Kaksitoistavuotias syyrialainen Walid Al-Hussein on luopunut unelmastaan tulla asianajajaksi. Hän on perheineen joutunut lähtemään kotikaupungistaan Kafranbelistä maansisäiseksi pakolaiseksi Pohjois-Syyrian Idlibiin lähelle Turkin rajaa.
– Koulun etäisyys kodistamme pakolaisleirissä sai minut jättämään koulun ja luopumaan omasta ja äitini unelmasta, että valmistuisin sorrettujen oikeuksia puolustavaksi asianajaksi, Al-Hussein sanoo. Hänellä on tuhansia kohtalotovereita.
Pakolaisleireissä ei ole kouluja
Humanitaarisista kriiseistä raportoivan ReliefWebin mukaan Luoteis-Syyriassa on tällä hetkellä 3,4 miljoonaa maansisäistä pakolaista. Viime vuonna luku oli 2,9 miljoonaa.
Heistä noin kaksi miljoonaa elää teltoissa ylikansoitetuissa leireissä, joilta puuttuvat peruspalvelut ja -tarvikkeet. Leireissä ei ole kouluja, mikä on johtanut lasten koulunkäynnin keskeytymiseen sekä lapsityön ja lapsiavioliittojen lisääntymiseen. ReliefWeb arvioi, että pakolaislapsista 89 prosenttia on suojelun tarpeessa.
– Olen vaihtanut kirjani ja kynäni rakennustyökaluihin ja mennyt rakennustyömaalle isäni avuksi, Al-Hussein kertoo.
Koulun ja leirin välisen etäisyyden lisäksi ratkaisussa painoivat perheen köyhyys ja poikkeusolojen korkea hintataso.
Ongelmana etäisyys
Kolmetoistavuotias Salwa Al-Matar on myös joutunut keskeyttämään koulunkäyntinsä suurten etäisyyksien ja matkan vaarojen vuoksi.
– Olin erinomainen oppilas, mutta pakoon lähdettyämme isäni on estänyt minua käymästä koulussa, joka on kaukana asuinpaikastamme. Hänen mielestään koulumatka ei ole turvallinen, Al-Matar suree.
Al-Matar lisää, ettei hänen isänsä myöskään usko, että tyttöjä kannattaa kouluttaa. Jokainen tyttö lopulta jättää vanhempiensa talon ja alkaa huolehtia aviomiehensä talosta ja lapsista. On aviomiehen vastuulla tyydyttää tytön tarpeet.
Fatima Al-Youssef, 33, on neljän lapsen äiti. Hän päätti lähettää lapsensa kouluihin toiselle seudulle.
– Ratkaisu ei ollut helppo, mutta päätin, ettei etäisyys saa estää lapsiani jatkamasta koulunkäyntiään.
Koulunkäynnistä vieraalla paikkakunnalla tulee perheelle ylimääräisiä kuluja, joiden lisäksi lasten isä on joutunut omalla kustannuksellaan hankkimaan lapsille kirjoja, vihkoja ja kyniä. Koulussa on ankara pula kaikesta, jopa tuoleista.
Puiden alla ja teltassa
Joissain leireissä on kuitenkin omaehtoisesti järjestetty lapsille edes jonkinlainen mahdollisuus koulunkäyntiin. Opettaja Samah Al-Ali, 31, on ilmoittautunut vapaaehtoiseksi opettamaan leirinsä lapsia. Koulurakennusta ei ole, mutta hän on päättänyt varmistaa, että lapset pääsevät silti kouluun.
– Luku- ja kirjoitustaidottomien lasten tilanne teki minut surulliseksi. Opetussektori on leireissä täysin laiminlyöty. Jos emme opeta lapsille kirjaimia ja numeroita, meillä on pian käsissämme täysin tietämätön sukupolvi. Siksi opetan lapsia ilman palkkaa. Opetan heitä puiden alla tai joskus teltassani, jotta he voivat ottaa ensiaskeleensa opin tiellä, Al-Ali kertoo.
Al-Ali huomauttaa, ettei hänen koulussaan ole tuoleja, pulpetteja tai liitutaulua. Siellä ei ole myöskään kirjoitusvälineitä, muistivihkoja tai kirjoja. Talvisin on kylmä, sillä lämmitystä ei ole.
Koulu linnoituksessa
Syyrian pohjoisosien muinaiset linnoitukset eivät enää ole matkakohteita, mutta jotkut niistä on otettu uuteen käyttöön epävirallisina kouluina.
Opettaja Najla Maamar, 40, muutti kotinsa lähellä sijaitsevan muinaisen linnoituksen kouluksi yksinkertaisin keinoin. Hän peitti arkeologisen kohteen kiviseinät verhoilla ja rakensi huoneelle muovipeitteisen katon, toi sinne tuoleja ja kirjoitustaulun.
– Köyhyys ja korkeat talonvuokrat tekivät mahdottomaksi vuokrata lasten opetukseen varustetun tilan, joten sijoitin linnoitukseen ja varustin sen hyvin alhaisin kustannuksin. Vapaaehtoisopettajien avulla olen antanut koulunkäyntinsä lopettaneille oppilaille tukiopetusta, jotta he voivat uudelleen aloittaa koulussa käymisen, Maamar selittää.
Toivon säde
Opettaja Nahla Halak, 25, opettaa vapaaehtoisena linnoituskoulussa.
– Koulusta pois jääneet lapset ovat katastrofaalista todellisuutta. Heitä odottaa tuntematon tulevaisuus vailla mitään edellytyksiä kohdata elämän haasteita tai kykyä osallistua kotimaansa rakentamiseen ja sodan tuhojen korjaamiseen, Halak sanoo.
Koulut tarjoavat vaikeissakin olosuhteissa lapsille hetken normaalia elämää. Halak valittaa sodan heikentäneen Idlibin koulutustilannetta. Useimmat alueen koulut ovat joko ylikansoitettuja tai romahduksen partaalla, niissä ei ole opetusvälineitä, vettä, sähköä, ilmastointia tai mitään muitakaan peruspalveluita. Ne eivät kykene tarjoamaan koululaisille vakaata ja turvallista oppimisympäristöä. Pulaa on myös opettajista.
Opillisen linnoituksen idea teki vaikutuksen 40-vuotiaaseen Farida Al-Tahaan, joka elää aviomiehensä ja kolmen lapsensa kanssa Deir Hassan -leirillä.
– Lapseni eivät käyneet koulua, koska lähistöllä ei ollut kouluja eikä ollut mahdollista järjestää kuljetusta kauemmas. Tämä koulu on toivon säde lapsilleni ja muille leirin lapsille. Täällä he voivat oppia lukemaan ja kirjoittamaan, Al-Taha sanoo.
lehti 