Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo vaatii kirjallisessa kysymyksessään hallitusta puuttumaan työehtojen polkemiseen datakeskushankkeissa.
– Datakeskustyömaita syntyy Suomeen kuin sieniä sateella ja Suomi ottaa uudet hankkeet avosylin vastaan. Hallitus neuvottelee suuryritysten kanssa investoinneista, mutta onko keskusteluissa lainkaan painotettu suomalaisten työolojen ja työehtojen noudattamista? Onko kukaan pyrkinyt varmistamaan, että jo pitkään yhteiskunnassa rehottaneet ongelmat eivät toistuisi uusissa datakeskushankkeissa? Honkasalo kysyy.
Julkisuuteen tultujen tietojen mukaan datakeskustyömaiden olosuhteissa on ongelmia. Viimeksi asiasta on kertonut Helsingin Sanomat perjantaina.
– Ulkomaisen työvoiman riisto ei valitettavasti ole mikään uusi ilmiö. Tiedämme jo lukuisista tapauksista, joissa muun muassa rakennus-, marja- ja metsäalalla on maksettu mitättömiä palkkoja, jätetty lisät maksamatta ja tehty töitä kellon ympäri. Tätä samaa tapahtuu nyt datakeskustyömailla, Honkasalo sanoo tiedotteessa.
Honkasalon mukaan nykyinen lainsäädäntö ja viranomaisvalvonta eivät riitä kitkemään yleistyviä ongelmia. Vasemmistoliitto on esittänyt työperäisen hyväksikäytön kitkemiseksi muun muassa alipalkkauksen kriminalisointia, lisäresursseja ja toimivaltuuksia työsuojelutarkastajille, työsuojeluvalvonnan sanktioiden kasvattamista, alihankintaketjuihin puuttumista ja tilajaavastuun vahvistamista.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on myös julkaissut syyskuussa kannanoton, jossa vaaditaan datakeskushankkeille sitovia valtakunnallisia ehtoja.







