Pintaa syvemmältä
Ahneus on Yhdysvalloissa kuolemansynneistä suosituin, viime aikojen keskusteluista päätellen. Sillä on selitetty finanssialan kohtalokkaat erehdykset, jotka nyt ovat vieneet maailman laman partaalle. Kieltämättä ahneus, tai nykyaikaisemmin rahanhimo, on näytellyt keskeistä osaa tässä kriisissä.
Sen näkee ehkä parhaiten tämän hetken köydenvedossa Washingtonin poliittisten päättäjien ja pankkiirien välillä. Presidentti Barack Obama on ilmaissut raivonsa kriisin pääsyyllisten palkitsemisesta, valtion rahoilla, ja kongressissa republikaanitkin, jotka tähän asti ovat vastustaneet Obaman kaikkia toimia kriisin rajoittamiseksi, haukkuvat finanssijohtajia pystyyn. Tavallinen kansakin on niin kiihtynyt, että pankkimiehet pelkäävät turvallisuutensa puolesta.
Käynnissä oleva raju taistelu tosin näyttää päättyvän pankkimiesten voittoon, kansan ja sen edustajien tappioon.
Kyseessä on maailman tähän asti suurimman vakuutusyhtiön AIG:n Financial Products -yksiköstä, jota voi pitää kriisin varsinaisena sylttytehtaana.
AIG (American International Group) on, juuri tämän yksikön toiminnasta johtuvien tappioiden vuoksi, joutunut pyytämään valtiolta niin paljon apua, että valtio tällä hetkellä omistaa 80 prosenttia siitä. Tästä huolimatta viime päivinä on mennyt maksuun lisäpalkkioita vuodesta 2008 yksikön työntekijöille yhteensä 165 miljoonan dollarin edestä.
Koska viime vuoden tulos oli katastrofi, ja koska yksikön tuotteet ovat myrkyttäneet rahoitusmaailman, tällainen palkitseminen on herättänyt vastalauseiden myrskyn. Jopa yhtymän uusi, dollarin vuosipalkalla toimiva johtaja Edward Liddy myönsi kongressissa keskiviikkona, että tällaisten palkkioiden maksaminen on mautonta. Ne perustuvat kuitenkin vuosi sitten tehtyyn sopimukseen, jonka purkaminen katsotaan mahdottomaksi.
Yhtymän päästämistä konkurssiin on samoin pidetty mahdottomana, koska tällä olisi pahoja kansainvälisiä vaikutuksia.
AIG on perustettu Shanghaissa vuonna 1919 ja sillä on toimintaa 130 maassa, varsinkin Aasiassa. Varsinaisessa vakuutustoiminnassa ei ole kuitenkaan ollut ongelmia – se on keskittynyt Financial Products-yksikön toimintaan ja konkurssi olisi heiluttanut sen luomia johdannaisia hallussa pitäviä suuria amerikkalaisia ja eurooppalaisia pankkeja.
Financial Products-yksikkö syntyi vuonna1987. Roskalainoistaan tunnetun Drexel Burnham Lambert-yhtiön kolme nuorta meklaria halusi Howard Sosinin johdolla vaihtaa vielä tuottavampaan työhön. Silloisella työpaikallaan he möivät korkoinstrumentteja, jotka suojasivat asiakkaita korkomuutoksilta pari vuotta eteenpäin.
Nyt he halusivat kehittää instrumentteja, jotka takaisivat voittomarginaaleja usean kymmenen vuoden sopimuksiin. Tämä edellytti tarkempia matemaattisia kaavoja, mutta myös toimimista parhaan luottoluokituksen omaavan yhtiön piirissä, koska sen korkokustannukset olisivat alimmat mahdolliset.
AIG oli yksi näistä hyvin harvoista AAA-luokituksen omaavista yhtiöistä ja tämä kolmikko onnistui tekemään sopimuksen yhtymän pääjohtajan Maurice Greenbergin kanssa uudesta yksiköstä, joka toimisi hyvin itsenäisesti, mutta hyödyntäisi emon luottoluokitusta.
Jo tässä vaiheessa tapahtui ensimmäinen harhautus: Vakuutusyhtiön edellytetään keräävän tarpeeksi isot vararahastot voidakseen vastata sitoumuksistaan ja luokitus perustuu siihen. Financial Products -yksikön toiminnasta syntyviä vastuita varten ei perustettu erikseen vararahastoja – katsottiin, että toiminta oli käytännöllisesti katsoen riskitöntä.
Näin ehkä alussa olikin. Kehitettiin kuitenkin uusia tuotteita ja vuonna 1998 ryhdyttiin myymään eräänlaisia luottovakuutuksia nimellä credit default swap (CDS). Pitkäaikaiseen tilastoaineistoon perustuen katsottiin, että riski luoton maksamatta jäämisestä olisi vain 0,15 prosenttia.
Hyvin meni alussa, mutta vuoden 2007 tienoilla maksamatta jääneiden asuntolainojen osuus vakuutettujen lainojen joukosta oli jo kasvanut huolestuttavan suureksi. AIG:n vararahastot alkoivat sulaa ja yhtiön luottoluokitus laski, mikä nopeutti sulamista.
AIG Financial Products oli erilaisten rahoitusinstrumenttien kehittämisen kärjessä ja pitkälti vastuussa paitsi oman yhtiön turmiosta myös yleisestä kriisistä. Olisi kuvitellut, että yksikön meklarit olisivat häpeissään kieltäytyneet viime vuoden palkkiostaan, joka aika monen kohdalla ylitti miljoonan dollarin rajan. Mutta ei. Raha on raha, ja sitä on saatava, jos kerran on sopimus asiasta.
Yhtiön nykyjohto on tarkistuttanut sopimuksen, ja lakimiesten mukaan se on sitova. Sitä paitsi sanotaan, että CDS- ja muut sopimukset ovat niin monimutkaisia, että ainoastaan niitä laatineet pystyvät ymmärtämään niitä ja purkamaan ne mahdollisimmin vähin vaurioin. Olisiko tämä monimutkaisuus osittain tarkoituksellista oman aseman turvaamista?
Saavutettujen etujen säilyminen on ollut tälle väelle niin tärkeää, että raha painaa enemmän kuin kansan tuomio. Palkkioiden saajien nimiä yritetään pitää salassa heidän turvallisuutensa vuoksi ja yksikön pääkonttorin ympärille on asetettu turvallisuusmiehiä.
Löytyy näitä rahaansa rakastuneita muuallakin.
Royal Bank of Scotlandin pääjohtaja Fred Goodwin oli kasvattanut pankkiaan uhkarohkeasti ja joutui viime syksynä jättämään paikkansa, kun valtio pelasti pankin vararikon partaalta. Hän neuvotteli kuitenkin itselleen sopimuksen 700 000 punnan suuruisesta vuosieläkkeestä ja on jopa nostanut ennakkoa lähes kolme miljoonaa puntaa, vieläpä verottomasti. Kun Iso-Britannian hallitus sai tietää tästä se raivostui, kuten Obama, ja yritti saada jotain tolkkua sopimukseen. Goodwin ei kuitenkaan ole suostunut mihinkään muutoksiin.
Eräs lehtimies kuvasi äskettäin keskustelujaan Goodwinin entisten alaisten kanssa. Näiden mukaan Goodwin oli borderline- eli rajatilapsykopaatti. Hän harjoitti henkilökulttia, jonka vuoksi kaikki alaiset kulkivat selkä kumarassa. Tällä asenteella tuntuu pääsevän pitkälle ja sillä pystyy puolustamaan rahojaan muuta maailmaa vastaan.
Ikävä jos Obama melkein ensi töikseen kärsii tappion tällaista porukkaa vastaan. Ei kuitenkaan yllätä täysin, jos Wall Streetin porukka lyö Valkoisen talon ja Capitolin yhdistyneen joukkueen.
uutiskirje 