Silvio Berlusconin urasta Italian pääministerinä on tullut traaginen farssi, jonka yhä useammat toivoisivat jo tulevan tiensä päähän.
Uusin kiusan aihe pääministerin ohdakkeisella polulla ovat julkisuuteen päässeet tekstit salaa tehdyistä puhelinnauhoituksista. Puheluita ovat käyneet muun muassa liikemies Giampaulo Tarantini, hänen vaimonsa Angela Devenuto sekä pienen L’Avanti!-lehden päätoimittaja Valter Lavitola.
Kolmikon epäillään kiristäneen Berlusconia, jotta he eivät paljastaisi pääministerin käyttäneen hyväkseen prostituoitujen palveluksia. Tarantini ja Devenuto pidätettiin viime torstaina ja Lavitolasta on annettu pidätysmääräys.
Yhdessä keskustelussa Devenuto valittaa Lavitolalle, että Berlusconia ”kiinnostaa vain seksi eikä mikään muu… Berlusconi ei ajattele mitään muuta kuin seksiä”.
Monet toivovat, että Berlusconi ajattelisi jotain muutakin, koska Italian taloudellinen tilanne on varsin uhkaava.
”Italia on paska maa”
Heinäkuun 13. päivänä tehdyssä nauhoituksessa Berlusconi itse raivoaa Lavitolalle: ”Puhelimeeni voidaan laittaa kuuntelulaitteet, en välitä siitä paskaakaan. Muutaman kuukauden sisällä lähden hoitamaan omia vitun liiketoimiani jostain muualta käsin ja jätän tämän paskan maan, josta olen saanut tarpeekseni.”
Berlusconi oli muutamaa päivää aikaisemmin kokenut kirvelevän tappion milanolaisessa oikeusistuimessa, joka määräsi Berlusconin sijoitusyhtiön Fininvestin maksamaan 560 miljoonan euron korvaukset kilpailevalle yhtiölle jutussa, jossa Berlusconia epäiltiin tuomarin lahjomisesta.
Eteläisen Italian Barista kotoisin oleva liikemies Giampaulo Tarantini, 36, tuli tunnetuksi pari vuotta sitten, kun hänen väitettiin välittäneen nuoria naisia ”bunga-bunga-juhliin” Berlusconin asunnolle Roomassa ja pääministerin huvilalle Sardiniassa.
Juridisesti kysymys kulminoituu siihen, maksoiko pääministeri seksistä alaikäisille prostituoiduille. Berlusconi on sitkeästi väittänyt, että hän ei ole koskaan maksanut seksistä.
Lahjusrahat käteisenä
Tuoreimman kohun aiheuttaneet nauhoitukset liittyvät poliisin epäilyyn siitä, että Berlusconi on maksanut Tarantinille ja Devenutolle vähintään 500 000 euroa lahjuksina, jotta nämä eivät paljastaisi pääministerin käyttäneen prostituoituja.
Lavitolan epäillään toimineen välittäjänä, joka kävi kuukausittain hakemassa kiristysrahat käteisenä Berlusconin henkilökohtaiselta sihteeriltä.
Berlusconi on myöntänyt maksaneensa rahat, mutta väittää toimineensa pelkästään jalomielisyydestä ”auttaakseen vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa ollutta lapsiperhettä, pyytämättä mitään vastapalvelusta”.
Erikoista on, että kiristysjutun nosti ensimmäisenä julkisuuteen elokuussa Berlusconin omaan mediaimperiumiin kuuluva aikakauslehti Panorama.
Milanolaisessa tuomioistuimessa on määrä lokakuussa jatkua oikeusjutun, jossa Berlusconin syytetään maksaneen alaikäiselle prostituoidulle sekä käyttäneen virka-asemaansa väärin tämän vapauttamiseksi tämä jouduttua varkaudesta pidätetyksi.