Palvelusetelikokeilua koskeva esitys siirrettiin pöydälle Tampereen kaupunginhallituksen kokouksessa tiistaina.
Vasemmistoliiton Mikko Aaltonen esitti, että päivystyspalveluissa ei tule ottaa käyttöön valtuustoaloitteessa esitettyä palveluseteliä. Häntä kannatti Pekka Salmi (sd.)
Lopulta esittelijä veti asian pois esityslistalta lisäselvitysten hankkimiseksi, koska sosiaali- ja terveysministeriön mukaan palveluseteli ei sovellu käytettäväksi kiireelliseen hoitoon.
Palvelusetelikokeilun käynnistämistä koskevan esityksen takana ovat valtuutetut Vesa Eskola (vihr) ja Marco Roth (krist) sekä yhdeksän muuta valtuutettua. Tietyillä terveysasemilla toteutetulla kokeilulla olisi heidän mukaansa tarkoitus turvata päivystyspotilaiden palvelut.
Aaltosen mukaan palvelusetelin käyttöön ottaminen aloitteessa esitetyllä tavalla johtaisi siihen, että ihmiset saisivat eriarvoisia palveluita varallisuutensa perusteella.
Palvelusetelin sijaan omalääkäripalveluita tulee Aaltosen mukaan kehittää siten, että palvelut vastaavat tarpeita.
– Päivystyspalveluja Acutassa tulee myös kehittää niin, että liian pitkiltä odotusajoilta vältytään ja että potilaat kokevat saavansa ihmisarvoista kohtelua, Aaltonen sanoo.
Kaupunginhallitus käsitteli myös Pirkanmaan sairaanhoitopiirin psykiatrian tulevaisuus -raporttia ja siihen liittyvää Kaivannon sairaalan kohtaloa. Päätöstä asiasta ei kuitenkaan vielä syntynyt vaan asia jätettiin yksimielisesti pöydälle.