Kenellekään vähänkään politiikkaa seuraavalle ei ole jäänyt epäselväksi, että perussuomalaisten puheenjohtajalla Riikka Purralla on yksi missio ylitse muiden: maahanmuuton ja maahanmuuttajien vastustaminen. Eikä sekään, että Purra on kannassaan suorastaan fanaattinen. Mutta että näin fanaattinen. Koko kuva aukeaa vasta hänen omista kirjoituksistaan ja puheistaan, kun niitä on koottu yhteen ja analysoitu epävirallisessa elämäkerrassa Riikka Purra – Suomen rautarouva. Se yllättää kokeneenkin politiikan tarkkailijan.
Iltalehden toimittajien Onni Karin ja Lauri Nurmen kirja pohjautuu Purran eri tiedotusvälineille antamiin haastatteluihin, hänen kirjoituksiinsa omassa blogissaan ja ennen kaikkea oppimestari Jussi Halla-ahon Scriptassa sekä puheisiin, joita hän vyörytti varsinkin viime kaudella ensimmäisen kauden kansanedustajana. Purraa itseään ei ole kirjaan haastateltu eikä ilmeisesti hänen lähipiiriäänkään.
Suomen rautarouva ei ole samanlainen tärsky kuin Nurmen kirjoittama Halla-ahon epävirallinen elämäkerta, joka ilmestyi vuonna 2020. Se kertoi aivan uusia puolia kannattajiensa Mestariksi kutsumasta entisestä kirkkoslaavin tutkijasta, josta tuli maahanmuuttovastaisen liikkeen kulttihahmo. Kirja sisälsi myös uutisia, kuten sen, että Halla-aho teki poliittisen nousunsa käytännössä veronmaksajien rahoilla.
Purra-elämäkerta vahvistaa sitä, mitä on tiedetty muutenkin, mutta jättää myös vastaamatta keskeisiin kysymyksiin. Niistä tärkein on, miksi ympäristönsuojelusta kiinnostunut ja vihreitä, ja jopa vasemmistoliittoa, äänestänyt nuori nainen imeytyi parikymmentä vuotta sitten nuivaksi kutsuttuun liikehdintään, jonka keskeinen ajatus oli se, että maahanmuutto tuhoaa länsimaiset yhteiskunnat.
Tuliko herätys vain Halla-ahon Scriptaa lukemalla vuoden 2006 paikkeilla ja siitä alkaen? Vaikuttivatko siihen jotkut huonot kokemukset maahanmuuttajista? Purran omissa kertomuksissa mitään järisyttävää ei ole, mutta samassa hampurilaisravintolassa aterioinut somaliperhe ärsytti nuorta perheenäitiä.
Purra itse alkoi kirjoittaa Scriptaan vuonna 2008 nimimerkillä riikka. Nämä kirjoitukset hän löysi edestään kesällä 2023, kun ne kaivettiin esiin Petteri Orpon hallituksen nimityksen jälkeen. Pakon edessä Purra joutui pahoittelemaan kirjoituksiaan, mutta aitoa katumus ei ollut.
Purra omaksui uuden aatteen käännynnäisen palolla. Tammikuussa 2008 hän kirjoitti olevansa ”niin täynnä silkkaa vihaa ja raivoa, että meinaan sulaa tuolilleni”. Syynä olivat islam ja monikulttuurisuutta ylistävä ideologia. Raivoa ja vitutusta hän on kokenut sen jälkeen kerta toisensa jälkeen, mutta joutuu nyt ministerinä esiintymään peitellymmin, onhan Orpon hallitus julistanut nollatoleranssia rasismille. Muita perussuomalaisia se ei ole pahemmin hillinnyt.
Uskon vahvistusta Purra sai Suomen Sisun Keskiviikkokerhosta, jossa kävi jonkin verran, mutta ei ollut mitenkään näkyvä hahmo. Siellä alkoi kuitenkin muodostua myöhempi perussuomalaisten pyhä perhe, johon Halla-ahon ja Purran lisäksi kuuluu puolueen varapuheenjohtaja ja Purraakin tiukempi yhden asian mies Simo Grönroos.
Maahanmuutto on Purralle kohtalonkysymys, eikä hän erottele humanitaarista ja työperäistä maahanmuuttoa. Kaikki on samaa islamia, joka lisää epätasa-arvoa ja tuo uskonsodat Eurooppaan. Työperäiset maahanmuuttajat hän leimaa parhaimmillaan pizzanpaistajiksi ja kebabintekijöiksi, mutta yleensä maahanmuuttajat ovat Purran maailmassa rikollisia ja kuluerä.
Purran maailmankuva on täysin dystooppinen. Hän ei esitä positiivisia ratkaisuja, koska uhkakuvat vaanivat kaikkialla. Ruotsi on jo menetetty ja Suomessa käsillä ovat viimeiset hetket, hän maalaili vuonna 2022. Neljä vuotta myöhemmin voi kysyä, miksi ”menetetty” Ruotsi menestyy ja sen julkinen talous on erinomaisessa kunnossa, mutta Suomi taantuu, vaikka perussuomalaista maahanmuuttopolitiikkaa on pantu toimeen kokoomuksen ja RKP:n myötävaikutuksella kohta kolme vuotta.
Maahanmuuttopolitiikkaa on tällä vaalikaudella kiristetty merkittävästi. Kirjan kirjoittajat eivät usko, että se riittää perussuomalaisille. Maalitolpat siirtyvät sitä mukaa, kun kiristyksiä saadaan aikaan.
”Maahanmuuton vastustaminen voi muuttua jo maassa olevien karkottamisen kannattamiseksi”, Kari ja Nurmi kirjoittavat.
Esimerkiksi tästä he nostavat esiin kansanedustaja Onni Rostilan Donald Trumpia viime syksynä kehuvan tiedotteen. Sen mukaan Trumpilla on tiukka mutta perusteltu linja, kun hän haluaa paitsi lopettaa maahanmuuton kehitysmaista myös karkottaa ulkomaalaiset, jotka ovat taloudellinen taakka, turvallisuusriski tai sopeutumattomia länsimaihin.
Viime vuonna perussuomalaiset järjestivät kaksi isoa rasismikohua, joiden jälkeen sorvattiin uusia pelisääntöjä hallitukselle ja vakuutettiin nollatoleranssia. Silti kansanedustaja ja ministeriksi palannut Wille Rydman maalaili ennen joulua maahanmuuton romahduttavan eurooppalaiset yhteiskunnat, ja kirjoitti valloittajakansoista, joiden edustajat hakkaavat, ryöstävät ja raiskaavat eurooppalaiset nuoret.
Rydmanin kirjoitus jäi julkisuudelta huomaamatta tai siitä ei yksinkertaisesti viitsitty kirjoittaa, koska näitä tulee jatkuvasti. X:ssä se yli 2000 tykkäystä.
Riikka Purra on uransa huipulla nyt, kun eduskuntavaaleihin on vuosi aikaa. Virallisesti hän sanoo pyrkivänsä seuraavan hallituksen pääministeriksi, mutta todellisuudessa kyse on siitä, kuinka suuren vaalitappion perussuomalaiset kokee huhtikuussa 2027 ja onko tulisielulla kiinnostusta kaiken jälkeen oppositiopolitiikan ankeaan arkeen. Ylen maaliskuun gallupissa keskusta meni perussuomalaisten ohi. Eväät oppositiopolitiikkaan ovat muun kuin maahanmuuton osalta ensi kaudella vähissä, koska perussuomalaiset on mukana samassa velkajarrussa kuin kaikki muutkin vasemmistoliittoa lukuun ottamatta.
Omiensa keskuudessa Purra nauttii suurta arvostusta. On kuljettu pitkä matka siitä, kun halla-aholainen liike alkoi nähdä Timo Soinin perussuomalaiset poliittisen vaikuttamisen kasvualustanaan, mutta Purra ei innostunut. Häntä ärsyttivät puolueen junttimaisuus sekä puolueen kojuilla päivystäneet vanhat ylipainoiset duunaripunaniskat.
Purrasta muodostuu kirjassa ristiriitainen kuva. Hän on puolueensa kanssa tehnyt rasismista menestyvän opinkappaleen, jolla oltiin hilkulla nousta viime vaaleissa Suomen suurimmaksi puolueeksi. Menestystä oman agendan levittämisessä tuli näinkin.
Scriptan piiriin tullutta nuorta riikkaa julkinen rasistinen kuvasto kuitenkin kavahdutti.
Kiistämättä älykkäänä ihmisenä hän on onnistunut antamaan rasismille salonkikelpoisemman ilmiasun kuin valtaosa Halla-ahon alkuperäisistä seuraajista. Perussuomalaiset on kuitenkin sellainen kirppulauma, että edes puolueen arvostettu puheenjohtaja ei saa pidettyä sitä kokonaan kurissa.
Onni Kari & Lauri Nurmi: Riikka Purra – Suomen rautarouva. 320 sivua, Into 2026.
uutiskirje 
