynenmerensilliä. Elsalvadorilaiskalastajien tyypillinen saalis on ollut edellä mainittujen lisäksi ahvenlajeihin kuuluva dorado. Rivas kertoo syvissä vesissä viihtyvän doradon pyydystämisen olleen aina haastavaa. Nyt se on kuitenkin vaikeutunut entisestään.
– Dorado on avomeren kala. Nykyään se on harvinainen saalis ja sen kalastaminen vaatii isomman veneen, kaksi moottoria ja erilaisen verkon, 21-vuotias Rivas selittää.
Espanja on kalamarkkinoiden kuningas
Espanjassa vuonna 2022 laadittu raportti kalastusyritysten vaikutuksesta Keski-Amerikassa kertoo, että osasyy doradon katoamiseen on Tyynellemerelle ulottuva tonnikalan pyynti.
Espanjassa syödään enemmän kalaa kuin missään muualla Euroopassa. Vaikka maassa on omaakin kalataloutta, ei se yksin riitä kattamaan massiivista kulutusta. Espanjalaisalukset ovatkin tuttu näky Tyynenmeren lisäksi muun muassa Länsi-Afrikan edustalla.
Kansallisten markkinoiden lisäksi Espanja vie pyytämäänsä, käsittelemäänsä ja pakkaamaansa kalaa ympäri maailmaa, myös suomalaisiin marketteihin. Yksi Suomessa myytävistä tuotemerkeistä on Calvo. Samainen yhtiö hallitsee tonnikalan pyyntiä El Salvadorissa.
El Salvador ja muut Keski-Amerikan maat eivät ole kehittäneet omaa tonnikalateollisuutta. Sen sijaan ne ovat avanneet ovensa Calvon tapaisten kansainvälisten yhtiöiden investoinneille. Yhtiöt ostavat El Salvadorista, Nicaraguasta ja Guatemalasta säilyketehtaita tai perustavat sellaisia, ja niiden alukset purjehtivat näiden maiden lippujen alla.
Raportin mukaan erityisesti juuri näissä maissa toimivat espanjalaisyritykset hyväksikäyttävät alueiden ekosysteemejä ja työvoimaa viedäkseen tuotteet sitten tuottoisimmille kulutusalueille.
Oheissaaliin vaikutukset
Miten avomerellä seilaavat alukset sitten vaikuttavat rannikon kalastajaperheiden saaliin hupenemiseen? Kalakantojen vähenemiseen liittyy olennaisesti oheissaalis, joka on usein jopa varsinaista saalista suurempi. Tonnikalaverkkoihin jää valtava määrä lajeja, jotka ovat suuryhtiöille arvottomia, joten ne kipataan takaisin mereen.
– Vaikka kalastus tapahtuu 200 merimailin päässä rannikolta, oheissaaliiksi jäävät rannikon pienkalastajien hyödyntämät lajit, kuten dorado, sanoo meribiologi Francisco Chicas.
Chicas muistuttaa kuitenkin, että doradoparvien ja muiden lajien vähenemiseen rannikkoalueella vaikuttavat useat tekijät, kuten veden lämpötilan nousu, mutta myös tonnikalan pyynnillä voi olla merkitystä.
Raportin mukaan oheissaaliina on yli 80 lajia, mukaan lukien joitain uhanalaisia delfiinilajeja.
Chicas vahvistaa, että oheissaaliiksi jää muun muassa merikilpikonnia, haita ja luukaloja – samoja lajeja, joita nähdään ja pyydetään rannikkoalueella. Hänen mukaansa tonnikalateollisuutta ei voi kuitenkaan suoraan syyttää paikallisten kalastajien ahdingosta.
– Teollinen kalastus ei pyydä oheissaaliina kaikkia paikallisten pyytämiä lajeja, joten ei voida suoraan sanoa, että se kilpailisi rannikkoalueiden resurssien kanssa.
Kalastusta pitää valvoa
Guatemalalaisen Fundación para el Desarrollo y la Conservación -säätiön meri- ja rannikkoasioiden neuvonantaja Manuel Ixquiac sanoo, että tonnikalan kalastus on melko kestävää, koska käytössä on Safe Dolphin-ohjelman kaltaisia mekanismeja, jotka varmistavat, ettei delfiinejä pyydystetä kalastuksen aikana.
Ixquiacin mukaan kalastusta on kuitenkin valvottava tarkasti. Esimerkiksi kiinalaisaluksilta on tiedossa tapauksia, joissa oheissaaliina saatujen uhanalaisten haiden eviä on leikattu ja kaupattu systemaattisesti.
Keski-Amerikassa tonnikalan kalastusta valvoo Itäisen Tyynenmeren tonnikalakomissio (IATTC). Siihen kuuluvat valtiot, joiden lipun alla alueen tonnikala-alukset purjehtivat, sekä kansalliset ja kansainväliset konsortiot, jotka pyrkivät kestävään kalastukseen. IATTC vaatii, että suurilla aluksilla on vähintään yksi tarkkailija. He ovat yleensä meribiologeja, jotka tarkistavat saaliin määrän, kalastusmenetelmät ja oheissaaliit.
Ongelmana on tonnikala-alusten tekemän seurannan luotettavuus. Ixquiacin mukaan paikallisia tarkkailijoita on hyvin vähän, jos ollenkaan. Esimerkiksi Guatemalasta tarkkailijoita ei ole.
On epäselvää, hallitseeko komissiota tonnikalateollisuus ja ajaako se valtion ja sen asukkaiden sijaan yrityssektorin etuja, koska tarkkailija työskentelee yhtiön omistamalla aluksella ja on aluksen kapteenin määräysvallassa.
Meribiologi Francisco Chicas on samoilla linjoilla.
– Valtion läsnäolo IATTC:ssä on mielestäni hyvin heikko. Aluksella oleva biologi kyllä tekee seurantaa, mutta hänen riippumattomuutensa on mielestäni vähäinen, Chicas sanoo.
Katkaravunviljely estää paikallisten pääsyn rannikolle
Tonnikalateollisuuden lisäksi paikallisten kalastajien elinkeinoja haittaavat kansainvälisten yhtiöiden omistamat katkarapuviljelmät. Myös jättikatkarapujen viljely on tytäryhtiöiden kautta laajasti espanjalaisten hallussa. Nueva Pescanovan tytäryhtiöt kasvattavat jättikatkarapuja Guatemalassa ja Nicaraguassa, jossa sillä on vesiviljelyalaa yhteensä 4 500 hehtaaria Tyynenmeren rannikolla.
Rannikkoseutujen laajat katkarapuviljelmät vaikeuttavat paikallisyhteisöjen pääsyä rannikolle, jota ne ovat käyttäneet perinteisesti veneilyyn. Yhteisöjen tulot ja ruokavalio ovat riippuvaisia pienimuotoisesta kalastuksesta sekä simpukoiden ja äyriäisten keräämisestä mangrovealueilla.
Raportti myös huomauttaa, että laajat katkarapujen viljelyalueet ovat edistäneet rannikon ekosysteemien, kuten mangrovealueiden, tuhoutumista. Mangrovemetsät ovat yksi biodiversiteetiltään rikkaimmista ekosysteemeistä. Kahden viime vuosikymmenen aikana yli 35 prosenttia maailman mangrovealueista on hävinnyt. Joillakin alueilla tämä luku nousee jopa 70 prosenttiin.
lehti 