Subash Tamang oli vaimonsa, veljensä, kälynsä ja kahden muun perheenjäsenensä kanssa nostamassa hiekkaa Trishuli-joen rannalla, kun hän huomasi valtavan vesimassan syöksyvän alas joen yläjuoksulta.
Ensimmäisenä hän ajatteli, että Trishulin vesivoimalan pato oli murtunut.
Perhe jätti kaiken ja lähti juoksemaan. Pian Tamang näki valtavien vesimassojen tulvivan myös toisesta suunnasta. Niiden mukana vyöryi paksua mustaa mutaa.
– Se näytti hirviöltä, joka tuli meitä kohti. En ymmärtänyt, mitä tapahtui.
Tamang piti vaimoaan kädestä heidän yrittäessään päästä kohti rinnettä. Sitten tulva tempaisi hänet mukaansa ja kuljetti lähes 500 metriä alavirtaan. Hän näki veden vievän vaimon ja muut perheenjäsenet.
Armeijan helikopteri pelasti Tamangin ja vei hänet Kathmanduun Trauma Center -sairaalaan, jossa hänen jalan todettiin murtuneen.
– Kylämme on raunioina. En tiedä, minne menen sairaalasta päästyäni.
Elokuun 26. päivän tulva on yksi Nepalin nykyhistorian pahimmista luonnonkatastrofeista. Hallituksen viimeisimpien tietojen mukaan 1 114 ihmistä on kuollut ja 3 996 on edelleen kateissa.
Kadonneiden joukossa on Nepalin hinduja, jotka olivat matkalla pyhiinvaellukselle Tiibetin Kailash Mansarovariin, sekä turisteja ainakin 39 maasta. Tulvavesien kuljettamia ruumiita on löydetty ainakin kahdeksasta eri piirikunnasta./
– Tämä on yksi Nepalin nykyhistorian tappavimmista katastrofeista. Emme ole koskaan aiemmin kohdanneet näin tuhoisaa ja laajalle levinnyttä tulvaa, katastrofiriskeistä vastaavan viraston toiminnanjohtaja Dharmaraj Upreti sanoo.
Jäätikkö ja vuori romahtivat
Kathmandun yliopiston professori Rijan Bhakta Kayasthan mukaan katastrofi sai alkunsa Nepalin ja Tiibetin rajan tuntumassa, kun valtava määrä jäätä ja kalliota irtosi Lhande-joen yläpuolisilta vuorilta.
Aluksi katastrofin arveltiin johtuneen jäätikköjärven purkautumisesta. Satelliittikuvat muuttivat kuitenkin käsitystä tapahtumista.
Kayasthan mukaan suuri pala jäätikköä irtosi ja syöksyi alaspäin. Sen alla oli maa-aineksen peittämää jäätikköä, jossa jää ja sora sekoittuvat toisiinsa. Romahtava jää- ja kalliomassa keräsi jyrkässä maastossa mukaansa lisää maa-ainesta ja päätyi Lhande-jokeen.
Vyöry tukki joen ainakin väliaikaisesti, jolloin sen taakse alkoi kertyä vettä. Kun luonnollinen pato petti, vesi syöksyi alaspäin yhdessä jään, mudan, kivien ja muun maa-aineksen kanssa. Tulva eteni Bhotekoshi-jokea pitkin Nepaliin.
Ilmastonmuutoksen ja Himalajan jäätiköiden asiantuntija Arun Bhakta Shresthan mukaan lämpötilojen nousu voi tehdä tällaisista romahduksista entistä todennäköisempiä. Kun jäätikön pinta sulaa, vesi tunkeutuu jäähän ja kasvattaa siellä jo olevia railoja sekä muodostaa uusia.
– Railot lisääntyvät nopeasti, ja kun niihin virtaa enemmän vettä, ne kasvavat sekä leveämmiksi että syvemmiksi, Shrestha sanoo.
Jäätikön läpi kulkeva sulamisvesi voi päästä aina sen alla olevaan peruskallioon asti ja heikentää suurten jäämassojen vakautta.
Kayasthan mukaan jäätikössä oli ollut railoja jo kuukausien ajan, ja ne olivat mahdollisesti laajentuneet ennen romahdusta. Satelliittikuvien tarkastelu olisi hänen mukaansa saattanut auttaa vähentämään vahinkoja.
Vaikka lämpeneminen voi lisätä jäätiköiden ja vuorenrinteiden epävakautta, ilmastonmuutoksen tarkkaa osuutta juuri tämän romahduksen synnyssä ei vielä tiedetä.
Himalajan jäätiköissä tapahtuva muutos on jatkunut jo pitkään. Vuoden 2000 jälkeen jään häviäminen on ollut kaksi kertaa niin nopeaa kuin aiempina vuosikymmeninä.
Vuosina 1990–2020 Hindu Kushin ja Himalajan jäätiköiden pinta-alasta katosi noin 12 prosenttia ja arvioidusta jäätilavuudesta noin yhdeksän prosenttia. Vuodesta 1975 lähtien jäätiköt ovat menettäneet paikoin yhteensä jopa 27 metriä jään paksuudesta.
Jäätikkötutkija Mohan Bahadur Chandin mukaan ilmastonmuutos muuttaa korkeiden vuorten rakennetta tavalla, joka voi synnyttää uudenlaisia katastrofeja. Kun lämpötila nousee ja jäätiköt vetäytyvät ylemmäs, paljas maa lisääntyy ja kallio- ja jäämassoja jää epävakaina vuorenrinteille.
– Massa putoaa ennemmin tai myöhemmin. Tulemme näkemään lisää tällaisia ilmiöitä, Chand sanoo.
Asiantuntijoiden mukaan myös Nepalin jyrkkä maasto lisää riskiä. Jäätiköt, jäätikköjärvet ja epävakaat rinteet muodostavat yhdessä vaarallisen yhdistelmän, jota lämpenevä ilmasto voi voimistaa.
Varoitus tuli liian myöhään
Nepalissa on koettu samanlaisia katastrofeja aiemminkin. Vuonna 2015 vastaava tulva surmasi noin 200 ihmistä.
Heinäkuussa 2025 puolestaan suuri jäätikköjärvi Bhotekoshi purkautui äkillisesti Tiibetissä. Vesi syöksyi Lende-jokea pitkin, vei mukanaan sillan ja surmasi ainakin yhdeksän ihmistä. Vain kolme viikkoa myöhemmin järvi tulvi uudelleen ja vaurioitti saman alueen teitä ja muuta infrastruktuuria.
Tästä huolimatta elokuun katastrofi pääsi yllättämään viranomaiset. Tulva havaittiin vasta, kun se oli jo saapunut Nepaliin.
– Varhaisvaroitusjärjestelmä viivästyi, koska emme havainneet tulvaa ajoissa. Toimimme vasta 15 minuuttia sen jälkeen, kun tulva oli tullut Nepaliin. Siihen mennessä Rasuwassa oli jo syntynyt vahinkoja, tulvaennusteosaston vanhempi hydrologi Binod Parajuli sanoo.
Keskeinen ongelma oli, että katastrofi sai alkunsa Nepalin seuranta-alueen ulkopuolella. Maan varhaisvaroitusjärjestelmä pystyy seuraamaan esimerkiksi rankkasateiden aiheuttamaa tulvariskiä, mutta jäätikön ja vuoren romahduksesta alkunsa saanut nopeasti etenevä tulva jäi sen havaintojen ulkopuolelle.
Parajulin mukaan tällaiselle tapahtumaketjulle, jossa jää, vesi, kivet ja muu maa-aines syöksyvät alas ja kasvattavat tulvaa edetessään, ei ole kunnollista varhaisvaroitusjärjestelmää.
Kathmandun yliopiston professori Rijan Bhakta Kayasthan mukaan alueen haavoittuvuus oli kuitenkin tiedossa jo edellisen vuoden tulvan jälkeen. Nepalin hallitukselle oli ehdotettu suhteellisen edullista järjestelmää, johon olisi kuulunut kaksi vedenkorkeusanturia, seuranta-asema ja maastokameroita. Niiden avulla tulvan syntyminen olisi voitu havaita aikaisemmin ja tieto välittää ihmisille nopeammin.
Maatalous-, metsä- ja ympäristöministeriön kansliapäällikön Rajendra Mishran mukaan katastrofi osoitti kuitenkin myös sen, ettei tekninen järjestelmä yksin riitä.
– Emme pystyneet pelastamaan ihmisiä yläjuoksulla, mutta pystyimme pelastamaan alajuoksulla olevat. Tämä tulva opetti meille, ettei pelkkä viestin lähettäminen ole sama asia kuin varhaisvaroitus.
Mishran mukaan toimiva varhaisvaroitus edellyttää, että viranomaiset tietävät etukäteen, mitkä alueet ja ihmiset ovat vaarassa. Uhkaa pitää pystyä seuraamaan reaaliaikaisesti, varoitusten on tavoitettava ihmiset nopeasti ja yhteisöjen on tiedettävä, miten niiden saatuaan toimitaan.
Teknisen geologian ja geologisten vaarojen asiantuntija, professori Ranjan Kumar Dahal nostaa esiin vielä yhden ongelman: kaikki ihmiset eivät ottaneet varoituksia vakavasti.
– Varoitukset pitäisi välittää selkeällä ja yksinkertaisella kielellä, jota kaikki ymmärtävät.
Dahalin mukaan katastrofeihin varautumista pitäisi opettaa jo kouluissa. Näin ihmiset oppisivat tunnistamaan oman alueensa vaarat ja tietäisivät etukäteen, miten varoituksen saatuaan pitää toimia.
Tulva vei kodit, tiet ja voimalat
Katastrofi tuhosi myös Nepalin infrastruktuuria.
Tiehallinnon pääjohtajan Bijay Jaisin mukaan pelkästään teille ja silloille aiheutuneet vahingot ylittävät 30 miljardia Nepalin rupiaa, eli yli 169 miljoonaa euroa.
Noin 80 kilometriä teitä huuhtoutui kokonaan pois ja toiset 40 kilometriä tuhoutui. Vaurioita tuli 35 betonisillalle, ja 53 riippusiltaa katosi tulvaveden mukana.
Myös vesivoimatuotanto kärsi valtavia vahinkoja. Rasuwagadhin ja Chilimen voimalahankkeet tuhoutuivat, ja ainakin 13 muuta rakenteilla ollutta vesivoimahanketta Rasuwassa ja Nuwakotissa vaurioitui huomattavasti.
Asiantuntijoiden mukaan tulevien vahinkojen vähentäminen vaatii jäätiköiden ja jäätikköjärvien jatkuvaa seurantaa.
– Emme voi estää tulvia, mutta voimme vähentää niiden aiheuttamia vahinkoja, Kayastha sanoo.
Jäätiköiltä vetensä saaviin jokiin tarvitaan vedenkorkeutta mittaavia asemia, varhaisvaroitusjärjestelmiä ja reaaliaikaista tietoa tuottavia kameroita.
Myös rakentamista on valvottava nykyistä tiukemmin, sillä asutus leviää edelleen jokien rannoille. Maankäytössä pitäisi ottaa tulva- ja maanvyöryriskit nykyistä paremmin huomioon.
Katastrofin mittakaava näkyy kuitenkin selvimmin ihmisten kohtaloissa.
Kolme päivää tulvan jälkeen 58-vuotias Ekat Bahadur Thapa seisoi Tribhuvanin sairaalassa Kathmandussa ja kiinnitti poikansa ja veljenpoikansa kuvat kadonneiden ilmoitustaululle.
Hänen 28-vuotias poikansa ja 33-vuotias veljenpoikansa olivat tulvapäivänä ajamassa Kiinan ja Nepalin raja-alueella. He olivat soittaneet ja kertoneet palaavansa pian kotiin.
Kun uutiset tulvasta levisivät, Thapa yritti turhaan soittaa pojalleen.
Thapa kiersi Kathmandun sairaaloita etsien eloonjääneitä ja matkusti jokien varsille, joista tulvan kuljettamia ruumiita oli löydetty. Kun omaisia ei löytynyt, hän palasi kylään.
Kahdeksan päivää katoamisen jälkeen Thapa suoritti hinduperinteen mukaiset hautajaisrituaalit.
– Kuinka kauheaa sen on täytynyt olla kun he ovat yrittäneet päästä pakoon. Levätkööt heidän sielunsa rauhassa, missä he sitten ovatkin, hän sanoo ääni murtuen.
Nandalal Gharti makaa vakavasti loukkaantuneena Kathmandun Trauma Centerin teho-osastolla.
Tulvan iskiessä hän oli työssä Timuren tullialueella. Kun hän näki ihmisten juoksevan, hän tarttui nuorimpaan poikaansa ja lähti pakoon.
Vesi saavutti heidät. Gharti työnsi poikansa pois sortuvan seinän alta, mutta pian tulva vei molemmat mukanaan. Hetkeä ennen katastrofia aurinko oli paistanut kirkkaasti.
Gharti hautautui useiksi minuuteiksi paksuun mutaan. Viimeisillä voimillaan hän sai vedettyä itsensä irti, mutta jäi sitten puristuksiin kahden talon väliin.
Hän onnistui vapautumaan uudelleen ja kiipesi tulvassa kelluneen puunkappaleen päälle. Sieltä hän näki koko ympäröivän alueen katoavan mudan alle sekunneissa.
Myöhemmin pelastushelikopteri huomasi hänet. Gharti ja kolme muuta ihmistä nostettiin turvaan.
– Luulin kuolevani. Luulin, että koko perheeni kuolisi myös.
Viisi ihmistä hänen lähipiiristään on edelleen kateissa. Heidän joukossaan ovat hänen 10-vuotias tyttärensä, 12-vuotias poikansa sekä hänen veljensä ja kälynsä.
– Kun nyt selvisimme hengissä, meillä ei ole paikkaa, minne mennä. Olemme menettäneet perheemme ja kaiken omaisuutemme, Gharti sanoo.







